Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Rupu pipon neuloja

08.09.2010 - 19:56 / Kategoriat: myssykät, pipat ja muut päähineet

Päätin neuloa äidille synttärilahjaksi pipon. Sen hienon Villapeikon Mustikan, jonka jo aiemmin neuloin siskolle. Ekaversion tein tummansinisestä Woolista, jonka arvelin sopivan äidille.

Vähän pieni siitä tuli. Neuloin sitomisnarut ja mallasin lapsen päähän. Vähän iso tytölle, mutta saa jäädä odottamaan kasvua. Ei tullut niin huippuonnistunut, että kehtaisin lahjaksi kenellekään antaa.

Viritin puikot uuteen iskuun, tällä kertaa loin silmukat superwash-villasta. Vaiensin pienen ärsyttävän äänen päässäni, joka kuiski puikkovalinnan olevan väärä.  Tottahan se oli. Puoli numeroa isommilla tikuilla lakista olisi tullut sopiva. Nyt likka saa jälleen esitellä:

Arvelisin pipon sopivan paremmin kymmenvuotiaalle. Valitettavasti lähipiirissä ei ole kymmenvuotiaita tyttöjä. Jos joku haluaa kyseisen version piposta, niin ilmuttautukoon.  Ehkäpä kolmas kerta toden sanoisi, ja saisin sopivan pipon äidille, mutta päätin tällä erää luovuttaa. Olen sukkakoukussa, jatkan mieluummin sotilassukkien parissa.

Kehräsin tänään. Ei sekään oikein sujunut.  Päätin suosiolla jatkaa vasta huomenna, ennen harmistusta. Tänään oli muutenkin tosi väsynyt päivä, päätin ettei tänään tarvitse olla hyvä missään, ja silti olen hyvä omana itsenäni. Vietiin lapsosen, miehen ja pappan kanssa mummu pienelle patikkaretkelle laavulle. Oli mummun syntymäpäivä. Suunnittelin uusia ideoita ja töitä vihkoon ja väritin suunnitelmat puuväreillä. Apuna oli innokas ja maailman ihanin hymynaama.

Tarja kirjoitti 08.09.2010 - 21:52
Tosi söpö typy pipolla tai ilman :)
terhi kirjoitti 09.09.2010 - 08:39
Moi.
Meinaakko, että pipo olis Allille liian iso? Mä voin joka tapauksessa ostaa sen, multa löytyy kyllä sopiva käyttäjä lähipiiristä. Ja onko Nellalla mun tai Teemun vanha säästöpankkipaita vai onko sun vanha?
kaisumaisu kirjoitti 09.09.2010 - 11:32
Pöh, mitään ostella:). Saat sen! Sitä voidaan sovittaa Allille, teidän äitille se oli ainaki liian pieni. Saattaa olla et sopiikin Allille... Ja jos ei sovi, niin toimitat sitten eteenpäin, jos sulla on tiedossa joku kelle vois sopia:). Soittelen viikonlopusta illallla tai huomenissa. Juu tuo paita on sun tai Teemun. Todellista retroa:)!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Raisu-Kaisu

Vaihtelevaa neule- ja ompelutuotantoa vakaalla innolla. Kirjoittajana eläintarhan emäntä, vaimo ja pienen ihmistaimen äiti. Mies toisena sirkusjohtajana, eläintarhassamme koirat Brita ja Iiris, sekä kissat Orvo ja Oskari. Pienessä kaaoksessa luovuus kukkii.

Tavamerkkini

Eläinlapsemme

ORVO rehti ja reteä maalaiskissa

OSKARI itämainen "suipponaama"  kissa

BRITA mäyräkoiranarttu (paino viimeisellä sanalla)

IIRIS suloinen ja kohelo appenzellinpaimenkoira

Langankulutus 2011

HELMI - 215g

HEINÄ - 560g

ELOKUU- 50 G

SYYSKUU -550 G

LOKAKUU- 77 G

Langankulutus 2010

5365 grammaa


www.flickr.com
This is a Flickr badge showing items in a set called Vuosi 2008. Make your own badge here.