Pää pursuilee ideoita, kädet tekee minkä ehtii. Hääjuhlat tiedossa reilun viikon päästä. Sinne olen ompelemassa kahta mekkoa, tyttären on jo valmiskin. Siitä tuli ihana kermakakku! Kuvia vasta ensi kerralla, sitten kun omanikin on valmis. Pukuani varten värjäsin höyrykiinnitteisellä silkkivärillä hääkenkäni harmaiksi. Kengät olivat kovin kuluneet, eivätkä enää kovinkaan valkoiset. Silti väri otti kiinni kauniisti ja tasaisesti.

Kenkien sisäpohja sitten ottikin itseensä ja kärsi kunnolla. Heti kärkeen varoitus; ÄLKÄÄ OSTAKO KENKIÄ VARTEN HÖYRYKIINNITTEISTÄ SILKKIVÄRIÄ! Ostakaa lämpökiinnitteistä. Kengät ei kestä mehumaijaa, vaikka kuinka foliolla suojaisi, sanomalehtiä käärisi ja pyyhkeitä kannen väliin tunkisi. Mehumaijakäsittelyn jälkeen jouduin vielä monta kertaa sutimaan nämä popot, ja siinä samalla näistä tuli pikkaisen tummemmatkin mitä olin ajatellut. Ei silti häiritsevästi, kenkien väri on sama kuin tyllinkin. Lopullista väriä ei ole kiinnitetty, joten toivon ettei sada saavista kaatamalla. Lopputulokseen olen tyytyväinen, kaikesta huolimatta. Kuvan alimmainen pinkki tylli on semmoista kimalletylliä. Sille ei ole vielä mitään paikkaa, mutta se oli pakko ottaa mukaan Eurokankaasta kun hain tuota harmaatakin hamettani varten. Harmaan ja pinkin liitto on upea! Samaten upeita ovat kaikenmaailman reunapitsit sun muut. Maailmalle kiitos ihanasta pikkutyttärestä, jonka vaatteisin niitä voi upottaa.

Sitten mää olen tehnyt puutöitä. Sahannut appiukon kuviosahalla vanerista, maalannut petsilakalla ja akryylivärillä. Olen lapsellisen ylpeä itsestäni. Osaan muutakin kuin neuloa! Ihanant akryylivärit ostin melko edullisesti Tiimarista. Värejä paketissa oli 12, mustaa ostin erikseen. Miesten sukkaplokkereiden nimi on Villit Silkkilampaat Kuutamolla ja naisten plokkereiden nimi Hippien Kesäjuhlat. Tässä tulee:

Nuhrasin, maalasin, silittelin, ihailin ja tuhlasin näiden kanssa kolme päivää. Saman ajan kuin appiukko käytti leikkimökin tekoon (tietysti leipätyönsä ohessa). No, mitäpä tuosta, nopeus ei koskaan ole ollut juttuni (paitsi ehkä ensi viikolla, jos en saa omaa juhlamekkoani etenemään lähipäivinä). Olen neulonut tyttärelle tunikaa ja siihen sopivia capreja. Niistä tulee ihanat, ei ole paljon keskenkään. Toivottavasti ehditään käyttämään niitä edes kerran ennenkuin kesä ajaa ohi. Hassua oli se, että tyttären caprit ovat kuin kopio Ilona Korhosen Neulekirjan aikuisen villa-capreista. Ajatuksemme ovat siinä kohtaa juosseet samaa rataa. Tuo Neulekirja oli minun pakko saada, joten tilasin. Ja se on ihanaihanaihana! Voisin tehdä itselle ne villapöksyt, kun aika antaa myöden. Muitakin hienoja malleja kirjassa on, suosittelen tutustumaan. Ja vielä. Löysin (miehen sisko antoi napakymppi-vihjeen) vanhan tavaran kaupasta toimintakuntoisen rukin. Eikä maksanut kuin kympin, internetin myyntisivustoilla ihmiset yrittävät kiskoa niistä lähemmäs sataa euroa. Kerrankin kävi tuuri! Jos jollain on, niin ylimääräisiä rullia saa tarjota! Poljen rukkia päivittäin, aina ohimennessäni. Vielä en ole päässyt kehräämään, on pakko keskittyä juhlaompeluksiin nyt kun häihin on enää reilu viikko. Sormet syyhyä, reilun viikon kuluttua pääsen harjoittelemaan sur-rur kehräämistä.

...Sano rukki. Kiitos miehen siskon olen nyt korviani myöten koukussa kehräykseen. Vierailimme tyttären tätösen luona yökylässä, ja kokeilimme miten suvun vanha rukki surisi. Aika epätasaisestihan se alku lähti, eikä vähäisempänä syynä ole ainakaan meikäläisen pirun huono rytmitaju. Luovuttaminen taas ei kuulu heikkouksiini, joten luulempa että opin kehräämään suurinpiirtein sadan vuoden kuluttua, kun ottaa huomioon sen seinästä reväistyn rytmitajuni. Miehen sisko osasi jo perusteet, joten minä kunnostauduin lähinnä suurena hahtuvankatkojana. Huijasimme hiukan, ja käytimme näin alkuun kiekkohahtuvaa kuitutopsin sijasta, ja lopussa tuntui jonkunnäköistä ahaa-elämystä heräävän, sekä kierrettäkin lankaan syntyvän. Saattaa silti olla, että hiki tulee kun topsilta joskus lähden kehräämään. Ensin tietysti pitäisi minullekin löytyä rukki, se on nyt hakusessa. Mansikoita en ekarukista ajatellut maksaa, pitää ensin tavoitella sitä hypnoottista tunnelmaa jollain muulla, kuin tyhjän pankkitilin aiheuttamalla järkytyksellä. Saa siis tarjota! Hahtuvalankoja syntyi kaksi vyyhteä, kumpikin painoi 35 grammaa. Nyt vyyhdet on kasteltu ja kuivateltu, sekä kerätty. Värit on ihanat beige sekä liukuvärjätty puna-oranssi-lime. Jotain meinaan näistä tehdä piakkoin kunhan elokuun juhlahumu ja siihen liittyvät käsityöt on ohitettu.

Harmi etten ottanut rukista kuvaa. Se on niin kaunis!

Lämmittelin ompelutaitojani mekkoja varten lainaamalla äitini ihanaa Berninaa, ja surauttelin itselleni shortsit. Singerilläni ja minulla on pikkaisen riitaa, eikä neiti suostu taipumaan sik-sakille. Äidin kone toimi kuin unelma, joten kolautus maanpinnalle tulee olemaan kova sinä päivänä kun palaan Singerin ääreen. Ompelussani olin tällä kertaa oikein huolellinen, ja olen tyytyväinen lopputulokseen.

Kangas on kymmenisen vuotta vanhaa tummanpinkkiä puuvillaa varastoistani. Väri on niin tämänhetkistä minua, tykkään. Ohjeen otin uusimmasta Suuri Käsityö-lehdestä (nro 7?). Voisin tehdä toisetkin tämmöiset, niin kivat tuli. Noh, vyön keskitakasauma ei ole kuvassa aivan keskellä, eikä kuvaaja sitä tietysti huomannut  kuvatessaan, niin että olisin voinut asetella paremmin. Koitetaan olla huomaamatta!

The Järkyttävyysjuttu oli se, että jouduin tekemään pöksyt kaavakoolla 42. Aikana "ennen kersaa" (EKR) koko 38 oli maaginen maksimi, isompia vaatekappaleita en suostunut edes kaupassa kokeilemaan. Tänä päivänä moinen koko-asia ei paljon paina vaikka, myönnettävä se on, kokoa piirtäessäni pari kertaa nielaisinkin. Hienoa kun on niin monta rakasta kotona, eikä vähäisimpänä ollenkaan se tuorein tulokas hurmaavine hymyineen, että asiat latoutuu tärkeysjärjestykseen. Ja jos en vielä tarpeeksi hehkuttanut, niin täältä pesee kertosäe; Tykkään näistä housuista kovasti, ja omasta siisteysviitseydestä eritoten. Joskus ompelutöissäni kun iskee kiire tai hoppu, niin silloin saattaa lopputulos vähän kärsiä. Nyt ei.

Shortsit ja vauva lähtee huomenna Kuopioon asuntomessuilemaan. Hienoa kun sinne on pitkä matka, niin saa ottaa matkaneuleita mukaan ja toivottavasti edistääkin niitä. Lisäksi mies joutuu kuuntelemaan paljon kehruu-juttuja, joita on varmasti jo kuunnellut tänäänkin kyllästymiseen asti. Mulla mopo keulii niin herkästi näissä käsityöasioissa, onneksi se rakas ymmärtää!