Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Baijerilaisen hermoromahduksen partaalla

05.05.2007 - 16:53 / Kategoriat: myssykät, pipat ja muut päähineet

Muistuttaakseni itseäni, etten olekaan maailman surkein neuloja ja käsitöiden harrastaja, väsäsin eilen muutamassa tunnissa hauskan pipon.

Lankana on Austermanin Soft Bambou, jonka kaivoin esiin, kun huomasin tuolla jossain blogilandiassa seikkaillessani tästä tehdyn pipon. Olen siis joskus tilannut kyseistä lankaa vain kaksi nyssäkkää kalliin hinnan vuoksi, enkä aikaisemmin ole keksinyt sille mitään käyttöä. Nyt suhautin langasta aika basic-pipon kolmosen pyöröpuikoilla (tähän hätään ei löytynyt suurempia pyöröjä, suositus 5,5-6). Silmukoita loin 110, ja lankaa kului 57 grammaa. Piposta tuli ihan passelin kokoinen, vaikken sen enempää mittaillut, hyvä tuuri tällä kertaa!

Malli on omasta päästä. Kavennukset tein siten, että kun pipon korkeus oli 16 cm,  ryhdyin kaventelemaan jokatoisella kerroksella 11 silmukkaa tasavälein (2 o yhteen). Lopputulos oli onnistunut, ja pipo juuri oikean kokoinen ja istuva. Tästä onkin sitten hyvä jatkaa niihin vähän huonompiin uutisiin...

Päänsäryn syy on baijerilais-sukka. Usean tunnin hikisen uurastuksen ja purkutoiminnan jälkeen mulla on tämä:

Siis vaivainen resori ja muutama kerros varsinaista kuviota:). Eli aikaavievää puuhaa. Jostain kumman syystä onnistuin vielä mokailemaan sen verran lahjakkaasti, että jouduin purkuhommiin jopa kaksi kertaa jo näin aikaisessa vaiheessa. Tavallisesti pidän itseäni melko huolellisena neulojana. Mutta kerrankos noita sattuu! Sukka etenee hitaasti mutta varmasti muiden töiden ohella. Haarukkapitsin kanssa taidan silti viettää lauantai-illan, jotta ehdin toisella silmällä seuraamaan televisio-tarjontaakin. Tämän sukan kanssa ei meikäläinen ainakaan ehdi telkkaa pälyillä. Mutta kyllä baijerilainenkin kesytetään ajalla ja sitkeydellä, sen lupaan!

mennahuu kirjoitti 08.05.2007 - 08:50
Alku aina hankala, lopussa kiitos seisoo... vai miten se sananlasku meni...

Useimmiten purkamista aiheuttaa alussa tehty virhe, ainakin minulla. Yleensä into päästä vauhtiin on niin suuri että kuvion aloituksessa tulee virhe(itä) ja kiire loppuu siihen. Baijerilaisen teko nopeutuu kun saat aloituksen oikein ja pari mallikertaa tehtyä, usko pois!
kaisumaisu kirjoitti 08.05.2007 - 10:15
Kaippa se tästä lähtee:)! Huomsin myös saman, että kun kuviota on näkyvillä muutama sentti, niin virheen tekeminen ei olekaan enää niin helppoa. Hyvä niin:)...
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Raisu-Kaisu

Vaihtelevaa neule- ja ompelutuotantoa vakaalla innolla. Kirjoittajana eläintarhan emäntä, vaimo ja pienen ihmistaimen äiti. Mies toisena sirkusjohtajana, eläintarhassamme koirat Brita ja Iiris, sekä kissat Orvo ja Oskari. Pienessä kaaoksessa luovuus kukkii.

Tavamerkkini

Eläinlapsemme

ORVO rehti ja reteä maalaiskissa

OSKARI itämainen "suipponaama"  kissa

BRITA mäyräkoiranarttu (paino viimeisellä sanalla)

IIRIS suloinen ja kohelo appenzellinpaimenkoira

Langankulutus 2011

HELMI - 215g

HEINÄ - 560g

ELOKUU- 50 G

SYYSKUU -550 G

LOKAKUU- 77 G

Langankulutus 2010

5365 grammaa


www.flickr.com
This is a Flickr badge showing items in a set called Vuosi 2008. Make your own badge here.