Päätin neuloa äidille synttärilahjaksi pipon. Sen hienon Villapeikon Mustikan, jonka jo aiemmin neuloin siskolle. Ekaversion tein tummansinisestä Woolista, jonka arvelin sopivan äidille.

Vähän pieni siitä tuli. Neuloin sitomisnarut ja mallasin lapsen päähän. Vähän iso tytölle, mutta saa jäädä odottamaan kasvua. Ei tullut niin huippuonnistunut, että kehtaisin lahjaksi kenellekään antaa.

Viritin puikot uuteen iskuun, tällä kertaa loin silmukat superwash-villasta. Vaiensin pienen ärsyttävän äänen päässäni, joka kuiski puikkovalinnan olevan väärä.  Tottahan se oli. Puoli numeroa isommilla tikuilla lakista olisi tullut sopiva. Nyt likka saa jälleen esitellä:

Arvelisin pipon sopivan paremmin kymmenvuotiaalle. Valitettavasti lähipiirissä ei ole kymmenvuotiaita tyttöjä. Jos joku haluaa kyseisen version piposta, niin ilmuttautukoon.  Ehkäpä kolmas kerta toden sanoisi, ja saisin sopivan pipon äidille, mutta päätin tällä erää luovuttaa. Olen sukkakoukussa, jatkan mieluummin sotilassukkien parissa.

Kehräsin tänään. Ei sekään oikein sujunut.  Päätin suosiolla jatkaa vasta huomenna, ennen harmistusta. Tänään oli muutenkin tosi väsynyt päivä, päätin ettei tänään tarvitse olla hyvä missään, ja silti olen hyvä omana itsenäni. Vietiin lapsosen, miehen ja pappan kanssa mummu pienelle patikkaretkelle laavulle. Oli mummun syntymäpäivä. Suunnittelin uusia ideoita ja töitä vihkoon ja väritin suunnitelmat puuväreillä. Apuna oli innokas ja maailman ihanin hymynaama.