Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Taas koukussa

06.06.2007 - 20:22 / Kategoriat: vauvan neuleet

Yllättäen jopa kaksi virkkausta tällä hetkellä työn alla. Siis mistä lähtien musta on tullut hurja virkkuufani? Kyllähän neulonta edelle kiilaa, mutta myönnettävä se on; virkkauskin on huisin kivaa!

Keskeneräisestä löytyy vaikka muille jakaa. Baijerilais-sukka on jo hautautunut niin syvälle laatikkoon, että hirvittää. Pitää ottaa joku lauantai tiukka mutru huuleen ja projektoida ainakin toinen sukka valmiiksi. Kuvassa auringossa köllöttelee muunmuassa vastavalmistunut vauvan myssy, joka kuuluu edellisen postauksen hameen kaveriksi. Värit vaan näyttävät voimakkaassa auringonpaisteessa hailakammilta kuin oikeasti ovat.  Myssystä tuli kiva, ohje on edelleen siitä toukokuisesta SuuriKäsityö -lehdestä. Lankaa kului vähän, ja aion saada langasta vielä väsättyä pienet puuvillasukat samaa sarjaa. Musta tennesee-lankainen neuletakin takakappale makoilee kuvassa alimmaisena. Näyttää ihan hyvältä, vaikkei tällähetkellä inspiroikaan ihan satana. Vihreästä Nallesta virkkailen vauvanpeittoa ties kenelle niistä lähikuukausina syntyvistä. Sitä teen pääasiassa töissä tauoilla ja kotiinpääsyä odotellessa (se siis etenee hitaasti). Noista kahdesta yhteenvirkatusta keltaisesta palasesta on tuleva kiva kesäkassi, joka sopii uuteen paitaani. On ihan nappiin samaa väriä, lanka ja paita. Tuskin maltan odottaa että kassi on valmis. Reilun viikon päästä perjantaina olisi käyttöä, joten siihen mennessä olisi kiva saada palat kasaan.

Ulkona on merkillisen upeaa, aurinkoisia päiviä ihan putkeksi asti. Kaikennäköistä turhaakin ohjelmaa on tuntikaupalla, joten neuleille ei ole niin paljon aikaa kun haluaisi. Nooh... jospa kesäloma vähän auttaisi, siihen vielä tuskaiset kaksi viikkoa ja päivä. Muhun on iskenyt jokin kesäinspis, sillä neulesuunnitelmia tulvii aivot täyteen. Ei vaan millään ehdi toteuttelemaan samaan tahtiin. Pistelen vaan paperille, ja jään odottelemaan aikaa jolloin on aikaa:).

Lankaostiskeluja olen onnistunut viime aikoina hillitsemään kiitettävästi. Tietysti tuohen puute on suurin tekijä hillittyyn ja epäkaisumaiseen käytökseeni. Ottaisin kumminkin mieluusti vastaan ehdotuksia jostain ylellisestä langasta, jota voisi käyttää hartiahuiviin. Huivia olen ajatellut lahjaksi, ja haluaisin tällä kertaa panostaa johonkin aivan ihananupeaan lankaan. Lempparini Grignascon merinosilkki on tietysti käynyt mielessä, mutta ei vaihtelukaan pahaa tekisi. Jos jollain siis olisi ehdottaa jotain aivan spesiaal buenoa huivilankaa, ottaisin ehdotukset mielenkiinnolla vastaan.

Liisa kirjoitti 08.06.2007 - 22:23
Kiitos vierailusta, ja enemmänkin kommentista!
Näyttää ihanalta tuo vihreä nallepeitto! :)
kaisumaisu kirjoitti 09.06.2007 - 12:27
Kiitoskiitos:). On niin helppo ja mukava sitä virkatakin:)
Katja kirjoitti 24.06.2007 - 10:07
Lankavinkki: jos käyt Tallinnassa, osta Liann Löngadista merinosilkin tyyppistä ohuenohutta merinovillaa, jossa on ihana kiilto mutta hintaa vain 5 €/vyyhti.
kaisumaisu kirjoitti 24.06.2007 - 12:00
Kiitos paljon vinkistä:)! Olen kesälomallani eli parin viikon päästä itseasiassa suunnittelemassakin Tallinnan keikkaa siinä samalla kun menen pikkusiskoa Helsinkiin tapaamaan. Jos sais pikkusyrsankin mukaan:)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Raisu-Kaisu

Vaihtelevaa neule- ja ompelutuotantoa vakaalla innolla. Kirjoittajana eläintarhan emäntä, vaimo ja pienen ihmistaimen äiti. Mies toisena sirkusjohtajana, eläintarhassamme koirat Brita ja Iiris, sekä kissat Orvo ja Oskari. Pienessä kaaoksessa luovuus kukkii.

Tavamerkkini

Eläinlapsemme

ORVO rehti ja reteä maalaiskissa

OSKARI itämainen "suipponaama"  kissa

BRITA mäyräkoiranarttu (paino viimeisellä sanalla)

IIRIS suloinen ja kohelo appenzellinpaimenkoira

Langankulutus 2011

HELMI - 215g

HEINÄ - 560g

ELOKUU- 50 G

SYYSKUU -550 G

LOKAKUU- 77 G

Langankulutus 2010

5365 grammaa


www.flickr.com
This is a Flickr badge showing items in a set called Vuosi 2008. Make your own badge here.