Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Toinen mekko pikkuiselle

19.02.2011 - 18:01 / Kategoriat: mekot ja hamoset, ompelu

Sain vision, ja oli pakko ommella tytölle vielä toinenkin mekko putkeen. Tämä oli myöskin mukana yksivuotiskuvauksen uusintakierroksella, joka meni ainakin paremmin kuin ensimmäinen. Saimme siis hymyjä, vaikka Nella oli edelleenkin vähän hämmentynyt valokuvausstudion valaistuksista ja miljööstä ylipäätänsä. Napsaisin kotona muutaman onnettoman kuvan uudesta mekosta, ja huomasin että vilkasta yksivuotiasta on tosiaan vaikea saada kuvaan niin, ettei tärähdyksiä ja epätarkkuuksia näy kuvissa.

Aurinko paistaa ja ihana vanha puulattia kantaa ylpeästi itsensä. Nellan lelut on sekaisin ja kaulassakin äidin mielestä hiukan väärät helmet. Ne vaaleanpunaiset olisi olleet vielä paremmat, vaikka kyllähän äiti antaa valinnanvapauden tällaisissa asioissa tyttärelle.

Helmapitsiä oli laatikossani tasan kolme metriä ja se tuli käytettyä millilleen. Mikä tuuri! Ruutukangas on ostettu joskus kauan sitten Kangas-Pauliinasta. Materiaali on tietysti puuvilla.

Keltapalloiset retroverhot pelastin joskus anopin poistoverhokasasta, ja ne ovat ihan täydelliset tänne väliaikaisasuntoomme. Mekon tein jälleen omasta päästä. Mekossa on taas kellohelma, sitomisnarun tein tällä kertaa taaksesolmittavaksi. Viistosin narujen päät, edellisestä kuvasta näkee jos tarkasti katsoo. Sitomisnarun ompelin kiinni sivusaumoihin, mikä olikin hyvä idea, sillä se pysyy aika hyvin paikallaan.

Puuvillapitsi helmassa on ihana! Olen koukussa niihin, sen vuoksi niitä essuihinkin tykkään mallata. Ainoa harmistuttava seikka on pitsien suolainen hinta. Jos joku tietää mistä noita saisi hankittua isompia määriä edullisesti, niin vinkatkaa.

Hihat onnistuivat hienosti. Tein suihin kuminauhakujan ja reunassa on valkoista polvekenauhaa.

Kuvaaminen oli tänään erityisen haastavaa, sillä Nellalla oli kova kiire. Ei auttanut rusinoilla lahjominen. Mekon tekninen toteutus on tosi onnistunut. Olen siis tosi tyytyväinen, vaikka lime-pinkki-pallokas on ehkä raikkaudellaan pikkaisen enemmän makuuni. Tätä mekkoa voi käyttää ensi kesän juhlissa, tunnelma on mukavan elovenamainen. Toivotaan siis että tzembaloita on kesämmällä tulossa vaikka useampiakin, kun mekkojakin on vähintään kaksin kappalein vaatekaapissa.

Nyt palaan neulomaan sohvannurkkaan, jos vaan Nellalle sopii (jos tiätte mitä tarkoitan:)...

adelheid kirjoitti 20.02.2011 - 07:37
Just tollaselta pienen tyllerön mekon pitää näyttääkin! Ei liian hörhelöinen, mutta ihan selvästi tyttömäinen. Ihana! Ja kunnon action-kuvat on parhaita!
sari kirjoitti 20.02.2011 - 23:42
Aivan ihanan tytön mekko :)
Terhi kirjoitti 21.02.2011 - 09:37
Voi Mussu! Ihana mekko, sä olet kyllä tosi taitava!
temuli kirjoitti 21.02.2011 - 10:09
Hienoa mekkoa katsellessa ei heti huomaa maastoutunutta nakkikoiraa rusina-apajilla...
Tarja kirjoitti 22.02.2011 - 17:23
Yhdet kemut ainakin on teillä tiedossa 9.7 eli tervetuloa Aten konfirmaatiokemuihin! Nella on tosi hienona mekossaan :)
Kangaskasa kirjoitti 27.02.2011 - 17:21
Aivan ihana mekko!
M. Orvokki kirjoitti 31.03.2011 - 09:07
Aivan ihana! Hyvää työtä!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Raisu-Kaisu

Vaihtelevaa neule- ja ompelutuotantoa vakaalla innolla. Kirjoittajana eläintarhan emäntä, vaimo ja pienen ihmistaimen äiti. Mies toisena sirkusjohtajana, eläintarhassamme koirat Brita ja Iiris, sekä kissat Orvo ja Oskari. Pienessä kaaoksessa luovuus kukkii.

Tavamerkkini

Eläinlapsemme

ORVO rehti ja reteä maalaiskissa

OSKARI itämainen "suipponaama"  kissa

BRITA mäyräkoiranarttu (paino viimeisellä sanalla)

IIRIS suloinen ja kohelo appenzellinpaimenkoira

Langankulutus 2011

HELMI - 215g

HEINÄ - 560g

ELOKUU- 50 G

SYYSKUU -550 G

LOKAKUU- 77 G

Langankulutus 2010

5365 grammaa


www.flickr.com
This is a Flickr badge showing items in a set called Vuosi 2008. Make your own badge here.