Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Mustikkametsässä

21.07.2007 - 10:19 / Kategoriat: mekot ja hamoset
Saanen esitellä. Itse suunnittelemani ja toteuttamani

MYRTILLUS -MEKKO







Pidän siitä. Oikeastaan rakastan sitä:). Tänään aamulla menin malttamattomana kotiinkotiin hakemaan äidin kuvausmestariksi, ja sitten lähdettiin lähimetsään. Ihana kesäinen aamu ja lempimekko päällä. Olen yllättynyt että mekosta tuli näin hieno. Ja tulipa siitä vielä sopivan kokoinenkin (sietikin tulla, sillä laskeskelin tiheyksiä kokonaisen päivän). Myrtilluksen malli on aivan omasta päästäni, ja lopputulos vastaa aika tavalla mielikuvaa joka minulla jo etukäteen oli päässäni. Malli on toteutettu seitsemän veljestä -langasta, keriä meni yllättäen ainoastaan kolme. Puikkoina oli kolmepuolikkaat pyöröt, sekä samankokoinen virkkuukoukku reunapitseissä.



En oikeasti poiminut näitä mustikoita, vaan ne on iskä eilen poiminut. (Kiitos kuvausrekvisiitasta). Pitäisi kyllä lähipäivinä itsekin mennä poimimaan, vaikka kertovatkin että meilläpäin sato on tavallista huonompi.



Voi miten ne Hai-saappatkin sointuu mekkoon. Nämä Hait on ihanat kyllä ilman mekkoakin. Olis ihanaa jos olis monet Hait kaapissa. Sais valita värin fiiliksen mukaan.



Tässä yrittelen malliposeerauksella tuoda mekkoa esille. Ja naama onkin sopivasti valottunut, sillä niinhän ne sanovat että mallin pitää esitellä vaatetta, eikä suinkaan itseään (mä en tietty oo mikään oikea malli, mut kumminki).



On muuten hyviä nämä mustikat. Kesä-aika on siis totaalihuippua. Oli ihan ilo istuksia kuvattavana heinäkuun aamu-auringossa. Myrtillus -mekon nimi muuten juontuu latinan kielestä. Vaccinium myrtillus on suomeksi mustikka, ja siitä nappasin nimen mekolleni, sillä onhan tämä ilmiselvä mustikkametsämekko.
Nyt kun olen saanut esiteltyä mekkoni, tuntuu kuin olisi lapsi lähtenyt maailmalle. Vaikka mihinkäs tämä mekko nyt konkreettisesti minun huomastani lähtisi (ei mihinkään). Jos joku joskus haluaa toteuttaa Myrtillus -mekkoni, voin jossain vaiheessa yrittää ottaa muistiinpanoistani selvää ja kirjoittaa ohjeet kaikkien halukkaiden käytettäviksi. Vähän inha olo nyt on, kun ei ole mitään isompaa neuletta työn alla. Pitänee ryhtyä korjailemaan asiaa pikimmiten. Tällä hetkellä teon alla kämmekkäät, sekä niiden penteleen kasvivärjättyjen lankojen kerimistä (onnitelkaa jos siihen menee alle kuukausi). Olen nyt yrittänyt keriä vähintää kerän per päivä ja samalla teen lankakarttaa itselleni ja äipälle. On sitten kiva jatkossa värjäillä kun on lankakartta apuna sävyn ja kasvin valinnassa. Nyt palailen lauantai-aamupäivän askareisiin ja annan samalla ajatuksen lentää. Ehkäpä saan mietittyä minkä suuremman työn aloitankaan seuraavaksi.  Upeaa kesäpäivää kaikille!

 
Nasti kirjoitti 21.07.2007 - 11:50
WAU! Todella kaunis mekko ja sopii sinulle loistavasti. Olisipa kivaa jos jaksaisit ohjeen kirjata meille mullekin. Ja sulla on komeet saappaat:)
mohonasu kirjoitti 21.07.2007 - 11:56
Todella kaunis mekko :) ...ja ihanat Hait...
Liisa kirjoitti 21.07.2007 - 13:09
Aivan tosi ihana mekko! Väri sopii ku nakutettu! :)
jantta kirjoitti 21.07.2007 - 16:22
Kaunis, kaunis...
Kate kirjoitti 21.07.2007 - 16:48
IHANA!!!
kaisumaisu kirjoitti 21.07.2007 - 22:36
Kiitoksia kaikista kehuista:). Pidän myös tuosta väristä paljon...
upa kirjoitti 22.07.2007 - 06:21
Aivan upea mekko!
Rentukka kirjoitti 22.07.2007 - 13:34
Ihana mekko, mitoitus loistava ja onnistuneita kuvia!
Kangaskasa kirjoitti 22.07.2007 - 16:26
Mekko on tosi kaunis ja käy sulle upeasti! Kuvat mustikkoineen myös kaikki ihania.

Menin markettiin ja sipulilaareista mätin kaikki irtonaiset sipulinkuoret pussiin. Lähistöllä olevalle myyjälle naureskelin, että maksanko sipulinkuorista vai saanko ilmaiseksi värjäyspuuhiini (ei ollut tuttu myyjä). Tyttöä nauratti, ja totesi että "mitään ei tarvitse maksaa, hyvä kun viet pois". Sain nopeasti vihannespussin kuoria lähes täyteen ja kotona punnitsin niitä olevan 68g. Eipä siitä paljon menisi maksuakaan, jos kaupassa eivät ilmaiseksi anna. Kassa taisi heti tajuta kuoripussin idean, sillä ei etsinyt edes siitä hintaa :)
Salainen neuleystävä kirjoitti 25.07.2007 - 16:07
Upea mekko :) ja kauniita kuvia luonnon keskellä otettu.
Vilma kirjoitti 25.07.2007 - 18:00
Voi se on upea! Todella kaunis ja istuva, wau! Ja kuvatkin on ihan mielettömän hyviä. :)
Johanna kirjoitti 28.07.2007 - 17:36
Tosi hyvännäköinen!
Hannaliini kirjoitti 28.07.2007 - 17:46
Todella upea mekko! Onnittelut!
Anne kirjoitti 28.07.2007 - 19:15
tosi ihana mekko,saat ollakin tyytyväinen=)
jos ohjetta tulee,niin teen ehdottomasti itellekin=D
Noora kirjoitti 29.07.2007 - 13:23
Ihan mahtava, näyttää täydellisen onnistuneelta kaikin puolin :)
kaisumaisu kirjoitti 29.07.2007 - 21:53
Kiitoksia kaikista kommenteista:)! Osan ohjetta olen saanut jo kirjoitettua ylös. Luulisin että viimeistään ensi viikonloppuna ohje on täältä luettavissa, kun kiire hellittää ja saan loputkin kirjattua ylös!
Jaana kirjoitti 05.08.2007 - 17:39
Aivan käsittämättömän söpö mekko!!! IIk, siis ihana. Tahtoo heti ohjeen, jos vaan onnistuu. Ja kuvat on NIIN kauniit:)
terhi kirjoitti 07.08.2007 - 13:14
Ooooo, onpa kaunis mekko!
santra kirjoitti 17.08.2007 - 15:14
Kyl mää niimpal kauhiast tykkään täst sun mekosta, ettei oo tosikaan !!! Jos mää oisin koira niin mää kyl kuolaisin nyt ja molemmist suupielist. Taas tuli uus haavetyö lisää. Mää haluan nähdä untakin omasta mustikkametsämekosta. Oon kyllä aika pienten töitten ihminen tässä vaiheessa, että saa nähdä jääkö haave vain ihanaksi uneksi... :)
j.K. kirjoitti 21.02.2012 - 07:02
Joko noi hait voisit myydä tai vaihtaa toisen värisiin ?
Tarve on näytelmään ,ja väri olis sopiva ja täytyis olla ehdottomasti käytetyt,mut noista kuvista onkin aikaa,joten ovat varmaan jo kuluneemmat!
Hinta tai väritoiveesi uusista ?
Vastailetko , Terv. J.K.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Raisu-Kaisu

Vaihtelevaa neule- ja ompelutuotantoa vakaalla innolla. Kirjoittajana eläintarhan emäntä, vaimo ja pienen ihmistaimen äiti. Mies toisena sirkusjohtajana, eläintarhassamme koirat Brita ja Iiris, sekä kissat Orvo ja Oskari. Pienessä kaaoksessa luovuus kukkii.

Tavamerkkini

Eläinlapsemme

ORVO rehti ja reteä maalaiskissa

OSKARI itämainen "suipponaama"  kissa

BRITA mäyräkoiranarttu (paino viimeisellä sanalla)

IIRIS suloinen ja kohelo appenzellinpaimenkoira

Langankulutus 2011

HELMI - 215g

HEINÄ - 560g

ELOKUU- 50 G

SYYSKUU -550 G

LOKAKUU- 77 G

Langankulutus 2010

5365 grammaa


www.flickr.com
This is a Flickr badge showing items in a set called Vuosi 2008. Make your own badge here.