Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Kevät on Vihreä

20.04.2008 - 21:01 / Kategoriat: enempivähempi vaiheessa




Juu, ja langanostolakkokin sitten petti, vaikka kestikin jonkun nelisen kuukautta ja ehkä ylikin. Oli yhtenä päivänä hiukan paha mieli erinäisistä syistä ja päätin lohduttaa itseäni parhaalla mahdollisella ja erityisen hyväksi todetulla menetelmällä, elikkäs langanostolla. Neljää erisävyistä vihreää päätyi koriin, ja pientä suunnitelmaakin on kehittynyt. Niistä myöhemmin.

Villatakki etenee omaan rauhalliseen tahtiinsa, nyt vielä pitäisi toinen hiha tehdä ja reunuskaitale. Lauantai-aamuna heräsin hyvissä ajoin ja sain takkia mukavasti edistettyä. Tänään on hiukan päänsärkyinen olo johtuen eilisestä juhlinnasta. Muutaman rivin sain väännettyä, mutta taas painaa silmää ja nukkumattikin houkuttelee rajan tuolle puolen.

Taukoneuleena olen aloitellut erinomaisen Novita Muksu -lehden villapaitaa yksivuotiaalle. Jos aika on kortilla tempaisen siitä tavallisesti muutaman rivin, kun en  viitsi neuletakkia ottaa esiin vain lyhyen ajan vuoksi. Palmikkokuvio näkyy jo helmassa hyvin ja se on mielestäni erittäin kiva.

Vapuksi olisi kiva saada jotain vappumaisen värikästä ja uutta. Mutta en tiedä vielä mitä. Ehdotuksia otetaan vastaan:).
katja kirjoitti 09.05.2008 - 13:43
Hei! Opiskelen Joensuun yliopistossa käsityötiedettä ja olen tekemässä pro gradu –tutkielmaa neuleblogeista. Kysely on tarkoitettu henkilöille, jotka pitävät neuleblogia. Kyselyyn vastaaminen vie noin 15-20 minuuttia. Kyselyyn voi vastata 26.5.2008 asti. Kyselyllä selvitetään blogien ja bloggaamisen merkitystä käsitöiden tekemiseen sekä neuleblogien verkostoitumista ja yhteisöllisyyttä. Olisitko ystävällinen ja kävisit tekemässä kyselyn oheisesta linkistä:

Kyselylomakkeeseen


Kyselyyn vastaajien kesken arvotaan kolme neuleaiheista palkintoa.

Ystävällisin terveisin: Katja Vilhunen
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Raisu-Kaisu

Vaihtelevaa neule- ja ompelutuotantoa vakaalla innolla. Kirjoittajana eläintarhan emäntä, vaimo ja pienen ihmistaimen äiti. Mies toisena sirkusjohtajana, eläintarhassamme koirat Brita ja Iiris, sekä kissat Orvo ja Oskari. Pienessä kaaoksessa luovuus kukkii.

Tavamerkkini

Eläinlapsemme

ORVO rehti ja reteä maalaiskissa

OSKARI itämainen "suipponaama"  kissa

BRITA mäyräkoiranarttu (paino viimeisellä sanalla)

IIRIS suloinen ja kohelo appenzellinpaimenkoira

Langankulutus 2011

HELMI - 215g

HEINÄ - 560g

ELOKUU- 50 G

SYYSKUU -550 G

LOKAKUU- 77 G

Langankulutus 2010

5365 grammaa


www.flickr.com
This is a Flickr badge showing items in a set called Vuosi 2008. Make your own badge here.