Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Kovaa tohinaa ja yksivuotis-synttäreitä

12.01.2011 - 23:22 / Kategoriat: Askartelu, Yleinen

Viimeiset kaksi viikkoa olen kuluttanut päivittämällä lankojani lankuri.nettiin ja ihastumalla muutamiin lankoihin uudelleen entistä tukevammin. Muutoinkin oli erittäin tarpeellista käydä koko lankavarasto läpi, niin että pysyy kärryillä mitä siellä hyllyssä oikein on. Myöntää täytyy, nyt kun muutama lankakerä on enää päivittämättä, että oli pienoinen järkytys huomata millainen määrä lankaa kaapeissa oikein luurasi. Päivitystoimenpidettä seurasi lankojen uudelleenjärjestely, ja nykyään lankani asuvat muovilaatikoissa hyvässä järjestyksessä. Lankurin käytön aloittamisen myötä päätin juhlallisesti, että tämän vuoden virallinen tavoite on alentaa varastotasoa vähintään viisi kiloa!

Vaikka lankojeni merkkaaminen Lankuriin veikin yllättävän paljon aikaa, ehdin silti järjestellä tyttären yksivuotis-synttäreitä. Askartelin kutsukortit  hetken mielijohteesta ja korteista tuli kertapiirtämällä ihan kivat.  Oli kiva askarrella ja leipoa, ensi sunnuntaina on vielä lastenkutsut, joten saan vielä jatkaa samalla linjalla. Jotain aavistuksen haikeaa läikähti mielessäni lapsen yksivuotispäivänä; näinkö nopeasti se aika juoksee!

Aktiivisesti kesken on kaksi neulomusta; Nellan neuletakki ja alpakkasilkkinen lahjahuivi. Valkoinen kimallelangalla höystetty villatakki tulee olemaan telakalla reilun viikon,  sillä pitsihuivia pitää paukuttaa ahkerasti jotta se valmistuu ajoissa. Tietenkin villatakki neulotuttaisi enemmän, vaikkei huivinkaan neulominen mitenkään vastenmielistä ole. Villatakkiin olen kirjoittanut samalla ohjetta, jotta sen saavat aikanaan muutkin halukkaat neuloa  pikku-prinsessoilleen.

Rivitalonpätkämme on myyty. Talomme on rakenteilla, ikkunat jo paikoillaan. Parin viikon päästä asumme jo väliaikaisasunnossamme vuokralla, odottamassa milloin pääsemme muuttamaan kotiin. Ennen kotia asumme vielä monta kuukautta siellä metsän keskellä vanhassa puutalossa. Elämä on tänään ihana satu ja seikkailu!

temuli kirjoitti 13.01.2011 - 09:46
Kivat kakkokirveet lapsella!
Terhi kirjoitti 13.01.2011 - 18:00
lapsi on vissiin kuvassa edelleen kauhistunut serkkujensa kyläilystä.
terhi kirjoitti 13.01.2011 - 18:01
aikas ihana 1-vuotias!
Anonyymi kirjoitti 13.01.2011 - 21:22
Onnea yksivuotiaalle! Söpönen kuten aina :)
Emma kirjoitti 03.02.2011 - 13:30
Paljon onnea yksivuotiaalle :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Raisu-Kaisu

Vaihtelevaa neule- ja ompelutuotantoa vakaalla innolla. Kirjoittajana eläintarhan emäntä, vaimo ja pienen ihmistaimen äiti. Mies toisena sirkusjohtajana, eläintarhassamme koirat Brita ja Iiris, sekä kissat Orvo ja Oskari. Pienessä kaaoksessa luovuus kukkii.

Tavamerkkini

Eläinlapsemme

ORVO rehti ja reteä maalaiskissa

OSKARI itämainen "suipponaama"  kissa

BRITA mäyräkoiranarttu (paino viimeisellä sanalla)

IIRIS suloinen ja kohelo appenzellinpaimenkoira

Langankulutus 2011

HELMI - 215g

HEINÄ - 560g

ELOKUU- 50 G

SYYSKUU -550 G

LOKAKUU- 77 G

Langankulutus 2010

5365 grammaa


www.flickr.com
This is a Flickr badge showing items in a set called Vuosi 2008. Make your own badge here.