Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Pienen Pieni Tiitiäinen, iso ihme, tuo Pieni Keijukainen

25.01.2010 - 21:08 / Kategoriat: ompelu, vauvan neuleet

Sunnuntaina, 10. tammikuuta 2010 syntyi pieni rakas keijukaisemme, ja teki meidät rajattoman onnellisiksi. Nyt hän jo kotona kehdossa kellittelee, mummun ompelemissa lakanoissa, pappan tekemässä kehdossa. Suurin ihme maailmassa, uusi elämä.

Sairaalastahakuhaalarin kaveriksi tein väreihin sopivat lapaset ja villasukat Lanetista, pienillä kaksipuolikkailla puikoilla. Silmukoita sukissa taisi olla 40, lapasissa 34. Muistaakseni. Lakki on Norwegian Sweet Baby Cap pienennettynä versiona. Pienentää ei olisi ohjeesta kannattanut, sillä lakki on liian pieni jo nyt:). Mutta jos joskus saamme kakkoslapsen, ja hänellä sattuisi olemaan pienempi pää, niin tämä on sitten hänelle. Lanett on kyllä kivan pehmeää lankaa, hidasta neulottavaa  kylläkin, kun on niin ohutta. Nämä olivat niin pieniä vaatekappaleita, ettei montaa päivää kulunut niitä neuloessa. Lankaa kului koko settiin hiukan alle 50 grammaa.

Tässä ihana lapsosemme omissa villatamineissaan. Lakki ei sitten sattuneesta syystä ole aivan väreihin rimmaava. Sukat ja lapaset ovat ihan sopivan kokoiset, eivät tosin montaa kuukautta mene. Haalari on hieno, paljon hienompi kun tyttö on sinne sujautettuna:).

Ennen sairaalareissua ehdin myös päällystää vanhan sitterin viidakkokankaalla ja ihan pirteä lopputulos tuli! Kangas riitti juuri ja juuri, eikä vanha Singerikään ökkäillyt paksujenkaan saumojen kohdalla. Päivittämättä jää nyt sairaalassa neulomani villapeitto liilasta langasta, sekä vähän muutakin. Esittelen ensi kerralla sitten paremmalla ajalla. Kesken ja aktiivisessa vaiheessa on tällä hetkellä tytön ristiäismekko. Katsotaan miten käy sen kanssa, eli riittääkö aika.  Ristiäisiin aikaa reilu kuukausi. Nyt lähden kylvettämään Pientä Ihmettä.

Hepsi kirjoitti 25.01.2010 - 22:48
Paljon onnea suloiselle pikku-prinsessalle ja vanhemmille!
Anu kirjoitti 25.01.2010 - 23:04
Onnea pienen prinsessan johdosta!
-maria- kirjoitti 26.01.2010 - 09:15
Onnea onnea!
Kate kirjoitti 26.01.2010 - 09:57
Oi miten suloinen! Oikein paljon onnea pienestä keijukaisesta <3
Kangaskasa kirjoitti 26.01.2010 - 19:23
Juuri tänään mietin, jokohan vauvelinne on syntynyt. Oikein paljon onnea suloisen prinsessan johdosta! Ihana villapuku ja niin sopiva.
terhi kirjoitti 27.01.2010 - 10:39
ei tule työnteostakaan mitään, kun täytyy vähän väliä käydä murusen kuvaa ihailemassa!
Emma kirjoitti 27.01.2010 - 10:52
Sylillinen onnea pikkuiselle tyttöselle ja vanhemmille! Pirteä sitteri :)
Tarja  kirjoitti 01.02.2010 - 21:26
Ihana on pieni tyttö! Haleja Pudaksen poppoolta!
minna haanperä kirjoitti 02.02.2010 - 11:00
Ihan mielettömän söpeli tuon teidän keiju :) mahdottomasti onnea :)
kaisumaisu kirjoitti 03.02.2010 - 16:28
Kiitoksia kaikille onnitteluista. Onnellisina täällä jatkamme vauvanhoitoharjoitukia:).
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Raisu-Kaisu

Vaihtelevaa neule- ja ompelutuotantoa vakaalla innolla. Kirjoittajana eläintarhan emäntä, vaimo ja pienen ihmistaimen äiti. Mies toisena sirkusjohtajana, eläintarhassamme koirat Brita ja Iiris, sekä kissat Orvo ja Oskari. Pienessä kaaoksessa luovuus kukkii.

Tavamerkkini

Eläinlapsemme

ORVO rehti ja reteä maalaiskissa

OSKARI itämainen "suipponaama"  kissa

BRITA mäyräkoiranarttu (paino viimeisellä sanalla)

IIRIS suloinen ja kohelo appenzellinpaimenkoira

Langankulutus 2011

HELMI - 215g

HEINÄ - 560g

ELOKUU- 50 G

SYYSKUU -550 G

LOKAKUU- 77 G

Langankulutus 2010

5365 grammaa


www.flickr.com
This is a Flickr badge showing items in a set called Vuosi 2008. Make your own badge here.