Pää pursuilee ideoita, kädet tekee minkä ehtii. Hääjuhlat tiedossa reilun viikon päästä. Sinne olen ompelemassa kahta mekkoa, tyttären on jo valmiskin. Siitä tuli ihana kermakakku! Kuvia vasta ensi kerralla, sitten kun omanikin on valmis. Pukuani varten värjäsin höyrykiinnitteisellä silkkivärillä hääkenkäni harmaiksi. Kengät olivat kovin kuluneet, eivätkä enää kovinkaan valkoiset. Silti väri otti kiinni kauniisti ja tasaisesti.

Kenkien sisäpohja sitten ottikin itseensä ja kärsi kunnolla. Heti kärkeen varoitus; ÄLKÄÄ OSTAKO KENKIÄ VARTEN HÖYRYKIINNITTEISTÄ SILKKIVÄRIÄ! Ostakaa lämpökiinnitteistä. Kengät ei kestä mehumaijaa, vaikka kuinka foliolla suojaisi, sanomalehtiä käärisi ja pyyhkeitä kannen väliin tunkisi. Mehumaijakäsittelyn jälkeen jouduin vielä monta kertaa sutimaan nämä popot, ja siinä samalla näistä tuli pikkaisen tummemmatkin mitä olin ajatellut. Ei silti häiritsevästi, kenkien väri on sama kuin tyllinkin. Lopullista väriä ei ole kiinnitetty, joten toivon ettei sada saavista kaatamalla. Lopputulokseen olen tyytyväinen, kaikesta huolimatta. Kuvan alimmainen pinkki tylli on semmoista kimalletylliä. Sille ei ole vielä mitään paikkaa, mutta se oli pakko ottaa mukaan Eurokankaasta kun hain tuota harmaatakin hamettani varten. Harmaan ja pinkin liitto on upea! Samaten upeita ovat kaikenmaailman reunapitsit sun muut. Maailmalle kiitos ihanasta pikkutyttärestä, jonka vaatteisin niitä voi upottaa.

Sitten mää olen tehnyt puutöitä. Sahannut appiukon kuviosahalla vanerista, maalannut petsilakalla ja akryylivärillä. Olen lapsellisen ylpeä itsestäni. Osaan muutakin kuin neuloa! Ihanant akryylivärit ostin melko edullisesti Tiimarista. Värejä paketissa oli 12, mustaa ostin erikseen. Miesten sukkaplokkereiden nimi on Villit Silkkilampaat Kuutamolla ja naisten plokkereiden nimi Hippien Kesäjuhlat. Tässä tulee:




Nuhrasin, maalasin, silittelin, ihailin ja tuhlasin näiden kanssa kolme päivää. Saman ajan kuin appiukko käytti leikkimökin tekoon (tietysti leipätyönsä ohessa). No, mitäpä tuosta, nopeus ei koskaan ole ollut juttuni (paitsi ehkä ensi viikolla, jos en saa omaa juhlamekkoani etenemään lähipäivinä). Olen neulonut tyttärelle tunikaa ja siihen sopivia capreja. Niistä tulee ihanat, ei ole paljon keskenkään. Toivottavasti ehditään käyttämään niitä edes kerran ennenkuin kesä ajaa ohi. Hassua oli se, että tyttären caprit ovat kuin kopio Ilona Korhosen Neulekirjan aikuisen villa-capreista. Ajatuksemme ovat siinä kohtaa juosseet samaa rataa. Tuo Neulekirja oli minun pakko saada, joten tilasin. Ja se on ihanaihanaihana! Voisin tehdä itselle ne villapöksyt, kun aika antaa myöden. Muitakin hienoja malleja kirjassa on, suosittelen tutustumaan. Ja vielä. Löysin (miehen sisko antoi napakymppi-vihjeen) vanhan tavaran kaupasta toimintakuntoisen rukin. Eikä maksanut kuin kympin, internetin myyntisivustoilla ihmiset yrittävät kiskoa niistä lähemmäs sataa euroa. Kerrankin kävi tuuri! Jos jollain on, niin ylimääräisiä rullia saa tarjota! Poljen rukkia päivittäin, aina ohimennessäni. Vielä en ole päässyt kehräämään, on pakko keskittyä juhlaompeluksiin nyt kun häihin on enää reilu viikko. Sormet syyhyä, reilun viikon kuluttua pääsen harjoittelemaan sur-rur kehräämistä.

  
Villit Silkkilampaat -logo ei nyt niin hirveästi eroa Pinkeistä siskoistaan:). Mutta asiaan! Viimeisin vauvanvaate-setti on valmis.



Olen tyytyväinen takkiin ja housuihin, vaikka onhan pieniä yksityiskohtia joissa käsityön jälki näkyy, ja jotka osuu omaan silmään hiukan häiritsevästi. Ei kuitenkaan mitään isompaa! Olen itse ideoinut tämän neulevaatekerran, hiukan mittoja katsellut jostain vanhasta Novitasta. Tämä on menossa ystäväni pian puolivuotiaalle pojalle. Saattaa olla että se on vielä toistaiseksi vähän iso vauvalle. Toivotaan kuitenkin, että saavat käyttöön tänä talvena.

Jakun salmiakki-kuvio on jollain laatua vanhanaikainen, mutta pidän siitä. Napit löytyivät varastoistani. Lankana käytin Rowanin Pure Wool DK:ta, 154 grammaa meni sekä housuihin että nuttuun. Yhteensä siis 308 grammaa. Resoreihin käytin 3,5 mm:n puikkoja ja sileään neuleeseen 4 mm:n. Tämä Rowani on sitten niin ihana lanka, pehmeä, ja värit niin upeat. Ihan mua ovat!

Housuista tein hiukan erilaiset kuin edelliset ideoimani. Lahkeessa housut ovat melko kapeat ja levenevät sitten reisiä kohti. Lisäsin 2 s aina jokaisen väriraidan viimeisellä kerroksella. Totuttuun tapaan tein lahkeet suljettuna neuleena ja yhdistin sitten lahkeet ja jatkoin pyörönä. Haaran kohdalla päättelin yhteensä 6 s kummassakin lahkeessa, jotta neulominen oli helpompaa ilman puikkojen krinnausta. Tuon pienen reiän sitten tietysti ompelin myöhemmin. Näin tehtäessä laiskalla on mahdollisimman vähän saumoja yhdistettävänä:). Samoin neuloin jakun yhtenä isona tasona yhdistäen etu- ja takakappaleet, kainaloihin asti tietysti. Tein sitten raglanhihat, kun ovat mielestäni kivat.

Housuihin en aluksi ollut tyytyväinen kun olisin halunnut niistä kokosiniset pienillä vihreillä ja ruskeilla yksityiskohdilla. Nyt kuitenkin jo tykkään näistä reippaista raitamalleista. Miten muuten aina päädyn näihin tasaraitoihin!? Ne on vaan jotenkin niin kivoja mun mielestä. Mulla on varmaan joku Marimekko-syndrooma. Apua! Olennaisin, eli siis Villit Silkkilampaat -kangasmerkki on paikallaan. Ihan eka laatuaan. Jee!

Kattokaa ny vielä ja ihastelkaa tasaraitaa! Mulla on paljon uusia ideoita mielessä. Lähden toteuttamaan 1-vuotiaan pojan paitaa tai sitten mohair-neulejakkua itselleni. En ole vielä päättäny, mut päätän tänään. Ihanaa muuten ku on taas paljon lunta. Neuleiloa kamut!
 Väänsin logot piirustusohjelmalla. Kuka tekis vielä ne neuleet tuotemerkin alle;)? Villit tulee näytille sitte ku tulee parit kuteetkin valmiiksi...
Pilttien tamineita. En ole kyllä päätellyt, kuten kuvasta näkyy, mutta jos tänään viittisi heittää nuo kosteana pyyhkeen väliin. Parempia kuvia sitten kun työt on pääteltyinä täysin valmiina. Sen verran vaan, että kun tein nuo vauvan pökät ohuesta vauvalangasta, niin kesti kyllä mukamas niiiin kauan tekoprosessi kun edelliset tein paksummasta Luxus Wind -langasta. Tarkoitus olisi vielä tehdä samaisista vihreistä nuttu housuille kaveriksi. Harmi vain kun lanka on loppumassa, eli tarvitsisin sitä lisää. Rojekti on siis jäähyllä, kunnes pääsen Harjavaltaan ostamaan lisäystä lankavarastoon. Kuvan sukat ja tumput tulossa lähipiiriin. Tein ne, kun vähän pyydettiin:). Nämä taas liittyy seuraavaan projektiin. Kaivoin ne laatikoiden kätköistä. Jospa raaskisin vihdoinkin ne käyttää. Raitaa on taas tulossa. Sorkke, taidan olla niin ennalta-arvattava. Can't help myself!
 Sitten yhtenä päivänä mulla oli vähän tylsää, ja aloin kehittelemään omaa tuoteperhettä vauvan vaatteille. Oikeasti halusin vaan piirrellä, ja Piltit Silkkilampaat syntyi ihan vahingossa. Ajattelin jatkossa jakaa kaikki noille tuttujen pilteille väsätyt pienet tekeleet joko Pinkit tai Villit Silkkilampaat -nimen alle. Pinkit Silkkilampaat pitäisi sisällään enempi tyttöjen tamineita ja Villit Silkkilampaat olisi poikien tai miksei rasavillien tyttöjenkin kategoria. Tuossa ylhäällä luonnos logosta, vaikkei se kaikkien mielestä kyllä lampaalta näytä. Kiusasin poikaystäväparkaa hyvän aikaa jankkaamalla "Arvaamikätääon? Ei, ei se ole pupu, arvaa uudestaan. Ei, ei se ole lehmä, arvaa uudestaan. Ei, ei se ole kissa, arvaa uudestaan, jne." Eikä se ees keksinyt lopultakaan, vaikka yritti tosi kovasti mun painostuksen alla:). Ja olen mä jo kirjoneule-kaavionkin Silkkilampaiden logosta saanut tehtyä. Vielä pitäisi saada se testattua neuloen. Mutta testaan sitä heti seuraavan piltin jakkuun tai housuun, kun on ohjelmassa. En mä mitään mallitilkkuja...
On tosi paljon ideoita ja töitä jotka haluaisin tehdä. Mutta murto-osan vaan ehtii. Jos joku vielä miettii mitä antaa mulle joululahjaksi, niin toivoisin lisää aikaa jolloin ehtis neuloa... Kiitos.
|
Kirjoittaja
Raisu-Kaisu 
Vaihtelevaa neule- ja ompelutuotantoa vakaalla innolla. Kirjoittajana eläintarhan emäntä, vaimo ja pienen ihmistaimen äiti. Mies toisena sirkusjohtajana, eläintarhassamme koirat Brita ja Iiris, sekä kissat Orvo ja Oskari. Pienessä kaaoksessa luovuus kukkii.
Eläinlapsemme
ORVO rehti ja reteä maalaiskissa
OSKARI itämainen "suipponaama" kissa
BRITA mäyräkoiranarttu (paino viimeisellä sanalla)
IIRIS suloinen ja kohelo appenzellinpaimenkoira
Langankulutus 2011
HELMI - 215g
HEINÄ - 560g
ELOKUU- 50 G
SYYSKUU -550 G
LOKAKUU- 77 G
|