Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Metsäntytön mekko

27.11.2008 - 07:54 / Kategoriat: mekot ja hamoset


Sarjassamme "yksin hätäpäissään kuvattuja". Vein viikonloppuna tädilleni tämän tilaustyönä valmistuneen hameen, ja piti saada muutama kuva äkkiä otettua. Olin jälleen koko viikonlopun yksin, joten jouduin ottamaan kuvat itse, ja tulos on hiukan senmukainen:). Ohjehan on jälleen sama kuin oli Villiviini-mekossakin, alkuperäinen ohje tämä. Hihat ovat edellisistä poiketen pitkät, kuten toivomus oli, ja kaula-aukko sama kuin Villiviinissä.



Edelleenkään en pääse lainkaan yli pakkomielteestä, että näytän mekossa kuulantyöntäjältä. Mutta ei tietysti olekaan meikäläisen mekko. Mielestäni onnistuin aika hyvin tällä kertaa hameen kanssa ja siitä tuli siisti, ja hihoistakin onnistuneet vaikka ovatkin ekat tätä pitkää laatua. Lankana oli jälleen Novitan Nalle, tällä kertaa vihreänä. Valmistusprosessissa ei ollut mitään sen kummempaa,samoin kaavoin sujui kuin Villiviini. Ihan tyytyväinen olen lopputulokseen.





Nämä sukat tein työkaverille perus-seiskaveikasta noin kolmivuotiaalle. Näissä nyt ei mitään erikoista...





Olempa vähäsanainen tänään. Otetaan nyt tämän Riittaliisan kanssa pienet nokoset:




TERHI kirjoitti 27.11.2008 - 12:43
heippa.

tosi ihana mekko, kauniin värinen. lanka näytti kuvissa ihan joltain mohairlangalta, oli yllätys, että oli nallea. Alli lähettää Britalle terveisiä, hauhau.
Kate kirjoitti 28.11.2008 - 09:04
Tosi kaunis mekko tämäkin! Ihana koira <3
santra kirjoitti 28.11.2008 - 16:12
Taidatpa olla oikein mekkomestari. Aivan ihana mekko taas kerran! Olen vieläkin ihan lääpälläni siihen myrtillus-mekkoon. ;)
sufferiina kirjoitti 10.12.2008 - 09:07
Kaunis mekko!
Paras Tätisi kirjoitti 20.03.2009 - 08:38
Ihana keltainen lamppu.Hieno uusi piposi vaikka olikin musta valkoinen. Pitäkää hauskaa Lapissa
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Raisu-Kaisu

Vaihtelevaa neule- ja ompelutuotantoa vakaalla innolla. Kirjoittajana eläintarhan emäntä, vaimo ja pienen ihmistaimen äiti. Mies toisena sirkusjohtajana, eläintarhassamme koirat Brita ja Iiris, sekä kissat Orvo ja Oskari. Pienessä kaaoksessa luovuus kukkii.

Tavamerkkini

Eläinlapsemme

ORVO rehti ja reteä maalaiskissa

OSKARI itämainen "suipponaama"  kissa

BRITA mäyräkoiranarttu (paino viimeisellä sanalla)

IIRIS suloinen ja kohelo appenzellinpaimenkoira

Langankulutus 2011

HELMI - 215g

HEINÄ - 560g

ELOKUU- 50 G

SYYSKUU -550 G

LOKAKUU- 77 G

Langankulutus 2010

5365 grammaa


www.flickr.com
This is a Flickr badge showing items in a set called Vuosi 2008. Make your own badge here.