Jälleen myös täällä.

Tulinpahan vain kertomaan, että kaksi viikkoa olen saanut olla kahden äiti. Pientä kipua tuotti olla sairaalassa vauvan kanssa kolme yötä, sillä äidin ja esikoisen eron hetket olivat ennen sitä olleet vähissä. Isosisko ja isi pärjäsivät aivan loistavasti kahdestaankin eläintarhamme kanssa, ja äiti ja pikkuvelikin pääsivät hyvänä ja aurinkoisena päivänä kotiin. Pikkuveljen villasetti valmistui ajoissa ja se saatiin kotimatkalle päälle.

Pojan haalari on ihanaakin ihanampi Small Things Romper. Koko on kolmekuisen, vähän jämpti meidän jässikälle, joka syntyessään oli reilu nelikiloinen. Syntymäpaino oli kylläkin oletetun mukainen, painoihan esikoinenkin piirun verran yli neljä kiloa. Neuloin haalarin 4,5 mm:n pyöröillä ja sukkapuikoilla, lankana on se Cascaden upea 220 Paints. Sitä kului tasan 150 grammaa. Haaalarin jo valmistuttua hoksasin senkin, että lanka on aavistuksen ohuempaa kuin ohjeen suosituksissa ja puikotkin pienemmät, joten varmaan siitäkin johtuu neuleen niukka mitoitus. Isompi haalari olisi tarkoitus neuloa lähiaikoina.

Olen tämän kahden viikon aikana saanut huomata, että vaikka minulla on tähän päivään saakka ollut maailman ihanin tyttölapsi, niin nyt saan olla myös maailman ihanimman poikalapsen äiti. Kummallista, vai mitä? Onnentunnetta tietysti vielä syventää hyvin nukutut yöt, suloinen poikalapsi kainalossa ja reipas esikoinen, joka nukkuu meidän kaikkien kanssa samassa huoneessa, mutta omassa sängyssä. Pienestä ne ilot lähtee.

Haalarin kaveriksi neuloin lapaset, lakin ja töppöset, joihin kaikkiin yhteensä kulutin 80 grammaa vihreää TeeTeen Helmi-lankaa. Lakki on Norwegian Sweet Baby Cap, tein pienemmän koon, mutta  olisi siitäkin vielä pitänyt jättää silmukoita pois, sillä lakki on turhan iso vauvalle. Töppöset tein Neulojan Vuosi –kirjan ohjeella, jätin pienimmästä koosta vielä 10 silmukkaa pois. Aika niukat ovat vauvalle, mutta tosi suloinen töppösmalli. Meinaan tehdä toiset isommat, mutta pitää muistaa päätellä löyhästi, etteivät kiristä suusta. Nämä siis neulotaan pohjasta varteen tasona, itse kylläkin neuloin varren, ohjeesta poiketen, sukkapuikoilla ja suljettuna neuleena. Lapaset tein omasta päästä, ne ovat kaksinkertaiset, ja resorissa on 38 silmukkaa ja kämmenissä 44. Kämmen-osuudet olisivat voineet olla aavistuksen pidemmät, mutta aika hyvin käsissä pysyvät. Viidellä silmukalla ja kolmella sukkapuikoilla neuloin i-cord –putken käsineiden väliin, jotteivat joudu hukkaan toisistaan. Puikkoina kaikissa oli 2,5 mm:n bambutikut. Kaksi puikkoa katkaisin, onneksi alun perin on ollut kaksi settiä samoja puikkoja, joten en ollut pulassa tapaturmista huolimatta.

Tällä hetkellä puikoilla on villasukat tyttärelle. Aikaa neulomiselle ei paljoa ole, mutta otan kaiken ilon irti siitäkin vähästä ja palailen kun kerrottavaa on.

Teksti luettavissa myös täällä.

Kuka on hurahtanut violettiin häh?  En ainakaan tunnusta, vaikka sattuman summana tänään tulee pläjäys purppuran ja violetin sävyjä, sekä hätäisiä kuvia, jotka johtuvat pääasiassa liukkaasta ja kamera-innostuneesta lapsesta, sekä vähän siitä kärsimättömästä äidistä.

Arviolta kuukausi sitten sain tilauksen miähensiskontyökaverilta kahdesta virkatusta Juhannusruusu-matosta. Väritoiveena oli tummanvioletti, jota lähdin ensin metsästämään ontelokuteena, mutta kun sellaista ei missään ollut tarjolla, niin siirryin tavoittelemaan trikoota.  Ensitutustuminen Uudessakaupungissa sijaitsevaan Kudepuotiin tuotti toivotun tuloksen, ja löysin reilu kahdeksan kiloa violettia trikookudetta juuri täydellisessä tummanvioletissa sävyssä.

Kerimisessä oli järkyttävä homma. Huomasin heti kotona, että kude on tosi epätasaisen paksuista, vaikka väri olikin täydellisen tasainen. Väriin olin kiinnittänyt jo kaupassa erityishuomiota, sillä edelleen vähän harmittaa se tyttären pinkki matto, jonka kude oli todella epätasaisen väristä. Jouduin leikkaamaan kudetta kahtia, välillä en leikannut, välillä mietin, että pitääkö leikata vai ei. Kerimiseen ja leikkailuun meni varmasti ainakin se sama aika kuin mattojen virkkaukseen.

Matot on virkattu nro 8 koukulla, sellaisella sähäkänvihreällä ja kimaltavalla, joka veti tytärtä puoleensa yhtä tehokkaasti kuin itseänikin. En tiedä oliko oikeastaan onni, että koukku napsahti ensimmäisen maton lopussa poikki (vasta eka rikkomani mattoja virkatessa) ja jouduin ostamaan uuden perus-novitalaisen koukun. Ystäväni on muistaakseni katkaissut matonvirkkauksen yhteydessä useammankin koukun, joten nyt olisi virkkuukoukkufirmoilla tuotekehittelyn paikka ja täydellinen rako suunnitella katkeamaton koukku erityisesti matonvirkkaukseen.  Tuskinpa olemme ainoita koukunkatkojia, ja matonvirkkaus tuntuu nyt olevan pinnalla.  Jostain luin, että tällä hetkellä ontelokuteen saatavuudessa on jopa ongelmia, sillä kysyntä on suurempaa kuin mitä ehditään tuottamaan. Ja matonvirkkaus tunnetusti syö materiaalia.

Mattoihin humpsahti suunnilleen kahdeksan kiloa kudetta, pieniä keriä  jäi vain jäljelle. Mattojen halkaisijat olivat muistaakseni 125 senttiä. Olen mattoihin tosi tyytyväinen, vaikka olisihan se vielä kivampaa ollut, jos kude olisi ollut tasaista. Joissain kohdin mattoa näkyy, kun kuteen paksuus vaihtelee, mutta mielestäni se ei kuitenkaan ole mitenkään häiritsevää. Mattoja en kastellut (huonon ilmanvaihtomme vuoksi) ennen lähettämistä uuteen kotiinsa, tamppasin ja harjasin vain.  Olen huomannut että virkatut matot on hyvä peitellä kostealla pyyhkeellä (ilmava paikkakin on plussaa), kunnes pyyhkeen ja maton pintakosteus on haihtunut. Niin matoista tulee hiukan lattanoita, eivätkä ne lainkaan kupruile siten, että tekisi mieli kompastua reunaan.  Olen muutenkin aikamoinen käsitöiden kostuttaja, eli en oikein osaa sanoa mitään työtä ennen valmiiksi, kun olen sen laittanut päiväksi-pariksi  suihkupullolla kostutettuna pyyhkeiden väliin. Suihkupullokostutus kun saa neulepinnalle ihmeitä aikaan, vaikkei siinä mitään törkeitä käsiala-ongelmia olisikaan.  Toivotaan, että sitten kun seuraava matto valmistuu, asumme jo uudessa kodissa jonka ilmanvaihto on niin hyvä, että saan kostuttaa mattoni ennen käyttöönottoa.

Sairaalasukat ovat sitten tässä! Malli on Novitan sivuilta muokattu. Ohjeessa käytettiin Nallea, ja itselläni oli 7-veikkaa, joten jouduin vähän soveltamaan. En saanut itse otettua sukista kummoisia kuvia, ei keskikroppa enää taivu juuri mihinkään, ja muutenkin valaistus ja muut vallitsevat olosuhteet latistivat fotoiluinnostuksen.  Tykkään perusukistani silti kovasti. Kavennukset ovat pohkeessa, malli on melko konstailematon, mutta kiva.  Lanka on valmiiksiraidoittuvaa 7 –veljestä luumun ja violetin sävyissä, puikot kolmoset  sekä kolmepuolikkaat ebenpuiset sukkatikut. Lankaa kului 188 grammaa.

Tyttärellä on uusi violetti takki. Siksi äidin oli pakkoa neuloa siihen hyvin rimmaava pipo, vaikka pipoja lapsella on jo hyvä laatikollinen. Materiaalina käytin Sublimen lankoja,  Extra fine merino woolia, sekä valaannahkan väristä Lustrous extrafine merinoa, joka on uusi tuttavuus ja jännittävä koostumukseltaan. En kuitenkaan täysin rakastunut viimeksi mainittuun lankaan. Jollain tavalla se on huono ja joustamaton neulottava. Tämmöisessä pienessä työssä se ei tietenkään haittaa, mutta en siitä villatakkia lähtisi työstämään. Malli on oma, sillä en mukamas Ravelrysta löytänyt mitään kivaa pipomallia pirpanalle. Lankaa kului 77 grammaa, puikkoina käyttelin kolmepuolikkaita sukkatikkuja. Neuloin pipoon korvaläpät talven kerhomatkoja ajatellen. Tupsusta tein aluksi hehtaarin kokoisen ja jouduin sitä puolituntia nyrhimään saksilla sieltä-täältä, että kehtasin kiinnittää paikalleen. En tiedä tykkääkö tytär erityisemmin (huomioi ilmeet), mutta äiti tykkää, ja sehän nyt on hyvä että edes puolet porukasta on innoissaan, surullisempaa olisi jos kukaan ei tykkäisi. Suunnitelmissa on täydentää settiä myöhemmin lapasilla ja sukilla siitä violetista vuosikerta-Woolista, joka on marinoitunut laatikossa vuoden jos toisenkin.

Edellispäivänä pääsin onnekseni irti violetin oravanpyörästä, ja aloin neulomaan vihdoin sitä vauvan haalaria vihreästä Cascadesta, nyt kun muutamia supistuksiakin on havaittu, ettei vaan jäisi viimetinkaan. Haalarin vartalo-osa on valmis, mutta hihat ja lahkeet odottavat kunnes Vapaa Valinta aukeaa, sillä mulla ei ole sellaisia kummallisuuksia kuin neljäpuolikkaat sukkapuikot, vaikka kaikki maailman puikot mulla varastoissa melkein onkin. Haalari näyttää kyllä tosi pieneltä, mutta mitat täsmäävät mallipiiroksen kolmekuisen mittoihin.  Mene ja tiedä, pianhan se nähdään mahtuuko.

Novitan uusin lehti oli aivan upea, sekä ohessa tullut sukkalehti myös. Upeita malleja oli sivut pullollaan.  Aion tehdä jotain,  jos vaan annetaan. En halua kuulostaa liian mahtipontiselta, sillä sen kauan odotetun nyytin arvioituun saapumispäivään on alle viikko. Sitten tahdin määrää pieni ja sen isosisko… Mikäli kaikki menee hyvin, sillä mikään tämmöinen ei ole itsestään selvää. Nöyränä, mutta silti totaalisen malttamattomana odottelen, sillä tässä tilauksessa viikko saattaa yhtä hyvin olla kolme viikkoa…

Uuden kodin eteiseen tulevan puusohvan maalaus on suoritettu onnistuneesti, ja siihen tuleva vaahtomuovipatja ostettu ja leikattu sopivan kokoiseksi. Päällinen pitäisi vielä ommella. Joulumyyjäisten kauratonttujen valmistusta varten sain enemmän kauraa kuin jaksan kantaa, hienoa! Eräs beige neule odottelee vihreän villahaalarin valmistumista. Ei nämä käsi- tai kotityöt tekemällä lopu, siispä tuulta päin! (Ja nimenomaan tuulta päin, kun en missään nimessä halua olla kaksimielinen, saati mennä tulta päin edes mielikuvissani).

Puikot ovat sauhunneet, ja valmista on tullut. Uusin työ,  Olearia-villatakki lapselle lepää kosteana pyyhkeen välissä ja odottelee päättelyneulaa. Kyseinen villatakki on aivan ihana Tikkin malli, harmillisesti lähdin vain yrittämään kolmevuotiaan kokoa neljällä kerällä Sublimen merinovillaa ja helma jäi lyhyeksi. Olin ajatellut villatakkia 3-vuotislahjaksi, mutta nyt onkin pakko lahjoittaa neule oman tyttären villatakkiarsenaaliin. Hänelle se sentään pituutensakin puolesta passaa, ja pienoinen liikaleveys ei haittaa. Koko näytti ainakin aamulla ihan hyvältä kun neuletta kokeilin juuri heränneelle ja aamuärtyneelle taaperolle (eli aika nopea sovitus oli). Nyt siis odottelemme kuivumista ja yhteistyöhaluisempaa lasta.

Seiskaveikkaiset synnytys-sukatkin pitäisi päätellä. Sain ne valmiiksi jo parisen viikkoa sitten, mutta päättelykeiju ei ole vieraillut kässäpussukassani. Langanpäitä on todella vähän, joten päättelyn ei pitäisi olla suuri ponnistus.  Ja siitä vielä, etten ajatellut villasukat jalassa synnyttää, vaan vetää sitten jälkikäteen kontteihini jos alkaa kylmiä.

Äitini syntymäpäivä on syyskuun alussa, ja viime vuoden vahingoista (1 ja 2) viisastuneena neuloin pipon purppuranvärisestä  7 veljeksestä, ja vihdoinkin hyvä tuli! Pipon malli on jälleen ihana ja hyväksi havaittu Villapeikon Mustikka. Puikkoina käyttelin kolmepuolikkaan ja nelosen sukkapuikkoja. Pipon kaveriksi tein lapaset, joita en viitsi vielä tarkemmin esitellä. Ajattelin nimittäin osallistua kyseisellä mallilla, pienillä muokkauksilla tosin, Käsityölehden lapaskisaan. Nämä olivat siten harjoituslapastimet tositoimia varten. Malliin olen ihan tyytyväinen, ja jos ei nyt sentään kisamenestystä tipu, niin saapahan ainakin joku vähän lämpimämmät sormet ensi talvena minun ansiostani. Kaikki kisaan osallistuvat lapaset menevät nimittäin hyväntekeväisyyteen voittajien valikoinnin jälkeen. Lankaa settiin kului 187 grammaa.

Syksy on niin ihana lämpimänviileine tuulinen ja lentävine lehtineen. Voi lähteä sunnuntaiaamuisin patikointiretkelle ja nauttia luonnosta ja maisemista. Iiris-haukkukin arvostaa.

…Ja Brita, vaikka kuonossa onkin jo muutama valkea karva…

Seuraavaksi lähtee uuden tulokkaan haalari puikoille, sekä tilattu virkkuu. Kumpaakin varten on ensin viritettävä vyyhdinpuut iskuun, muutoin kaikki on selvää malleja myöden. Oi katsokaa miten ihanaa lankaa mulla on pikkuihmisen haalaria varten!

Teksti luettavissa myös täällä.

Vauvalla on vaaka,

sillä se punnitsee

mitä se tahtoo tehdä

ja mitä se ei tee.

Yhdessä kupissa on tähdet,

toisessa kupissa on kuu,

kun maailmalle lähdet,

kaikki onnistuu!

(Hannele Huovi, vauvan vaaka 1995)

Kävin tänään tapaamassa pienenpientä tyttöä ja hänen äitiään. Vauva oli ihana ja niin pikkuiselta tuoksuva. Mennessäni vein hänelle neulesetin, joka yläkuvassa on hänen päällään. Haalarista tuli vähän nafti, niinkuin pelkäsinkin, mutta kyllä se jonkun kuukauden varmasti mahtuu:). Tein pienen mittavirheen kun yritin tehdä haalarista samankokoista kuin tyttären ekahaalari, ja näin tästä tuli pikkaisen liian sopiva. Pieni kasvunvara ei olisi ollut pahitteeksi:). Haalari valmistui hyvissä ajoin jo kuukausi sitten, mutta asusteet väsäsin joulun jälkeen.

Tällä(kin) kertaa tein omasta päästä kaikki muut paitsi lakin, haalari on superhelppo, näitä olen tehnyt jo kaksi tyttärelle samalla periaatteella. Joka kerran jälkeen tulee silti jokin pieni parannusehdotus, esimerkiksi tässä fuksianpunaisessa haalarissa on avarampi kaula-aukko kuin aikaisemmissa.

Haalari on neulottu kolmepuolikkailla puikoilla Dropsin Extra Fine Merinosta, joka on 100% merinovilla. Lankaa kului tasan neljä kerää, ja painoakin oli vaa'an mukaan tasan 200 grammaa. Napit on nappivarastoista ja mielestäni tosi kivat. Dropsin merino on napakkaa, mutta silti pehmeää. Saa nähdä miten kestää käytössä.

Lakki on jälleen ihanalla Norwegian Sweet Baby Cap -ohjeella tehty, koko on pienin. Lakki saattoi olla pikkaisen reilu vauvalle, mutta onneksi heillä on taipumuksena kasvaa. Nellalle lakki on hiukan pieni kuten näkyy, mutta malli tulee selväksi. Lankana käytin Lanettia ja puikkoina kaksipuolikkaita bambusukkiksia sekä kolmosen pyöröjä. Lakkiin ja lapasiin sekä sukkiin kului Lanett-lankaa yhteensä 61 grammaa. Lapasiin ja sukkiin loin kumpiinkin 44 silmukkaa ja neuloin mutu-tuntumalla. Sukista tuli ainakin hyvänkokoiset ja varmaan lapasetkin menee. Setin myötä langankulutukseni joulukuun osalta pläjähti komeille lukemille, eli olen neulonut kaksi kiloa lankaa tämän joulukuun aikana! Mutta nyt tämä rouva lähtee nukuttamaan omaa lastaan, ja jättää lapaset ja sukat näillä kuvilla puhumaan puolestaan.

Miten alle yksivuotias voi tunnistaa äidin käsityölehdet? Käännellessään sivuja tytär nauraa kimeästi ja innoissaan ja äiti pelkää milloin sivu repeää. Kun olisi kotona läjäpäin Postin, sähköyhtiön ja minkälie firmojen turhia mainoslehdyköitä, joita saisi tutkia paljon mielukkaammin. Mutta tyttö tietää mitä tekee. Pitää äitiä jännityksessä!

Eräs joululahjaneule edistyy hitaasti ja varmasti Mika Waltarin äänikirjan tahtiin. Olen ehtinyt nyhertämään työn parissa monenmonta tuntia, silmukoita vain sattuu olemaan 340 ja senttiin mahtuvien kerrosten määrä suuri. Työ on kuitenkin niin helppo ottaa ja laskea käsistään, että sitä ehtii tekemään helpostikin pari tuntia päivässä, jos laskee kaikki kymmenminuuttiset yhteen. Äidin käsissä liikkuvat puikot lienevät niin tuttu näky tyttärelle, etteivät ne useinkaan jaksa kiinnostaa häntä.

Keskiviikon olimme Turussa ja pakkohan minun oli käydä Lankabaarissa poikkeamassa kun se oli muuttanut siihen Pulssin vastapäiseen rakennukseen (Pulssiin muutenkin oli asiaa). Ihan en pystynyt nollalinjaa pitämään, mutta esittelen hankinnan vasta kun olen saanut siitä valmistuvan työn annettua saajalleen. Ihanaa angora-lankaa hypistelin, mutta kun kaapissa on varmaan sata kiloa kutimenruokaa, niin jätin vyyhdit kuiskimaan hyllyyn. 

En tiedä lasketaanko tätä, mutta löysin jo viime vuonna valmistuneen pipon laatikosta ja kuittasin tehdyksi.

Pipo piti muistaakseni viime vuonna antaa joululahjaksi. Voisin tänäkin vuonna yrittää, kunhan  ensin uudelleentasoitan neulepinnan sumutinpullon ja pyyhken avulla. Pipo on semmoinen suorakaiteen mallinen simppeli viritys. Seiskaveikkaa olen siihen käyttänyt, pätkävärjättyä. Pipo on vähän iso Nellalle, mutta pari-kolmevuotiaalle pojalle oikein passeli. Luulisin.

Pipo-kaulurisetti Alfa-langasta valmistui eilen. Fiilis on positiivinen tämän suhteen. Kaluri on erittäin kiva, ohje siihen on uusimmassa Modassa (6/2010). Alkuperäinen lanka oli Debbie Blissiä, mutta mullapa oli 400 grammaa, eli 8 kerää Punotexistä hankittua alelankaa. Kyseessä on  SandnesGarnin Alfa, pätkärääkätty paksuhko mohair-villasekoite, jota on tosi kiva neuloa. Langasta jäi aivan pieni nöttönen, joten hienosti meni senkin suhteen. Puikkoina kauluriin ja pipoon käytin 5,5 mm:n pyöröpuikkoja ja sukkapuikkoja. Hiukan muokkasin lehden ohjetta kaulurin suhteen niin, etten taaskaan joutunut ompelemaan ainuttakaan saumaa, vaan neuloin etu- ja takakappaleen pyörönä. Kauluri on lähes yksinomaan neulottu yömyöhällä Sinuhe egyptiläistä kuunnellen. Langan väri on muuten 5091, jos jotakuta kiinnostaa.

Aika historiallista tämä on, että saan tehtyä jotain itselleni! Aloitin setin vähän kuin vahingossa, enkä malttanut millään laskea työtä käsistäni. Paksu lanka on niin palkitsevaa, kun valmista tulee nopeasti. Lankaa kului 270 grammaa kauluriin, ja pipoon 100 grammaa. Ekana olisin halunnut tehdä hiippapipon, jonka ohjeen näin erässä Käsityökerhon lehdessä. Ohjeessa oli jopa käytetty juuri tätä Alfa-lankaa! Aloitin ohjeen mukaan, mutta aika pian huomasin, ettei lanka tule millään riittämään. Siispä sävelsin omanlaiseni myssyn, lähinnä baskeri tämä taitaa olla, mutta ei siltä näytä tuon ison ponnarilla olevan tukkani vuoksi, joka muuttaa pipon ulkonäköä. Tykkään tästä setistä aivan hirmuisen paljon! Varmasti tulee käyttöön, ja tänään tietysti jo olikin päällä, kun pikaisesti kävimme lähikaupungissa takka- ja jouluostoksilla. Seuraavassa vielä kuvaa pintaneuleesta. Värit näyttävät oikeilta näissä kuvissa, mustaa, violettia ja tummaa syklaamia (vai hillittyä fuksiaa?). Hmmmm...

Sytyck-neule? Joululahjat? Voi apua valinnan vaikeus!

Päätin neuloa äidille synttärilahjaksi pipon. Sen hienon Villapeikon Mustikan, jonka jo aiemmin neuloin siskolle. Ekaversion tein tummansinisestä Woolista, jonka arvelin sopivan äidille.

Vähän pieni siitä tuli. Neuloin sitomisnarut ja mallasin lapsen päähän. Vähän iso tytölle, mutta saa jäädä odottamaan kasvua. Ei tullut niin huippuonnistunut, että kehtaisin lahjaksi kenellekään antaa.

Viritin puikot uuteen iskuun, tällä kertaa loin silmukat superwash-villasta. Vaiensin pienen ärsyttävän äänen päässäni, joka kuiski puikkovalinnan olevan väärä.  Tottahan se oli. Puoli numeroa isommilla tikuilla lakista olisi tullut sopiva. Nyt likka saa jälleen esitellä:

Arvelisin pipon sopivan paremmin kymmenvuotiaalle. Valitettavasti lähipiirissä ei ole kymmenvuotiaita tyttöjä. Jos joku haluaa kyseisen version piposta, niin ilmuttautukoon.  Ehkäpä kolmas kerta toden sanoisi, ja saisin sopivan pipon äidille, mutta päätin tällä erää luovuttaa. Olen sukkakoukussa, jatkan mieluummin sotilassukkien parissa.

Kehräsin tänään. Ei sekään oikein sujunut.  Päätin suosiolla jatkaa vasta huomenna, ennen harmistusta. Tänään oli muutenkin tosi väsynyt päivä, päätin ettei tänään tarvitse olla hyvä missään, ja silti olen hyvä omana itsenäni. Vietiin lapsosen, miehen ja pappan kanssa mummu pienelle patikkaretkelle laavulle. Oli mummun syntymäpäivä. Suunnittelin uusia ideoita ja töitä vihkoon ja väritin suunnitelmat puuväreillä. Apuna oli innokas ja maailman ihanin hymynaama.

Miehellä on kesäloma. Tai niin hän ainakin luuli, ennenkuin karu totuus paljastui kolmisen viikkoa sitten. Todellisuudessa kotiäidillä on nyt kesäloma, kun leipätyön voi helposti delegoida miehelle. Hyvä tekosyy käsityöläiselle oli lähestyvät häät, eli monta työtä puikoille ja ompelukoneelle häihin liittyen. Häät olivat eilen. Todella ihanat ja rennot juhlat. Kaikki ompelukset ja neulomuksetkin valmistuivat, joiden pitikin määräaikaan mennessä valmistua.

Öh, ja ihan tunnustusmielessä, ennenkuin kukaan ehtii saada karkkiväriähkyä, kerrottakoon että tämänhetkinen fanitusväriyhdistelmä on karkkipinkki/namiomppuvihreä. Jumijumijumi. Yläkuvassa minun ja tyttären hamoset, sekä miehen kraka, jonka mies löysi Helsingin alennusmyynneistä 'pienen' painostuksen alaisena. Kerroin aika suoraan, etten halua nähdä näiden rinnalla TAAS sitä samaa punaista krakua, mikä on toisaalta hieno, mutta nähty jo vähän liian monta kertaa. Kiitos miäs, valinta rimmaa täysin!

Lainaompelukone (se ihan parasihana) surisi iltapäivän jos toisenkin, ja sain huristeltua kivat mekot itselleni sekä tyttärelle. Lopputuloksiin olen tosi tyytyväinen. Juurikaan en joutunut purkamaan enkä paikkailemaan, mielestäni aikaakin näiden tekoon kului kohtuullisesti. Hääpäivänä satoi, joten silkkivärillä värjäämäni kengät kokivat lieviä vesivaurioita, kuten kuvassa näkyy. Asia on kuitenkin korjattavissa, joten kengille on käyttöä vielä tulevissakin juhlissa.

Tyttären mekkoon otin vähän mallia vanhasta ja loput sävelsin omasta päästäni. Tylliä hukutin helmaan monta metriä, joten päälikangas nousi kivasti koholleen. Hihansuihin ja helmaan ompelin käsin reunapitsiä, jonka pongasin Raumalta vähän ennen pitsiviikkoja. Nappilöytö tähän mekkoon!

Jos tarkkaan katsoo, niin näkee että helmassa on kymmenen sentin levyinen kaitale hamekankaasta. Tein  hameesta alkuun liian lyhyen, enkä halunnut purkaa kaikkea ja vaihtaa koko helmaosaa pidempään, joten lisäsin kaitaleen. Kaitale toimii tosi hyvänä yksityiskohtana, vaikka se vahingossa mekkoon tulikin.

Juhlia edeltävänä iltana keksin, että pitäähän tytöllä olla kirkossa lakki. Meillä järjestetyillä tortilla-illallisilla anoppi huomasi sen tutun kiillon silmäkulmassani puhuessani lakista, eikä ollut seuraavan päivän aamuna kuulemma lainkaan yllättynyt, kun kerroin että täydensin tyttären asun hatulla. Tämä Pienitalopreerialla-lakki oli tosi nopeatekoinen. Piirsin vain mutu-tuntumalla lakin kaavat ja surauttelin lätsän kokoon 15 minuutissa. Kaikkien todennäköisyyslaskelmien vastaisesti lakista tuli juuri sopivan kokoinen ja semmoinen millaisesta olin haaveillutkin. Tuon hatussa olevan koristeen pyysin mummua tekemään, koska hänellä on sen askarteluun tarkoitettu apuväline, ja oma aika oli vähän kortilla. Ompelin vielä pitsiä koristeen reunaan koska sitä oli juuri sen verran helmasta ja hihoista jäänyt. Tyttären asu on siis aika onnistunut. Helmakaistaleen huolitteluun olisin voinut käyttää siksakin sijaan saumuria, sillä kangas on todella rispaantuvaa, ja se näkyi kun hameen helma oli välillä miten sattui väärinpäin ,kun pikkutytär pyöri väkkäränä sylissä.  Muita epäkohtia ei tule mieleen, mutta helman kyllä huolittelen uudelleen ennenkuin mekko tulee seuraavan kerran käyttöön. Mekon kangas on 100% tekokuitua, silkkijäljitelmää. Alkuun haaveilin aidosta silkistä, mutta kolmenkympin metrihinta kuivatti kuolat poskille. Hyvä näinkin, koltun hinnaksi tuli piirun verran alle sen mitä metri silkkiä olisi kustantanut.

Oman mekkoni suunnittelussa käytin apuna vanhaa kaupasta ostettua hametta. Olin laittanut sivuun Käsityökerhon lehden, jossa oli myöskin kauniin mekon kaavat, mutta kun piti ryhtyä kaavoja piirtämään, ei lehteä löytynyt mistään. Hukassa on edelleen, niin hyvään korjuun olin sen laittanut! Otin siis mallia vanhasta mekosta, kaavojen piirtämiseen meni kyllä valtaosa ajasta. Lopputulos on mielestäni onnistunut, upeanvihreä juhlatafti läikehtii ihanasti!

Helmassa on harmaata tylliä meeeeetrikaupalla. Piiloketjun ompelu onnistui täydellisesti. Rintojen alla on solmimisnauha, josta tykkään. Perhoset revin irti kymmenen vuotta vanhasta teinitopistani ja ompelin tähän kiinni. Lopputuloksesta tykkään todella, vaikka kuvia katsellessani karu totuus muistuu mieleen; vielä reilu viisi kiloa mammaläskejä karistettavana. Mutta eihän se ole mekon vika, että sen sisällä on pari ihrarengasta. Mekko on niin hieno, kuin tässä kropassa nyt vaan voi olla. Tämänkään mekon kustannukset eivät pompsahtaneet pilviin, vaikka arvatkaapa kuolasinko niitä silkkejä tätäkin suunnitellessani. Mekkosen väri on ehkä oikeimmillaan noissa yläkuvissa. Nämä kaksi alinta otosta taitavat olla pikkaisen vallottuneita.

Käsilaukkupussukka ei niinkään hivele kauneudellaan silmää, mutta oli supernäppärä  juhlissa; Sinne mahtuivat lapsen vaipat, pyyhkeet, ruuat ja jopa kamerakin. Nyssäkän surauttelin jälleen mutu-tuntumalla nopeassa aikataulussa. Pohja on ympyränmallinen, tueksi leikkasin Latzi-cat -annospussipakkauksen pahvipäällisestä oikean kokoisen ympyrän. Muutakaan pahvia en hätäpäissäni talosta löytänyt. Kantonarun pujotus vei eniten aikaa, kun tietysti ompelin kujasta pikkaisen liian jämptin. Hienosti kassinen teki tehtävänsä juhlissa.

Vaikka muistimmekin hääparia raha-lahjalla, halusin antaa myös jotakin pysyvää. Neuloin ihanasta Shibui Knitsin Sock-langasta parille sukat, apuna suunnittelussa käytin Nancy Bushin Knitting Vintage Socks -kirjaa. Sukkien kantapää ja mallineule on lainattu eri sukkamalleista. Sukkapuikkoina käytin 2-puolikkaita bambupuikkoja. Lankaa 50 gramman kerässä on 175 metriä.

Tummat sukat ovat miehelle, väri on Ink, lankaa kului 81 grammaa. Toisessa sukassa värivaihdot eivät kyllä menneet aivan niinkuin olisin halunnut. Väri läiskittyi ja sukka näyttää vähän erilaiselta kuin toinen. Päädyin lopulta kerimään pätkiä langasta pois, niin että värit tasoittuvat paremmin pitkin sukkaa. Lopputulos kuitenkin ihan ok, vaikka pelkäsin että sutta tulee, kun varsi oli alkuun niin epämääräisen näköinen.

Morsiamen sukan väri on Mulberry, ja lanka asettui värivaihtoineen todella kauniisti ja tasaisesti. Sukkiin kului 73 grammaa, ja rutkasti enemmän aikaa kuin 'tavallisiin' 7-veikkasukkiin. Kyllä se vaan tuntuvasti vaikuttaa, onko puikot ja lanka ohuet vai paksut! Mallineule näissä sukissa on supersimppeli; 2o, 2n -toistoa 7 kerrosta, sitten yksi kerros oikeaa, ja jälleen 2n, 2o niin että oikeiden ja nurjien kerrokset  ikäänkuin vaihtavat paikkaa. Resorissa on  16 kerrosta 1o1n -joustinta. Nimeksi näille annoin 'Takkatuli-sukat'. Nämä tuntuvat pehmoisilta ja mukavilta kun ne vetää saunan jälkeen jalkoihinsa takkatulen ääressä. Ylimmäisessä sukkakuvassa voi nähdä viimepostauksessa esitellyt sukkaplokkerit tositoimissa.

Lomareissulla kävin Jyväskylän ihanassa Sinellissä. Kenkävärin lisäksi löysin sieltä mainioita askartelu-juttuja, kuten Tilda-lahjapaperin, jolla päälystin  kuvan pahvilaatikon, ja maalasin päälle kimallelakalla pysyvyyden takaamiseksi. Lahjasukat tietty piilotin laatikkoon. Kortissa on käytetty skräppäyspaperia Sinellistä ja leikattavia Tilda-figuureita. Niitä riittää tulevillekin hääpareille vaikka kuinka monelle:).  Taitettu A4 ja käsintehty vihreä paperi on Tiimarista. Edelleenkin junnasin vihreässä ja pinkissä. Jumijumijumi.

Ihana juhlanäpertelyni/kotiäidin lomani alkaa olemaan lopuillaan, mies nauttikoon viimeisestä lomaviikostaan ihan oikeasti. Nyt hyppysissäni on  neuloutumassa Tuntemattoman sotilaan sukka. Sotilaskotiliiton järjestämän tempauksen tavoitteena on saada mummut ja mammat neulomaan kasapäin sukkia niin että kaikki ensi vuonna palvelukseen astuvat sotapojat saavat villasukat juhlavuoden kunniaksi. VPK:mme naisosasto hankki langat, ja aion osallistua neulomalla ainakin parin tai kaksi. Aloitin ekasukan tänään, ja olen jo kantapäässä.  Hienoltahan moinen tuntuu, Takkatulisukkin kun nuhraantui tuntikaupalla aikaa pienien puikkojen ja ohuen langan ansiosta. Kyllä rouhealla seiskaveikka-langalla on puolensa. Tuntuu kuin leikkisi legojen jälkeen taas dubloilla! Pus kaikille lukijoille, jotka jaksoitte loppuun, palailen puikoille!

Ihana tyttäremme sai eilen nimen, ja sitä juhlittiin pienellä ja mukavalla porukalla. Kastemekko ehti hyvin valmiiksi, viimeistelin sen viikon ennen ristiäisiä. Mekon lisäksi muutkin järjestelyt sain ihan kivasti melko hyvissä ajoin valmiiksi, vaikka oma kastepäivän vaatetukseni unohtuikin sitten hankkia. Mitäpä tuosta,  ahtauduin johonkin vanhaan hiukan epäkäytännölliseen mekkoon, sillä päivän päätähtenä tuikki pieni Nellunallumme.

Kastemekon ohje on vuoden 2008 Novitan muksu-lehdestä, ja ihastuin siihen hetipaikalla nähtyäni, vaikkei lapsia ollut silloin vielä suunnitteillakaan. Lankana oli Novitan Bambu-lanka valkoisena, ja sitä kului hiukan alle 400 grammaa. Yksi kerä jäi siis yli, kun ohjeessa neuvottiin varautumaan projektiin yhdeksällä kerällä. Novitan bambu-puuvillasekoite oli mulle uusi tuttavuus, ja tykkäsin. Tosin sain langan katkeamaan kahdesti tehdessäni helman ja yläosan vaihtumiskohdassa massiivisia kavennuksia. Katastrofeja ei kuitenkaan syntynyt! Puikkoina käytin silmukoiden luomiseen numero nelosia, helmassa nro 3 1/2 ja sileässä neuleessa kolmosia. Mekko on mielestäni yhtä ihana kuin Novitan kuvissa. Mekon koko on 60 cm (ainoa vaihtoehto ohjeessa), eikä se ainakaan pieni ole. Toivotaan ettei mitään keskosia synny sukuun, sillä semmoinen voisi tähän kaapuun jopa hukkua.

Laskin jo projektin alussa, että saan mekon valmiiksi jos neulon yhtä kerää aina kolme päivää. Luulen että eräät epäilivät, eivätkä uskoneet että saan mekon ajoissa valmiiksi. Minä olin varma että saan, vaikka aika nöyränä puheet pysyivätkin:). En viitsinyt rummutella liikaa, vaan ajattelin että aikapa näyttää epäilijöille kaapin paikan:). Mekko valmistui viikko ennen ristiäisiä, pari päivää taisin olla kolmen päivän kerävauhdista jäljessä, kun oli huonommin nukuttuja öitä ja muita menoja kalenterissa. Viimeistelystä sen verran, että olin yllättynyt kuinka helppo ja mukava bambu-neulos oli venyttää malliinsa kosteana. Suihkuttelin pullolla ja käsin venytin helman oikeaan mittaan, sitten vain pyyhe päälle ja aamulla kaunis ja siisti mekko odotti ottajaansa.

Kastemekko levenee todella voimakkaasti alaspäin, olihan aloituksessa yli 400 silmukkaa. Helma on mielestäni todella kiva, tuollainen aaltomainen. Oli hirmuvaikeaa saada hyvää kuvaa mekosta blogiin, pelkäsin jo etukäteen kuvausta. Lopultakaan en saanut sellaista  onnistunutta kuvaa, jossa mekko olisi ollut lapsosen päällä ja lapsi minun sylissäni, joten saatte tyytyä näihin kuviin. Helman kuvioneule on tosihelppo ja nopea, vaikka ajattelin ennen projektin aloitusta toisin. Ohjeen nähtyäni olin yllättynyt, että yhdellä kerroksella tehdään, ja kolme kerrosta vaan humppaillaan oikeita ja nurjia kerroksia. Helppoa!

Raglanhihat on aina olleet mun juttu, ja tässä sellaiset taas on. Nekin on valtavan ihanat. Mekko neulottiin yhtenä kappaleena hihojen kanssa kainaloista ylöspäin, joten saumoja on vähän ja raglanit entistä upeamman näköiset.  Rusetista taisin tehdä hiukan turhan ison, mutta onpahan jotain korjailtavaa, jos täydennystä perheeseen vielä tulee.

Kauniit napit löytyivät omista kaapeistani. Taas nähtiin, että kannattaa hamstrata kaikkea! Kirjoituksesta voitte varmaan päätellä että olen tyytyväinen. Mekko on aivan täydellinen, isot kiitokset ohjeen suunnittelijalle!

Siskonkin joululahja valmistui vain pari kuukautta myöhässä, siskon värikoodi vaati tämmöistä:). Lanka on tumman violetti paksumpi Pirkkalanka, messuilta viime vuonna ostettu ihan tätä tarkoitusta varten. Lankaa kului vajaa 150 grammaa, puikkoina käytin kolmepuolikkaita joustimessa ja nelosia sileässä neuleessa. Pipon malli on 50 villapeikkoa -blogin Mustikka. Lapaset ovat ihan perusmallia, yritin etsiä jotain hienoa mallia, enkä löytänyt, ja oma väsynyt pääni löi tyhjää. Joten tuli tämmöiset, tosi tavalliset.

Mustikka-pipo on tosi kiva ja kaunis malli. Meinaan tehdä näitä enempi. Jos joku haluaa niin väritoiveet vaan tänne, niin teen.

Pipon kavennuksetkin on kivat.

Nellunallun kastepäivä oli kaunis. Kiitos kaikille! Seuraavat projektit onkin sitten lapsosen Lappivaate ja toinen myöhästynyt joululahja (joka on kyllä tosivähän vaan kesken). Meinaan myös kokeilla Anna kaikkien kukkien kukkia- kirjan malleja ja tehdä lisää niitä Mustikka-pipoja. Ilmoittautukaa kaikki tarvitsevat! Niin, ja miähen siskolle tiedoksi, että kaapeille saa tulla pönkimään ja valitsemaan lankoja:).

Kovat pakkaset on meillä etelässäkin, aivan upeaa, tulee kunnollisen talven tuntu. Välillä pitää tarkastaa Appelsiini-koirankin tassut ja poistaa pahimmat jääkikkareet, vaikka aika kylmänkestävä kaveri tuo Iiris onkin. Toiset taas mallaa pipoa päähän. Ihan itte!

Laitoin tämän kuvan vaikkei se varsinaisesti ole maailman onnistunein sillä:

1. Keinu näyttää eka kertaa valokuvassa sellaiselta kuin pitääkin ja 2. Pipon värit muistuttavat todellisuutta aika tarkasti. Tein pipon miehen veljenlapselle tarkoituksenani antaa jouluna, mutta se unohtui sitten niiden muiden pakettien tohinoissa. Eipä mitään, kiva kun kaikki ei pääty jouluun... Ja taitaa mulla olla noita joululahjaksi tarkoitettuja pipoja enemmänkin laatikossa. Unohdin ne vallan laittaa paketteihin.

Pipo oli juuri sopivan kokoinen hurmaavalle neidille. Lankana on Novitan 7 -veljestä. Tarkan punnituksen unohdin, mutta varmaan 50 grammaa tuollaiseen menee. Puikot olivat 3puolikkaat pyöröt ja sukkikset. Silmukoita loin 80, ja kerroksia on joustin ja kaikki kavennuskerrokset mukaan laskettuna 54. Siis tosi sopiva yksivuotiaan päähän, vahingossa onnistuin tällä kertaa. Pompom-pompulan sain taas tehä päälaelle keikkumaan. Oi kun tykkään niistä!

Nyt kun ompelukone on kaivettu naftaliineista ja siksak jälleen kunnossa, ovat tilkkutyöt ja muutkin ompelukset alkaneet kiinnostaa. Hoitopöydän alustan tein kestovaippakaupan muovitetusta PUL-kankaasta, tausta on paksua valkoista puuvillaa. Väliin laitoin monta kerrosta tikkikangasta, joten nyt alusta on pehmeä mutta samalla konepestävä. Mua hiukan öllöttää ne kaupan valmisalustat mitkä on kovaa ja nahkeaa muovia.

Alustan kuosi on kiva. Joskus aikoja sitten tilattu Myllymuksuista.  Kuosista puheenollen olen yrittänyt kaivaa kaapeistani jotain kivaa oloasu-kangasta. Vaikka uusin Moda oli muuten aika köyhä, oli siinä kiva oloasun ohje äippälomalaiselle. Taidan toteuttaa jos ennätän jossain vaiheessa.

Parin päivän puhteena tein tulevalle piiperoiselle villahaalarit paksusta langasta. Nämä olisi tarkoitus laittaa kotimatkalle (tulisi nyt ensin edes SE päivä).  Malli on oma, mutta mittasuhteita on tarkastettu valmisvaatteesta. Hihat ja puntit on niin pitkät että ne pitää varmasti alkuun kääntää.

Haalarin väri on aivan ihana, vaikkei se mielestäni toistu näissä kuvissa missään ihan todellisena. Lankana käytin Schachenmayrin Ecologico Coloria, upean pehmeää 100% villaa. Puikkokoko paksulle langalle oli 5,5, lankaa kului 163 grammaa. Oikeasti melkein neljä kerää tuhlasin tähän, sillä kaula-aukko ei meinannut ottaa onnistuakseen. Purin, neuloin, purin, neuloin. Tuli siitä lopulta kelvollinen, vaikkei täydellinen. Napit ja koristeankan löysin omista varastoistani.

Eikä tämä siis ole välttämättä lainkaan mikään pojan haalari, vaikka sinisenvihreä onkin. Vaikka voi se ollakin, sehän pian nähdään. Napit ovat kivan läpinäkyvät. Puunapitkin olisivat näyttäneet kivoilta, mutta ne jotka multa löytyi, oli liian isoja tähän nappilistaan. Tällä hetkellä bambuisilla puikoilla melkein valmiit vastasyntyneen kokoiset villasukat, sen jälkeen vielä tumput ja lakki samaan settiin, jollei sairaalareissu yllätä ennen. Vauvan tilkkupeitto on viimein mietitty valmiiksi. Olen mallannut tilkkupaloja työhuoneen lattialla moneen eri järjestykseen ja lopultakin olen tyytyväinen. Pian alan ommella yhteen, jottei järjestys ehdi sotkeutua. Ulkona on kylmä mutta upea ilma. Lähdetään koirien kanssa ulos... Hienoa Loppiaista!

Joulu taas tuli kuin vaivihkaa, ja kului niin nopeasti. Rauhallista ja niin mukavaa oli. Kauratonttu valvoi joulun touhuja tv-tasolla. Ostin tämän Euran Pirtin joulumyyjäisistä, ja päätin ensi vuonna tekeväni näitä enemmänkin koristeiksi ja joulukukkasten korvaajiksi tutuille. Tänä vuonna en ehtinyt kuin ostamaan noita silmiä, askartelun sijaan tuli leivottua ja käsitöitäkin tehtyä omaan sekavaan tapaani, eli monta työtä on ihanasti kesken ympäri huushollia!

Joululahjoiksi miehen siskon lapsille ompelin tämmöiset sängynpeitot. Kun ostin tykötarpeita, niin kangasvalinta kyllä aluksi mietitytti moneen kertaan, eli  jahkailin tuleeko lopputuloksesta rauhaton kuin mikä, vai mukavan reipas. Nyt voin todeta että värit ovat raikkaat ja peitot onnistuneet. Jes! Selväksi tuli, että olen melkoinen käsi näissä tilkkutöissä, ainoa kohdillaan oleva asia on itseluottamukseni, joka ei rapissut missään vaiheessa sen kummemmin (paitsi vähän). Neliöt sain ommeltua siististi kasaan uskollisen ystäväni avustuksella:

Hänhän siis toimii erinomaisesti varsinkin kun sain väliaikaisesti vaivanneen sik-sak-ongelman kuriin! En kyllä antaisi tätä pois ihan pienestä hinnasta. Jos joskus hankin vähän uutukaisemman koneen napinläpi-automatikoineen ja koriste-ompeleineen, niin pidän tätä varmasti edelleen varalla toimimaan suorien ommelten eksperttinä. Kone-ompeleiden onnistuminen päättyi kuitenkin siinä vaiheessa kun piti ommella reunakaitaleen kääntöreuna päälitikkauksella. Vakavan ähellyksen jälkeen luovutin ja ompelin kumpaisenkin peiton reunan käsin. Seitsemän tuntia reunan ompeluihin meni, onneksi olen nyt tyytyväinen, vaikka aluksi riepoi ajatus että taitavampi olisi surauttanut koneella tosi-nopeasti reunat kasaan. Mutta siisteys on kuitenki tärkeintä. Tikkauksiin ei sen kummemmin ollut aikaa (saati palavaa halua), joten ompelin käsin muliinilangalla koristetikkaukset. Näistä pidän lopultakin tosi paljon! Toisessa peitossa tikkaukset vihreällä ja toisessa oranssilla. En vaan huomannut ottaa näköjään hyvää lähikuvaa niistä. Vähän yritystä kumminkin.

Suurin ongelmakohta työssä oli ehkäpä välivanu, joka ei ollutkaan pelkkä välivanu, vaan tätini lahjoittama tikkikangas. Tikkikankaassa kun sattuu olemaan vanu-, sekä ala- ja päälliskangas. Sen lisäksi työssä oli tietysti oma päällis- ja taustakangas, mikä tekee yhteensä viisi kerrosta. Muliinilangalla tikkaus ei ollut kivaa! Seuraavaan , varmaankin melko pian toteutuvaan (jos se meikäläisestä riippuu) tilkkutyöhön ostan laillista vanua!

Loppuviimein olin tosi yllättynyt kuinka hauskaa näiden peittojen tekeminen olikaan. Peittojen koot ovat muuten 130X130cm, ne olivat ainoat toiveet peittojen suhteen, joten sain ihanan vapaat kädet. Huomatkaa kuinka Iiris auttaa prosessissa!

Viime kerralla taisin jo luvata kuvia psljon aikaa sitten valmistuneista hommista. Tässä miehen pipo, josta piti tulla serkun pipo, mutta kun se valmistuttuaan näytti ihan miehen pipolta.

Lankana käytin 100 grammaa vihreää seiskaveikkaa ja puikot olivat muistaakseni vitoset. Malli on oma, en oikein tiedä miksi tuota neulosta nyt kutsutaan, mutta paksua se on. Joka toinen kerros on neulottu oikein ja joka toinen nurin/nostamalla 1 s oikein neulomatta puikolle. Maalaamani keinutuoli on lunastanut paikkansa olohuoneessa, ja on hieno, vaikka sitä onkin kovin hankala kuvata. Yritin kuitenkin:

Sävyvalinta on muuhun olohuoneeseen nähden erittäin onnistunut! Keinutuolinhan on muilta osin tehnyt appiukko joitakin vuosia sitten, joten en kehtaa tässä enempää itseäni kehua, kun olen oikeastaan aika pienellä osuudella vaikuttanut tämänkin keinun nykyiseen ulkomuotoon:).

Keskeneräisiä töitä on vielä enemmän kuin viimeksi. Petrooli jakku on edelleen nappeja vailla, äidin lukunuttu 20 cm vailla päätöstään, siskon pipo päättelyä vailla valmis, miehen lapaset puolivälissä projektia. Sitä en tiedä aivan tarkkaan milloin masu-asukki on maailmaan valmis, mutta alan olla valmistautunut että iso pamaus saattaa tulla minä päivänä tahansa:).

Otsikko kertoo kaiken, eli monta rautaa on tulessa, jotain valmistakin. Melkein valmiina on se petrooli jakku, toista hihaa vielä vähän tekemättä. Täysin valmiina on se uudempi maalaustyö, eli punainen keinutuoli, mutta kuva uupuu vielä joten esittelen sen ylepänä vasta ensi kerralla. Samaten yhdestä vihreästä piposta puuttuu todistelu-aineisto, joten sekin vasta joskus.

Joulukortit on  väännetty ja jopa postitettu. Tein tänä vuonna kortit itse, tämän mammaloman etuja kun kerrankin ehdin:).En mitään monimutkaisia lähtenyt ideoimaan, mutta mielestäni ihan kivoja tuli ja aikaakin sai kiitettävästi kaikesta huolimatta kulumaan. Kolmisenkymmentä korttia tuli. Tarvikkeet on paikallisesta kangaskaupasta, Tiimarista ja Tampereen kädentaidonmessuilta. Näiden teon aikoihin tein päätöksen etten kyllä ala sittenkään tekemään sataa kiitoskorttia häissämme olleille ihmisille, vaikka se aluksi olikin tarkoituksena. Kutsukortit tein itse ja niihinkin meni tuhottomasti aikaa. Siispä käännyin Ifolorin puoleen, josta kiitoskortit sai nopeasti. Allekirjoituksissa ja osoitteissa ei sen kummemmin aikaa nuhraantunut, joten saimme jo pari päivää sitten kortit matkaan. Ja tuleva mamma on onnellinen, yksi tekeminen poissa ajatuksista:). Vaikka korttien askartelu on hauskaa, niin sarjatyön maku syö sitä nautintoa. Varokaa vaan kaikki tutut ja tuntemattomatkin, nyt mulla on ylimääräiset korttipohjat sun muut tarvikkeet sataan samanlaiseen korttiin, joten tulevien kymmenen vuoden kortit menee samaan perusmuottiin!

Tampereen kädentaidon messuilta ostin tuon Maarit Ailion hevos-aiheisen kangaspalan ja tein itselleni kakkos-käsityöpussukan, niinkuin alunperin ajattelinkin. Kuviollinen kangas on Kangas-Pauliinan palalaarista. Tuon yksivärisen ja kuviollisen kankaan väriero ei oikeasti ole niin valtava kuin kuva antaa ymmärtää, vaan värimaailma on ihanan murrettu. Valaistus-olosuhteet nyt vaan on tähän aikaan vuodesta syvältä, kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Serkulle tein pyynnöstä tukkapipon, varsinkin kun hänen synttärinsä olivat lähitulevaisuudessa. ohjeiksi sain vain, että pipon pitäisi olla metsänvihreä ja hiusten mahtua alle. Siis minähän aivan rrrrrr-rakastan tukkapipoja, joten olin valmis hommiin. Ykkösversion kanssa meni metsään. Siitä tuli tavallaan ihan hieno, mutta koko ajan se näytti ihan miehen pipolta. Päätin sen sitten antaa miehelle ja aloitin uuden pipon serkulle. Siitä miehen vihreästä piposta ei vielä kuvaa kun unohdin ottaa.

Yläkuvassa siis serkun palmikkopipo vihreästä Isoveljestä, kerällinen sitä taisi melkein mennä. Tein omasta päästäni, sen verran muistan että silmukoita loin 80 ja puikot oli 5,5 sukkikset kun ne vastaavat pyöröt on kiinni toisessa työssä. olisi voinut olla muutama silmukka vähemmänkin, mutta hyvä näinkin! Kavennuksia tein ehkä viimeisillä 6 kerroksella,  sen tarkemmin en muista.

Pipo edestä ja sivulta, mulle tämä ainakin oli sopiva! Ja tykkäänkin, toivottavasti saajakin piti tästä. Tukkapipot on  niin kivoja mun mielestä, että tämmönenkin pitää  itselle vielä tehdä tuon palmikon kera. Eikä tuhraannu tämän kanssa kuin vajaa päivä, kun on paksu lanka, josta tulee nopeasti valmista. Siis nam! Nyt aion lähteä joululahja sekä -valo ostoksille Turkuun. Alakuvassa yläkäyrällä kasvava masuni ja minä. Varmaan uskotte että on välillä selkä kipiä! Kuukausi vielä arvioituun räjäytykseen, toivottavasti en halkea kovasti ennen!

Jaaha, mistä sitä aloittaisi... Vaikka mitä on tapahtunut ja vähän  sitä sun tätä tehty, niin käsitöissä kuin muillakin osa-alueilla. Mut ihan ekana kerron, et me mentiin naimisiin. Reilu kuukausi sitten. Hääpuku on ompelijalla teetetty, ei itse tehty. Morsiustytön puku sen sijaan on mun ompelukoneesta. Ei nyt aivan täydellisestionnistunut hamonen, mutta morsiustyttö näytti äärimmäisen valloittavalta mekko päällään:).

Morsiustytön mekon rakennusaineina on eläväpintainen paksuhko satiini, organza ja tylli. Mekon kaava on Burdan valmiskaavoissa, erittäin kiva simppeli malli, antaa tilaa kauneudelle:). Kaavat ja kankaat on ostettu Eurokankaasta. Mekon helmapoimut ovat mielestäni tosi kivat, sellaiset halusin lopulta omaaankin mekkooni. Kangasvalinnat olivat mielestäni aika onnistuneet, omaan toteutukseen en ollut aivan tyytyväinen, osaksi johtui myös siitä, kun jouduin pienentämään mekkoa ekasovituksen jälkeen, toiseksi siitä , että rikoin ykkösvetskarin ja sen kakkosen ollessa hieman paksumpaa mallia ei lopputuloksestakaan tullut ihan niin kepeä. En millään halunnut purkaa mekkoa osiksi pienennysoperaation vuoksi, vaikka sillä tavalla olisi lopputuloksesta saatu varmasti paras. Pienet sormenheristykset mulle, haisee laiskiaisen touhuilulta! Organza-vyön olisin voinut jollain patentilla köyttää paremmin pukuun kiinni, ei oikein pysynyt huiskeessa paikoillaan. Mitään tuo ei haitannut, huiske  ja meininki on hyvästä,  suuret kiitokset vielä morsiustytölle!

VAUVAN VILLATAKKI

Koko: 68 cm

Lanka: Novitan Wool sinisenä, 3 kerää

Ohje: Novita Syksy 2009

Puikot: 3 1/2 pyöröt

Tykkään että tästä tuli kiva. Tästä on tarkoitus tulla käyttövaate omalle syntyvälle kullanmurulle. Vaikkei edelleenkään tiedetä sukupuolesta mitään. Sinistä silti. Housut ajattelin tehdä vielä samaa sarjaa. En silti tee tuota nättiä pintakuviota housuihin, vaan sileää, ettei vaan tule liikaa ruutua. Tämän sain tehtyä jo jonkin aikaa sitten, ja taisi valmistuakin aika nopeasti (kerrankin), koska oli kivan mielenkiintoinen mallikerta vaikkei kovinkaan vaikea. Hieman haastavampaa on meneillään ebenpuu-puikoilla puuvillaisen langan kera.

Tästä petroolinsinisestä Safran-langasta on tulossa jakku (ei itselle), malli on jostain vanhasta IK:sta. Sileän neuleen osuudet etenee hyvinkin kivasti, mutta kuvioneuleen kanssa olen tahinut tunnin jos toisenkin. Ei vaikeaa, mutta aikaa vie.

Lapsellisesta kankaasta ompelin uudelle tulokkaalle verhot hänen tulevaan huoneeseensa. Tosi kiva kangas, ostin sen verraan ekstraa, että saan jotain muutakin tästä. Muitakin ompeluksia on nyt meneillään, muttei valmiina. Niistä lisää ehkä myöhemmin.

Suuressa Hää-tohinassa aloitin ylläolevan keepin. Ei ehkä maailman järkevintä, stressiä oli muutenkin tarpeeksi vaikkei onneksi liikaa. Ei tullut tästä valkoisesta Isoveikasta mitään hää-asustetta, mutta nyt olen sen kanssa kovin loppusuoralla, joten saanpahan tästä talveksi kivan keepin pakkaskelien varalle. Malli on Novita-lehdestä, kaiveskelen numeron julkisuuteen sitten kun tämä valmistuu.

Maalasin miehen pappan vanhan keinustoolin aivan ihanan pirteällä limenvihreällä maalilla. Ja se onnistui, vaikka aluksi epäilinkin. Siitä tuli niin mahtava, että nyt on jo toistakin keinutuolia maalattu parin kerroksen verran. Työn alla oleva keinutuoli on miehen isän tekemä, minä hoitelen vain maalauspuolen:). Maaliksi tuoliin valitsin kauniin syvänpunaisen kalustemaalin, jotta keinu sopii olohuoneen väreihin. Erittäin koukuttavaa tuo maalaus, kokeilkaa vaikka. Keinutuoli-kuvan vasemmassa ylänurkassa näkyvä samansävyinen peitto on äitini käsialaa kolmenkymmenen vuoden takaa. Peitto löytyi vasta keinun maalauksen jälkeen, mutta on hämmästyttävän samanvärinen. Muutenkin peitto on aivan upea virkattu tekele. Ei mun kärsivällisyydellä...

Iiris-haukku on kasvanut kesästä melkoisesti, eikä pelokkaasta pallerosta ole juuri mitään jäljellä. Välikevennys ruokaa odottavasta aina-nälkäisestä koiranrotkaleesta.

Ja juu, kävin Tampereella Messuilla. Kun en ollu viime vuonna... Ja olinkohan edellisenäkään. Kyllä joskus täytyy lähteä messuilemaan siitäkin huolimatta että tietää vararikkoutuvansa reissun seurauksena. Alakuvassa Shibui Knitsiä, Abuelitaa, Kirjo-Pirkkaa ja lenkki-alpakkaa. Nam. Ne ovat vain osa messusaaliista. Niiden lisäksi hamusin ostoskasseihin nappeja ja korttiaineksia ja vähän muutakin kädentaidetta. Esittelen messusaalista paremmin jossain myöhemmässä postauksessa, nyt loppuu tila ja aika.

Viikon-kahden aikana on pukannut nopeita pikkutöitä puikoille sen varsinaisen työn rinnalle. Isänpäiväksi tein miehen isälle petroolista raita-seiskaveikasta villasukat. Ihan tavikset niistä tuli, ja kuvakin unohtui ottaa.

Novitan Puro-lanka on mukavan tuntuista ja nopean neuloutuvaa. Kanerva-sävyisestä olen neulonut kainaloihin asti lapsen neuletakkia. Hihatkin meinaan  tehdä pyörönä, ja siksi työ oli hetken jäissä 5,5 mm:n sukkapuikkojen puuttuessa. Tämä on mukava reissuneule, kun saa laittaa aivot narikkaan.

Pipot ovat jälleen inspiroineet kovasti. Kuvassa viittä vaille valmiita lahja-pipoja. Siksi vain pienenpienen vilautuksen verran... Neuleiloa kanssasisaret!

Lomat, sairaslomat ja ihana Levin reissu on takana. Arki on jälleen alkanut, ja enää pientä nuhaa jäljellä. Kipeänä en saanut tehtyä mitään, kun nukuskelin vaan. Lapin lomalla jotain. Avomiehellä oli SM-pronssipeli eilen Helsingissä ja oltiin siellä sitten mukana. Kudin myös oli repussa, ja sain aikaiseksi tämän.

On menossa purkuun, koska.

1. Lampaat ovat vammaisia, sillä en muistanut lampaiden kaaviota ulkoa oikein. Päistä tuli laatikon mallisia.

2.Piposta tuli liian iso lapselle.

3.Kavennukset menivät jostain kumman laskuvirheestä johtuen tosi epätasaisiksi ja näinollen rumiksi.

Höh sentään. Näpelöin tämän kaksipuolikkaan puikoilla Lanetista, ja harmittaa että koko Helsingin reissun ajan kestänyt nitkutus oli aivan turhaa. Olis pitäny vaan purkaa heti alussa, kun epäilytti. Värit on kyllä makeat mun mielestäni.

Lapissa sain tehtyä yhden pipon. Piti tulla Temulille, mutta siitä tuli (taas) liian iso ja oli pakko tehä Tukkis itelle, eli Vajakkilan pipo.

Jonkun kukkasen voisin vääntää tuohon kylkeen, ettei olisi niin tylsä. Esittelen sitten, jos saan semmoisen väännettyä jonain päivänä. Vaikka pipo itelle oli vahinko, niin mustalle löytyy kyllä käyttöä, koska sellaista ei ollut mun pipolaatikossa. Lankana käytin vajaa 100 grammaa Teeteen Primaveraa, puikot olivat nelosen pyöröt. Primavera on silkkivillaa, ja todella pehmoinen ja ihana luksuslanka, muttei ihan niin haperoa kuin edellisen valkomustan lammaspipon Sublimen extra fine merino wool.Siitä siis pinnat Primaveralle.

Lapin reissulla aloin myös tekemään miesten sukkia, mutta ne ovat nyt jäähyllä, kun niissä on virhe ja pitäisi purkaa jonkunmatkaa. Eivät muutenkaan sytytä yhtään tällä hetkellä.

Sen sijaan syklaamiin taittuva punainen ja kevään vihreä sytyttävät kovastikin tällä hetkellä. Värit ihan kuin Käsityökerhon uusimman lehden kannessa. Ihanat! Seuraavaa työtä en vaan ole lyönyt loukkuun vielä. Muutama numero sitten yhdessä Modassa oli aivan upea villatakin ohje. Sellaiseen kun saisin pengottua jotkut langat kaappieni kätköistä. Pienenä ongelmana on, että mulla on lankoja kiloja, ja taas kiloja, mutta vähemmän niin, että yhtä ja samaa lankaa olisi tarpeeksi, ja haluaisin kerrankin tehdä jostain luksuslangasta isomman neuleen. Ihan liikaa olen vääntänyt nyt noita pipoja. Ne tylsistyttää neulojan! Seuraavassa postauksessa ei sitten ole enää pipoja. Lupaan !!! (Sormet ristissä selän takana).

Ensi kesänä tiedossamme on ainakin yhdet häät, ja meinaan taas itse ryhtyä puvunrustaus -puuhiin. Materiaali on selvillä, sillä se hieman epätasaiseksi kudottu silkki, josta tein viime vuonna yksiin häihin hamosen, oli todella kaunista. Alan sitä nyt jo vähän katselemaan kaupoista, jos sopiva väri osuisi silmiini. Neulottu pitsihuivi sille kaveriksi olisi aivan luksusta, mutta se taitaa jäädä meikäläisen jahkailuilla pelkäksi kauniiksi haaveeksi.

Ulkona on kaunis ilma. Ennen neulomis-iltamia tiedossa juoksentelua keväisellä metsätiellä koiran kanssa, sekä ratsastuslenkki rauhalliseen tahtiin. Palailen kertomaan väliaikatietoja lähipäivinä, eli minkä työn päädyin aloittelemaan.

...Ja keltainen on kevään väri! Keltaien on kuin narsissit tai leskenlehdet, tai sitruunaperhonen lennossa. Toukokuukin on keltaienen, kuten laulussa sanotaan. Silkkilammas-neuleet ovat saaneet jatkoa pipon muodossa. Eikä ole vielä keltaista. Mutta.

Silkkilampaat somassa jonossa valkoisessa pipossa, lankana pehmeääkin pehmeämpi Sublimen Extra Fine Merino Wool. Tosi kiva lanka! Toivottavasti kestää vaan käytössä, on niin pumpulinen. Puikkoina mulla oli nelosen pyöröt ja sukkapuikot, lankaa kului vähän yli kerä. Malli on oma, kavennuksissa keksin kivan erilaisen jutun, jota en ole aikaisemmin kokeillut, niin että sädekavennusten väliin jää ns. välisilmukka.

Pipo on Terhin, vaikka se tässä onkin mun päässä. On vähän pieni mulle, pahoitteluni:).

En ole taas ehtinyt käsitöitä tekemään, koska muutettiin rakkaan poikaystävän kanssa yhteen ja tämän viikon alku painittiin sitten yhdessä angiinaa vastaan. Saatiin se vähän kuin tuparilahjaksi. Kiits vaan ketä lienetkin:). Mutta ei haittaa menneet taudit enää tänään, kun ollaan lähdössä Lapin lumille. Jeejeejeejeejee! Tosi onnellisuudesta kierien odottelen, että auto starttaa, ehkäpä parin tunnin kuluessa. Siihen asti mulla on aikaa miettiä mitä käsitöitä otan reissulle mukaan. Mut nyt tietty sit lyö vaan tyhjää, kuten aina tässä kohtaa. Muut tavarat on pakattuna, joten enää yksi asia pähkittävänä.

Olen viime aikoina rakastunut keltaisiin esineisiin. Kuten tähän. Muuton yhteydessä ponnahti esiin kaksikin ihanaa keltaista esinettä. Mulla on nyt niihin liittyen sisustusprojekti. Mutta se etenee hiljalleen omaa vauhtiaan. Esittelen sitten, kun on jotain valmiimpaa.

Pakko oli laittaa kuva Riitta-Liisastamme, jolla on juoksu meneillään, ja joka niiiiin surkeana makoilee sohvalla korvat lerpattaen. Joskus elämä murjoo pientä mäyräkoiraakin, vaikkei uskoisikaan. Lähden nyt lankakaapille hakemaan muutamia lankoja Lapin reissuun. Kuulemisiin!

Tässä lammas tönöttää vastavalmistuneena paraatipaikalla uudessa pipossani.

Kuten tästä kuvasta näkyy, tuli piposta taas aika hassu, kuten pipoistani aina:). Mutta tykkään jälleen, että saan tukan pipon sisään, ja iso tupsu oli ihan ehdoton, kun ihastuin niihin tehdessäni pipoja muille lahjaksi.

Lankana käytin Novitan Isoveljeä. Kulutus oli varmaankin jotain 150 gramman luokkaa. Punainen kerä meni lähes kokonaan, pieni nyssäkkä jäi. Tietysti tuo tupsu söi paljon lankaa. Puikkoina käytin nelosen pyöröjä, eli olivat suosituksia pienemmät, mutta en inspiraationpuuskassani löytänyt isompia. Mutta mitäpä tuosta, pienemmät sopivat paremmin löysähkölle käsialalleni. Värit ovat tosi kivat ja onnistuneet, ja koska mulla on paljon punaisia vaatteita, sopii tämä monen kanssa. En ole tässä vielä kostuttanut työtä, joten siksi pienet kuprut, joita tarkkanäköinen saattaa jäädä katselemaan. Kuvauksen jälkeen myssykkä pääsi heti kostean peiton alle.

Olen erittäin tyytyväinen Silkkilammas-kirjoneuleen onnistumiseen. Se ei kaivannut matkan varrella mitään fiksailuja, joten voinkin sitten seuraavaksi ryhtyä käyttämään tätä tulevissa vauvan neuleissa. Lampaista ei oikeasti tule noin isoja oikeassa tarkoituksessaan, eli niissä nappuloiden neuleissa, kun käytettävät langat ovat niissä ohuempia. Tämä on niin hyväntuulinen pipo, että oikein itseä huvittaa. Seuraavaksi kun teen pipoa, yritän tehdä vähän vakavamman ihan vaan vaihteeksi. Näitä Tukkapipo-versioita on melkoisen monta jo muodostunut. Otan tämän pipon Lappiin! Sinne suunnataan kuukauden kuluttua. Kimaltelevia hankia odotellessa olen jo kaivanut uudet langat esiin ja seuraava inspiraatio saa kavuta puikoille. Huomioikaa muuten, ettei tässä työssä ole kerrostakaan tasaraitaa! Jesjes, olen parantunut!

Muistuttaakseni itseäni, etten olekaan maailman surkein neuloja ja käsitöiden harrastaja, väsäsin eilen muutamassa tunnissa hauskan pipon.

Lankana on Austermanin Soft Bambou, jonka kaivoin esiin, kun huomasin tuolla jossain blogilandiassa seikkaillessani tästä tehdyn pipon. Olen siis joskus tilannut kyseistä lankaa vain kaksi nyssäkkää kalliin hinnan vuoksi, enkä aikaisemmin ole keksinyt sille mitään käyttöä. Nyt suhautin langasta aika basic-pipon kolmosen pyöröpuikoilla (tähän hätään ei löytynyt suurempia pyöröjä, suositus 5,5-6). Silmukoita loin 110, ja lankaa kului 57 grammaa. Piposta tuli ihan passelin kokoinen, vaikken sen enempää mittaillut, hyvä tuuri tällä kertaa!

Malli on omasta päästä. Kavennukset tein siten, että kun pipon korkeus oli 16 cm,  ryhdyin kaventelemaan jokatoisella kerroksella 11 silmukkaa tasavälein (2 o yhteen). Lopputulos oli onnistunut, ja pipo juuri oikean kokoinen ja istuva. Tästä onkin sitten hyvä jatkaa niihin vähän huonompiin uutisiin...

Päänsäryn syy on baijerilais-sukka. Usean tunnin hikisen uurastuksen ja purkutoiminnan jälkeen mulla on tämä:

Siis vaivainen resori ja muutama kerros varsinaista kuviota:). Eli aikaavievää puuhaa. Jostain kumman syystä onnistuin vielä mokailemaan sen verran lahjakkaasti, että jouduin purkuhommiin jopa kaksi kertaa jo näin aikaisessa vaiheessa. Tavallisesti pidän itseäni melko huolellisena neulojana. Mutta kerrankos noita sattuu! Sukka etenee hitaasti mutta varmasti muiden töiden ohella. Haarukkapitsin kanssa taidan silti viettää lauantai-illan, jotta ehdin toisella silmällä seuraamaan televisio-tarjontaakin. Tämän sukan kanssa ei meikäläinen ainakaan ehdi telkkaa pälyillä. Mutta kyllä baijerilainenkin kesytetään ajalla ja sitkeydellä, sen lupaan!