Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Siis haarukalla pitsiä?

29.04.2007 - 20:38 / Kategoriat: enempivähempi vaiheessa

KYLLÄ! Maanantaina oli se haarukkapitsikurssi, jossa opettelimme tuota vanhaa menetelmää. Ja eihän se niin vaikeaa ollutkaan! Aika hauskaa, ja tosi helppoa kun tajusi jujun! Tällä hetkellä jo melkein viisi 'pötkylää' valmiina (huiviinhan tulee yhteensä kuusi), joista valmistuu kolmiohuivia. Samaan aikaan olen viime viikolla väkertänyt Fifiä siitä reilu viikko sitten ostamastani vaaleansinisestä akryylilangasta, jossa joukossa oli hopeahippusia. Aika kivaa lankaa, vaikka yleensä noita tekokuituja karsastankin. Olisi se lanka varmaan jäänyt kaupan hyllylle ellei olisi ollut tarjouksessa kaksi euroa/kerä. Teen vitosen puikoilla, sillä lanka on vähäsen paksumpaa kuin se Sisu, jota käytin edelliseen Fifiin. Tulee hyvännäköistä jälkeä, kivaa että vähän joustin ja ostin kolme kerää, lankaa se on  akryylikin:). Pläjäytämpä teille tähän sitten kuvan kummastakin keskeneräisyydestä. Haarukkapitsihuivi on tehty muuten vaaleanpunaisesta Woolista. Nam, makoisan väristä! Sinisen huivin hopeahippuset ei taida kovin hyvin näkyä...

Lauantaina oltiin Turussa ja ostin alennusmyynnistä itelleni jo kauan haikailemani elektronisen vaa'an, jolla saa gramman tarkkuudella punnittua langat. Ja tuli heti kyllä käyttöä! Miten olenkaan pärjännyt ilman sitä tähän asti.

Tämä kuva näyttää hiukan kyllä siltä, että meitsin runkoa on tsuumailtu eikä kassia, kuten pitäisi! Mutta kun kamerasta loppui virta niin pitää tyytyä tähän kuvaan tänään ja ottaa huomenna parempi. Tämä siis mun virkattu kesäkassi, joka on muuten valmis, mutta vuoritus puuttuu. Tuli tosi kiva, ja varmaan käytän! Lankana jotain ikivanhaa Novitan puuvillaa. Punaista ja oranssia!

Huomenna siis pitää vielä jatkaa kirjoituksia, lisätä parempia kuvia ja esitellä sitä sukkaprojektia, jonka aloitin toissapäivänä (kuinka niin mulla on monta työtä päällekkäin!?!). Nyt lähen äipän teepöydän ääreen:)...

kaija kirjoitti 09.10.2007 - 17:35
Aivan ihana "takki" Brita koiralle.
Malli näyttävän näköinen.
Villatakkisi väri upea!!!!!!!!!!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Raisu-Kaisu

Vaihtelevaa neule- ja ompelutuotantoa vakaalla innolla. Kirjoittajana eläintarhan emäntä, vaimo ja pienen ihmistaimen äiti. Mies toisena sirkusjohtajana, eläintarhassamme koirat Brita ja Iiris, sekä kissat Orvo ja Oskari. Pienessä kaaoksessa luovuus kukkii.

Tavamerkkini

Eläinlapsemme

ORVO rehti ja reteä maalaiskissa

OSKARI itämainen "suipponaama"  kissa

BRITA mäyräkoiranarttu (paino viimeisellä sanalla)

IIRIS suloinen ja kohelo appenzellinpaimenkoira

Langankulutus 2011

HELMI - 215g

HEINÄ - 560g

ELOKUU- 50 G

SYYSKUU -550 G

LOKAKUU- 77 G

Langankulutus 2010

5365 grammaa


www.flickr.com
This is a Flickr badge showing items in a set called Vuosi 2008. Make your own badge here.