Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Aarteidenmetsästystä ja kipeitä käsiä

30.06.2007 - 19:54 / Kategoriat: Yleinen
Viikko näyttötutkintoa takana, ja tuloksena valmistunut mekon hame-osa, sekä hieronnan jäykistämät kädet. Laillistetun hierojan ammattinimike on enää kahden päivän päässä, joten vetäähän se suuta hymyyn. Jossain  vaiheessa tuntui että vastoinkäymisiä pukkaa vähän joka lähtöön.
Pientä shoppailuakin toimitin Tampereella. Oikeastaan olin aivan haltioissani lankakauppojen laajasta kirjosta. Lankakauppa Aili Jokinen oli ihana paikka, rakastuin. Nyt se on suosikkini Harjavallassa sijaitsevan lankaputiikin lisäksi. Tutkivana journalistina (köhköh) minun oli ihan pakko ostaa pari kerää valkoista reumalankaa hartiahuiviin, sekä neljä vyyhtiä Kamenaa, jota sai siitä Koskikeskuksen lankakaupasta Modan alennuskupongilla 4 euroa pala (ei lainkaan paha). Pakko oli ostaa, sillä noista tulee mulle syksyksi pitkä hame. Tuurilla oli vielä juuri oikeita värejä tarjolla, muuten olisin tilannut Tinttamarellista, jossa sama tarjous Modan tilaajille on voimassa.

Riittoisuutensa vuoksi Kamena on kyllä edullinen lanka. Nähtäväksi silti jää riittääkö tuo määrä  hameeseen. Saatampa tehdä mallitilkun viikonlopun aikana, joten saan langankulutuksesta jonkinnäköistä mielikuvaa. Maanantaiksi ja tiistaiksi joudun jokatapauksessa vielä ajelemaan Tampereelle hieromaan, joten voin aivan hyvin siinä samalla hakea vielä yhden harmaan vyyhdin jos siltä näyttää. Selvennyksenä  vielä, että ostamieni lankojen värit ovat harmaa, vaaleanroosa sekä luonnonvalkoinen (nämä kuvathan aina välillä vääristää).
Mekko on tämmöisessä tilassa:

Näyttää vähän kummalliselta, mutta mussa on herännyt villi toivo, että kyllähän tämä kaikesta huolimatta onnistuu! Ei silti nuolaista ennen... Hameosan korkeus on nyt 70 senttiä, ja seuraavaksi pitäisi  päätellä etupuolen silmukat ja neuloa takakappale loppuun. Sitten olisi edessä vaikein, eli etukappale. Visio on kyl hallussa ja paperillakin. Reunapitsimallikin on varmistunut (ainakin mun päässäni). En siis ihan eksyksissä ole tämän kanssa.

Ihana ja eittämättä :) paras tätini Kaija oli käynyt jokunen päivä sitten lukemassa blogiani oikein ajatuksella, ja huomannut tuskani joka johtuu vyyhdinpuiden puutteesta. Hän sitten lupasi minulle niitä lainata niin pitkäksi ajaksi kuin tarvis. Ihanaa! Loman aikana aion keriä oikein urakalla noita vyyhtejä pois, kunhan nyt ensin pääsen kyläilemään Kaijan luona ja hakemaan ne puut. Lisäksi ollaan Kaijan kanssa juteltu, että hän pitäisi minulle langanvärjäysopetusta kesälomalla (hän on artesaani). Oikein siis kasvivärjäyksestä on kyse. Toivottavasti ehditään toteuttamaan lähiviikkoina.

Mekko sieltä olkkarin sohvalta jo huuteleekin, taidampa lähteä viihdyttämään sitä ja kissojani (langathan eivät koskaan voi olla viihdyttämättä kissoja), sekä tietenkin itseäni. Saatuani vihdoin puolen vuoden uutteran harkinnan jälkeen  hankittua tulostimeeni uuden värikasetin, olen täydentänyt neulemalli-mappia aika massiivisesti. On sitten ainakin useimmat mallit tallessa, vaikka ne joskus jostain syystä netistä häviäisivätkin.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Raisu-Kaisu

Vaihtelevaa neule- ja ompelutuotantoa vakaalla innolla. Kirjoittajana eläintarhan emäntä, vaimo ja pienen ihmistaimen äiti. Mies toisena sirkusjohtajana, eläintarhassamme koirat Brita ja Iiris, sekä kissat Orvo ja Oskari. Pienessä kaaoksessa luovuus kukkii.

Tavamerkkini

Eläinlapsemme

ORVO rehti ja reteä maalaiskissa

OSKARI itämainen "suipponaama"  kissa

BRITA mäyräkoiranarttu (paino viimeisellä sanalla)

IIRIS suloinen ja kohelo appenzellinpaimenkoira

Langankulutus 2011

HELMI - 215g

HEINÄ - 560g

ELOKUU- 50 G

SYYSKUU -550 G

LOKAKUU- 77 G

Langankulutus 2010

5365 grammaa


www.flickr.com
This is a Flickr badge showing items in a set called Vuosi 2008. Make your own badge here.