Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Uusi Vuosi, Uudet Kuviot

31.12.2009 - 22:34 / Kategoriat: Sekalaisia Töitä, tilkkutyöt, lapaset, käsineet

 

Vuoden viimeinen postaus, viimeisin valmistunut työ, kirjoittajan mies, edelleen yhtenä kappaleena oleva kirjoittaja ja blogikissa Oskari. Tapanina unohdin ottaa ylimääräisen lankakerän mukaan kun menimme jouluja viettämään vanhempieni luokse, ja niinpä erään lukunutun lanka loppui aivan kesken iltapäivän.  Matkaa kotiin vanhemmilta on vain rapsakat kymmenen kilometriä, muttei siinä mitään keriä viitsinyt lähteä hakemaan, joten äitini ystävällisesti tarjosi sukkapuikot ja langan sijaistyötä varten. Niinpä tein miehelle uudet lapaset, joista on puhuttu koko syksyn ajan. En ole moniakaan lapasia eläissäni tehnyt, joten olinkin yllättynyt kuinka nopeasti nämä valmistuivat. Muutama päivä ja hopsista! Valmista tuli! Tykkään näistä, vaikka ovatkin simppelit.

 


MIEHEN PERUSLAPASET 7-VELJEKSESTÄ

 

Lanka: grafitinharmaa, harmaa ja punainen 7-veikka

Puikot: sukkapuikot nro 3

Ohje: Oman pään mukaan. Loin 40s ja lisäsin 4s viimeisellä

resorikerroksella. Peukalon kohdalla neuloin 6s peukalolangalla.

Peukalossa silmukoita 16s. Kärjessä 4 kavennusta per jokatoinen

kerros, kunnes jäljellä 16s, sitten joka kerroksella kavennukset.

 

 

Tänään olin äitini vapaapäivän kunniaksi kyläilemässä ja sain samalla lainata tilkkutyövehkeitä, kuten leikkuria, leikkuualustaa ja viivotinta. Nyt on sitten seuraavan tilkkutyön ainekset neliöinä, aika hempeää tällä kertaa vastapainona edellisille räiskyville väreille. Lahjaksi on tulossa, vaikkei siitä sen enempää. Olen vähän jäänyt koukkuun tilkkuiluun, vaikkei se neulomista voitakaan. Värien yhdistäminen on niin ihanaa!

 

 

En ole vieläkään esitellyt kaikkia 2009 valmistuneita, sillä niistä puuttuu kuvat, ja siitä petroolista jakusta ne pahuksen napit. Ne  napit on ensi viikon ohjelmistossa ellen sitten ala jakautua lähipäivinä. Puolitoista viikkoa enää laskettuun, valmiudessa silti jo nyt.  Vuosi 2009 oli hieno, elämäni hienoin! Toivottavasti ensi vuodesta tulee myös onnistunut ja onnellinen. Sitä samaa toivon kaikille muillekin! Kiitoksia, palaan rauhalliseen Uuden Vuoden viettooni kutimen ääreen:)...

 

Emma kirjoitti 03.01.2010 - 16:13
Hyvännäköiset lapaset, ja erehdyttävästi mustan pantterin näköinen kissa :D Hyvää alkanutta vuotta!
kaisumaisu kirjoitti 06.01.2010 - 07:54
Kiitoksia:)! Musta pantterimme on aktiivinen ja ihana kaveri vaikkakin välillä melkoinen kiusanhenki:)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Raisu-Kaisu

Vaihtelevaa neule- ja ompelutuotantoa vakaalla innolla. Kirjoittajana eläintarhan emäntä, vaimo ja pienen ihmistaimen äiti. Mies toisena sirkusjohtajana, eläintarhassamme koirat Brita ja Iiris, sekä kissat Orvo ja Oskari. Pienessä kaaoksessa luovuus kukkii.

Tavamerkkini

Eläinlapsemme

ORVO rehti ja reteä maalaiskissa

OSKARI itämainen "suipponaama"  kissa

BRITA mäyräkoiranarttu (paino viimeisellä sanalla)

IIRIS suloinen ja kohelo appenzellinpaimenkoira

Langankulutus 2011

HELMI - 215g

HEINÄ - 560g

ELOKUU- 50 G

SYYSKUU -550 G

LOKAKUU- 77 G

Langankulutus 2010

5365 grammaa


www.flickr.com
This is a Flickr badge showing items in a set called Vuosi 2008. Make your own badge here.