Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Ainu keinuu

16.06.2007 - 19:54 / Kategoriat: Yleinen

Keinuu ja keinuu siinä neliraita-Woolien päällä. Törmäsin aivan ihanaan keinuheppapehmolhelistimeen kauppareissulla ja päätin tehdä sille kaveriksi vauvan neuletakin. Vastaanottajia löytyy, kuten aiemminkin todettu, eli pitää vain päättää kenelle sen annan (luultavasti sille hevosenomistaja-ystävälleni, jonka vaavi on syntyvä syksyllä). Muistaakseni jossain Novitassa oli  tuosta langasta tehty palmikkotakki vauvalle, joten saatan tehdä sillä ohjeella, tai sitten vain vetää omasta hatusta. Katsotaan. Ennen sitä kuitenkin on saatava Greenday-slipoveri päätökseen. Aika hyvällä mallilla olen sen kanssa, pääntien kavennukset jo tehtynä. Híukan vielä neulottavaa takakappaeessa ja hihansuu-jousteet  tietysti puuttuu. Se on valmistunut melko joutuisasti yhdestä purkailusessiostakin huolimatta. Aikaa on kyllä kulunut viikko, mutta arkena en oikein ole ehtinyt sitä vääntää, kun olen puuhaillut lähestyvän näyttötutkinnon ja lopputöiden kanssa.  Jos aivan pakko olisi, luulisin että tuon saisi neulottua omistautuneella asenteella jopa päivässä tai kahdessa. On muuten kiva työ, ihan loistavaa telkkatyö-ainesta. Jami!

Tilasin taannoin Ablibriksestä pitsineulekirjan, ja nyt himotuttaa kovasti tilata lisää. Wrap style -kirja olisi ihan pakko saada, sillä olen iki-ihastunut siinä olevaan Shetland-triangle malliin. Monet ovat sitä toteuttaneetkin jo, ainakin pari kertaa olen törmäillyt valmiisiin tekeleisiin neuleblogeissa. Nyt kun uudet pitsi-additkin on olemassa, niin luulisi pitsineulehuivin valmistuvan superhyvin. Victorian Lace Today -kirjakaan ei olisi paha lisäys kirjastooni, mutta ptänee ottaa rauhallisesti. Turhaanhan sitä hamstrailee lankoja ja neulemateriaaleja kahmalokaupalla, kerralla kaikkea ei kuitenkaan ehdi tekemään.

Uusi Ulla-neulelehtikin ilmaantui viime viikolla nettiin. Siinä on tosi kivoja malleja, varsinkin Sian Lehmus-huivi on niin ihkuli, että järki lähtee. Muitakin tosi kivoja ohjeita oli saatavilla. Taitavia käsityöihmisiä on ollut sitä tekemässä, taputukset heille!

Maantasoinen parvekkeeni, tai terassi, vai mikä lie nyt onkaan, on nyt kunnossa. Revein viikko sitten kaikki laatat pois ja kitkin rikkaruohot. Tänään läiskin laatat takaisin ja fiksasin amppelin kuntoon. Nyt se on oikein kodikkaan näköinen. Parantamisenkin varaa löytyy, mutta paljon kivampi on kuin viikko sitten. Nyt siis neulesoppeni on parhaassa mahdollisessa kuosissa, istutuspuuhia saatan silti jatkaa kesälomallani, joka alkaa viikon päästä. Vähän kukkaloistoa kehiin ja semmoista!

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Raisu-Kaisu

Vaihtelevaa neule- ja ompelutuotantoa vakaalla innolla. Kirjoittajana eläintarhan emäntä, vaimo ja pienen ihmistaimen äiti. Mies toisena sirkusjohtajana, eläintarhassamme koirat Brita ja Iiris, sekä kissat Orvo ja Oskari. Pienessä kaaoksessa luovuus kukkii.

Tavamerkkini

Eläinlapsemme

ORVO rehti ja reteä maalaiskissa

OSKARI itämainen "suipponaama"  kissa

BRITA mäyräkoiranarttu (paino viimeisellä sanalla)

IIRIS suloinen ja kohelo appenzellinpaimenkoira

Langankulutus 2011

HELMI - 215g

HEINÄ - 560g

ELOKUU- 50 G

SYYSKUU -550 G

LOKAKUU- 77 G

Langankulutus 2010

5365 grammaa


www.flickr.com
This is a Flickr badge showing items in a set called Vuosi 2008. Make your own badge here.