Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Ristiriitainen hame

08.02.2011 - 19:46 / Kategoriat: mekot ja hamoset, ompelu

Äiti teki mielestään hienon hameen tyttärelle yksivuotiskuvauksiin. Tytär ei kuitenkaan ollut yhtä ihastunut, vaan veti naaman ruttuun kun pallounelma vedettiin päälle. Viimeisenä iltana (tietenkin vasta silloin) sain inspiraation Nellan mekkoon, ja ompelin sen omasta päästäni. Helma on kellomainen ja siksi ihanan runsas. Vihreätä pallokangasta oli niin vähän, että oli pakko jatkaa pinkillä, muttei se haitannut.

Lahjoin muumikeksillä, muttei ilme sittenkään ollut kovin onnellinen.

Pääntien reunassa on vihreää polvekenauhaa. Mekon yläosa on vuoritettu pinkillä puuvillalla. Melko tyytyväinen olen lopputulokseen, vaikka kiireellä ompelinkin. Pientä parantamista olisi silti kellohelman rypytyksessä ja etenkin siinä tasaisuudessa, mutta onneksi sitä ei päällä huomaa.

Varsinaisissa kuvauksissakaan ei oikein onnistanut, joten menemme uusintaan reilun viikon päästä legginseillä varustettuna. Hametta kohottava tyllikerros saattoi olla ongelma tyttären kiukutteluun, melko karheaahan se on paljaita sääriä vasten.

Kaikki mekon tarvikkeet on aikanaan hankittu Kangas-Pauliinasta, missä on mainio valikoima, kuten jo ennen olen maininnutkin. Tänään hakiessani sieltä lisää polvekenauhaa ja reunapitsiä essuprojekteja varten törmäsin ihaniin murretun värisiin pellaviin. Pitänee palata kaupoille, kunhan löydän sopivan pellavahousuohjeen kesää varten. Pellavahousut ovat olleet tilauksessa jo monta kesää!

Syy käsityöbloggailun vähyyteen tänä vuonna on tuore muutto. Olemme nyt asettuneet väliaikaisvuokralle ihanaan vanhaan puutaloon, tavaratkin alkavat olemaan järjestyksessä. Syksyllä päästään sitten muuttamaan omaan rakenteilla olevaan taloomme. Kovasti energiaa ja aikaa muutto vei, mutta nyt olen ehtinyt jo neulomaankin. Toivottavasti pian valmistuu lahjahuivi, sillä tekolistalla on monia ihania töitä jonossa. Rakastan muuten tätä lumista talvea!

 

santra kirjoitti 09.02.2011 - 18:18
Iiihana mekko, ihanat värit!!
Terhi kirjoitti 10.02.2011 - 12:58
Oi voi mussu pussu! Ihana mekko! Ja ihana tyttö!
M. Orvokki kirjoitti 31.03.2011 - 09:10
Oih! Upea mekko! Täydellinen esimerkki siitä, ettei pikkuneidillä tarvitse aina onna vaaleanpunaista.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Raisu-Kaisu

Vaihtelevaa neule- ja ompelutuotantoa vakaalla innolla. Kirjoittajana eläintarhan emäntä, vaimo ja pienen ihmistaimen äiti. Mies toisena sirkusjohtajana, eläintarhassamme koirat Brita ja Iiris, sekä kissat Orvo ja Oskari. Pienessä kaaoksessa luovuus kukkii.

Tavamerkkini

Eläinlapsemme

ORVO rehti ja reteä maalaiskissa

OSKARI itämainen "suipponaama"  kissa

BRITA mäyräkoiranarttu (paino viimeisellä sanalla)

IIRIS suloinen ja kohelo appenzellinpaimenkoira

Langankulutus 2011

HELMI - 215g

HEINÄ - 560g

ELOKUU- 50 G

SYYSKUU -550 G

LOKAKUU- 77 G

Langankulutus 2010

5365 grammaa


www.flickr.com
This is a Flickr badge showing items in a set called Vuosi 2008. Make your own badge here.