Oikein hyvää Uutta Vuotta 2012 kaikille! Vaikka blogissa on jälleen ollut hiljaista, kotona on riittänyt hommia senkin edestä. Marraskuussa pääsimme muuttamaan uuteen kotiimme, ja aika nopeasti saatiin tavarat järjestykseen. Nyt enää puuttuu osa verhoista, mattoja ja joitain tauluja seiniltä. Taulujen kanssa ei edes pidetä kiirettä, vaan makustellaan mihin mikäkin voisi sopia. Keittiöön ja olohuoneeseen sain laitettua jouluksi verhot, Nellan syntymäpäiviin mennessä olisi tarkoitus saada ommeltua ja laitettua paikalleen vielä parit lisää. Keittiön verhot ovat haastavimmat, sillä mielessä on monta visiota. Tällä hetkellä keittiössä on vielä ne jouluverhot.  Pidän niin paljon uudesta kodistamme , on avaraa ja vaaleaa, harmonista.  Joitain pieniä kodikkaita juttuja puuttuu, mutta niitähän ehtii hankkimaan  asumisen lomassakin.

Rakas poikamme kastettiin joulukuun alussa, ja niihin kemuihin leivoin monennäköistä, muun muassa tällaisen kakun, jonka koristeiden näpertelyyn meni tunti jos toinenkin. Toivottavasti tulen vuosien saatossa nopeammaksi noiden koristeiden kanssa!

Isä ja poika niin hienoina...

Itsetehty ristiäismekko olikin tietysti jo esikoisen jäljiltä valmiina, mutta halusin silti tehdä jotain neulottua Viljamillekin. Olin jo paljon aikaisemmin lisännyt kirjanmerkkeihin Dropsin sivuilta neuleliivin, ja semmoisen neulaisin pojalle ristiäisten vaihtovaatteeksi. Neuleliivi mahtuu edelleen, kuva on eilen otettu ennen lähtöä 2-vuotis synttäreille. Varsinaisena ristiäispäivänä liivi ei Viljamin päällä ollut kuin muutaman minuutin,  sillä väkimäärän vuoksi sisällä oli melkoisen lämmin.

Jo syksyllä sain Nellan villasukat valmiiksi samaisesta langasta kuin omanikin. Täysin peruskamaa, silmukoita taisi olla 44 ja puikot 3,5. Lanka siis seitsemää veljestä.

Olimme Viljamin ja Teemun kanssa joulumyyjäisissä myymässä käsitöitä, ja pääsimme paikallislehteenkin. Kauratonttuja oli onneksi valmiina armeija, mutta tein niitä myös lisää, sekä jouluessuja, joita olisi saanut olla enemmänkin. Jouluessuista en valitettavasti muistanut ottaa kuvaa, niistä tuli kumminkin kivoja. Tein samalla periaatteella kuin edellisetkin essut, eli miten mieleen juolahti, jokaisesta erilaisen. Tonttujen tuotekehittely jatkuu edelleen, ja olen jo tehnyt pari ensi joulua varten. Uusien tonttujuttujen ideointi on tosi hauskaa. Yhdestä kehitellystä tontusta on kuvakin. Tämä tonttu meni Terhille. Tontulla on Rose Mohair Luxista neulottu lakki, sekä tuubi-kaulaliina. Kauluri on siis uusinta uutta tontturintamalla, sopii kauratontullekin!  Violetti väri valikoitui Terhin olohuoneen verhojen värin mukaan.  Kaikki tontut menivät kaupaksi ,  joten uusien suoltaminen ensi joulua varten on vauhdissa.  Muutamia edellisjouluna tehtyjä tonttuja jouduin korjailemaan, kun en ollut niihin tyytyväinen. Samaten nyt huomaan että uusien kauratonttujen taso on noussut, kun itse tulee tarkemmaksi niiden suhteen. Nyt jouluna näin sen vuosi sitten lahjaksi antamani kauratontun prototyypin ja olin ihan kauhuissani sen puutteistaJ. Ensi jouluksi pitänee tehdä prototyypin omistajaperheelle uusi tuotekehitelty tono. Sukkahousuista on pulaa, joten muistakaa kaikki sukulaiset ja ystävät;  kaikki vähänkin rikki olevat kelpaa tonttumateriaaliksi!  Ostin kyllä juuri Vapaa Valinnasta tosi halpoja sukkahousuja, toivotaan että ne toimii tontuissakin! Vielä en ole päässyt niitä kokeilemaan.

Ennen ja jälkeen. Puusohvan sain anoppilan yläkerrasta ja sutikoin sen valkoisella Helmi –kalustemaalilla. Pappan sirkkelillä muotoilimme Etolan ale-patjan oikean kokoiseksi ja ompelin siihen päällisen Käsityöapajasta ostamastani hienosta ja paksusta  englantilaisesta puuvillasta. Puusohva on hyvällä edustavalla paikalla eteisessä, pidän siitä kovasti!

Ihanaa kun on lunta, on niin kaunista! Kun joulukuu vaihtui tammikuuksi, alkoi kuin taikaiskusta olemaan näitä aurinkoisia päiviä, jolloin hanki kimmeltää ja valo lisääntyy ihan silmissä. Työn alla on Nellan synttärileivonnaiset, kakunkoristeet , sekä poltetun oranssin värinen villatakki itselleni. En ole aikoihin neulonut itselleni mitään, ja päätin että NYT! Ei sitten kun se ja se on valmis, mammakilot on karistettu jne., vaan nyt!  Mammakiloja kyllä yritän karistella niin, ettei niitä enää ensi vuonna montaa olisi. Olkoon se, jos ei nyt uudenvuodenlupaus, niin ainakin uudenvuoden yritys!

Luulen niin... Keväällä ei tullut neulottua, kun väsymys vaivasi naista. En ole blogejakaan, omaakaan, käynyt lukemassa, joten olinkin aivan otettu kaikista uusista ihanista kommenteistanne! Kiitos! Jos jollain on vielä jotain kysyttävää, niin vastailen kyllä mielelläni, kyselkään vaan uudestaan. En vain viitsi kirjoitella kaikkiin kolme kuukautta vanhoihin kysymyksiin vastauksia, kun varmaankin suurimpaan osaan on jo hyvät vastaukset löytyneet:).

Kai joskus maaliskuussa pikkulikka sai uudet villasukat vanhasta vihreästä Woolin jämästä. Sukat tulivat tosi tarpeeseen, kaikki vanhat olivat pieniä. Silmukoita loin 40 ja näppituntumalla mentiin taas. Puikot olivat kaksipuolikkaat.

Ekan sukan kärkikavennukset tein jälleen 'väärin päin', eli huomasin vasta pääteltyäni, että jos olisin tehnyt kavennukset toisin päin, olisi tullut siistimpää jälkeä.  Yleensä käy aina näin ja puran ekan sukan kärkikavennukset.  Nyt en lähtenyt purkamaan, mutta tein kakkossukkaan 'sen paremman' päättelyn ja huomasin ettei niissä nyt oikeasti niin kovasti eroa ole.

Typyä ei nyt kuitenkaan haittaa miten päin kavennukset siellä kärjissä ovat.

Reilu kolme viikkoa sitten pääsin jälleen ompeluhommiin keväthäiden kunniaksi. Löysin jo aikaisemmin keväällä tosihalvalla ihananruskeaa paksua satiinia Laitilan Helmikankaasta mekkoa varten. Niin kaunis väri mielestäni!

Koska masuni on jälleen vaivihkaa päässyt kasvamaan, sain loistavan tekosyyn ommella jälleen uuden puvun. kun mikään vanha ei sovi, tiedättehän...

Tein mekon Burdan ohjeella, mutta jouduin tekemään rajusti muutoksia etumukseen, enkä lopultakaan ole täysin tyytyväinen. Helma on kauniin mallinen, joten kokonaisuus on kohtalaisen onnistunut. Liukas kangas oli kyllä todella haasteellinen vanhalle Singerilleni, ja jos malli olisi ollut lainkaan monimutkaisempi, olisin ollut pulassa. Tämänkin melko yksinkertaisen mallin kanssa jouduin turvautumaan käsin ompeluun (!) parissakin kohtaa.

Näillä näkymin, jos vaan kaikki menee hienosti, meitä saa sitten syksymmällä onnitella. Siihen saakka kasvatan ja suojelen pienoista parhaani mukaan, jokaisesta sisäisestä potkusta ja muksauksesta iloiten.

Paljon on siis tekeillä kotona ja rakennuksilla. Vielä ei tiedetä edes sitä milloin uusi oma koti valmistuu. Varmasti ajallaan, silloin kun se pitääkin, sillä mitään päivämääriä ei ole asetettu. Tänä kesänä toivoisin hiukan käsityöaikaa itselleni, vaikka pieni auringonsäteeni onkin kovin ehtiväinen tyttö. Pahoinvointi on väistynyt pikkuhiljaa (vaikkakin niin myöhään tällä kertaa), olon puolesta kudin houkuttelee jo. Virkkuukoukulla on puolikas kuteesta virkattua mattoa. Se tulee tyttären huoneeseen sinne uuteen kotiin. Kiitos! Alan lukemaan jälleen pari kuukautta lukematta jääneitä ihania blogeja...

Sain vision, ja oli pakko ommella tytölle vielä toinenkin mekko putkeen. Tämä oli myöskin mukana yksivuotiskuvauksen uusintakierroksella, joka meni ainakin paremmin kuin ensimmäinen. Saimme siis hymyjä, vaikka Nella oli edelleenkin vähän hämmentynyt valokuvausstudion valaistuksista ja miljööstä ylipäätänsä. Napsaisin kotona muutaman onnettoman kuvan uudesta mekosta, ja huomasin että vilkasta yksivuotiasta on tosiaan vaikea saada kuvaan niin, ettei tärähdyksiä ja epätarkkuuksia näy kuvissa.

Aurinko paistaa ja ihana vanha puulattia kantaa ylpeästi itsensä. Nellan lelut on sekaisin ja kaulassakin äidin mielestä hiukan väärät helmet. Ne vaaleanpunaiset olisi olleet vielä paremmat, vaikka kyllähän äiti antaa valinnanvapauden tällaisissa asioissa tyttärelle.

Helmapitsiä oli laatikossani tasan kolme metriä ja se tuli käytettyä millilleen. Mikä tuuri! Ruutukangas on ostettu joskus kauan sitten Kangas-Pauliinasta. Materiaali on tietysti puuvilla.

Keltapalloiset retroverhot pelastin joskus anopin poistoverhokasasta, ja ne ovat ihan täydelliset tänne väliaikaisasuntoomme. Mekon tein jälleen omasta päästä. Mekossa on taas kellohelma, sitomisnarun tein tällä kertaa taaksesolmittavaksi. Viistosin narujen päät, edellisestä kuvasta näkee jos tarkasti katsoo. Sitomisnarun ompelin kiinni sivusaumoihin, mikä olikin hyvä idea, sillä se pysyy aika hyvin paikallaan.

Puuvillapitsi helmassa on ihana! Olen koukussa niihin, sen vuoksi niitä essuihinkin tykkään mallata. Ainoa harmistuttava seikka on pitsien suolainen hinta. Jos joku tietää mistä noita saisi hankittua isompia määriä edullisesti, niin vinkatkaa.

Hihat onnistuivat hienosti. Tein suihin kuminauhakujan ja reunassa on valkoista polvekenauhaa.

Kuvaaminen oli tänään erityisen haastavaa, sillä Nellalla oli kova kiire. Ei auttanut rusinoilla lahjominen. Mekon tekninen toteutus on tosi onnistunut. Olen siis tosi tyytyväinen, vaikka lime-pinkki-pallokas on ehkä raikkaudellaan pikkaisen enemmän makuuni. Tätä mekkoa voi käyttää ensi kesän juhlissa, tunnelma on mukavan elovenamainen. Toivotaan siis että tzembaloita on kesämmällä tulossa vaikka useampiakin, kun mekkojakin on vähintään kaksin kappalein vaatekaapissa.

Nyt palaan neulomaan sohvannurkkaan, jos vaan Nellalle sopii (jos tiätte mitä tarkoitan:)...

Äiti teki mielestään hienon hameen tyttärelle yksivuotiskuvauksiin. Tytär ei kuitenkaan ollut yhtä ihastunut, vaan veti naaman ruttuun kun pallounelma vedettiin päälle. Viimeisenä iltana (tietenkin vasta silloin) sain inspiraation Nellan mekkoon, ja ompelin sen omasta päästäni. Helma on kellomainen ja siksi ihanan runsas. Vihreätä pallokangasta oli niin vähän, että oli pakko jatkaa pinkillä, muttei se haitannut.

Lahjoin muumikeksillä, muttei ilme sittenkään ollut kovin onnellinen.

Pääntien reunassa on vihreää polvekenauhaa. Mekon yläosa on vuoritettu pinkillä puuvillalla. Melko tyytyväinen olen lopputulokseen, vaikka kiireellä ompelinkin. Pientä parantamista olisi silti kellohelman rypytyksessä ja etenkin siinä tasaisuudessa, mutta onneksi sitä ei päällä huomaa.

Varsinaisissa kuvauksissakaan ei oikein onnistanut, joten menemme uusintaan reilun viikon päästä legginseillä varustettuna. Hametta kohottava tyllikerros saattoi olla ongelma tyttären kiukutteluun, melko karheaahan se on paljaita sääriä vasten.

Kaikki mekon tarvikkeet on aikanaan hankittu Kangas-Pauliinasta, missä on mainio valikoima, kuten jo ennen olen maininnutkin. Tänään hakiessani sieltä lisää polvekenauhaa ja reunapitsiä essuprojekteja varten törmäsin ihaniin murretun värisiin pellaviin. Pitänee palata kaupoille, kunhan löydän sopivan pellavahousuohjeen kesää varten. Pellavahousut ovat olleet tilauksessa jo monta kesää!

Syy käsityöbloggailun vähyyteen tänä vuonna on tuore muutto. Olemme nyt asettuneet väliaikaisvuokralle ihanaan vanhaan puutaloon, tavaratkin alkavat olemaan järjestyksessä. Syksyllä päästään sitten muuttamaan omaan rakenteilla olevaan taloomme. Kovasti energiaa ja aikaa muutto vei, mutta nyt olen ehtinyt jo neulomaankin. Toivottavasti pian valmistuu lahjahuivi, sillä tekolistalla on monia ihania töitä jonossa. Rakastan muuten tätä lumista talvea!

En tiedä mistä puun takaa se tuli, mutta meikäläiseen iski kauhia ompeluinnostus, ja melkeinpä maanisesti tuotin kolme essua, ja vieläpä sillä rutkulla ompelukoneellani, jota tuon tuostakin rankasti arvostelen. Suoralla tikillä ja todella hyvänoloisella kankaalla kone toimi mukavasti. Kankaan olen saanut Kullaan mummulta, kiitoksia paljon sinne suuntaan! Paksuhkoa puuvillaa tämä on, ja kolmen essun ja kolmen leivinliinan jälkeen sitä jäi vielä sen verran että saan tehtyä pari leivinliinaa lisää jälkitoimituksena Säkylän suuntaan. Kangas on ihanan keittiöhenkistä ja sumeilematta lisäsin helmoihin ja taskunsuihin pitsejä ja polvekenauhoja. Essuhan saa ollakin vaikka pikkaisen äklömakea, koska ei se päällä tarvitse mennä julkiselle paikalle. Ylimmäisissä kuvissa oleva essu meni siskolle tuparilahjaksi, ja siihen tein kolme leivinliinaakin kaveriksi, joissa on tuo ripustuslenkki Raisu-logoilla varustettuna. Yksi liina on ilman mitään kuvia, vain hopealankatikkaukset. Uusi Kangas-Pauliinasta ostettu tikkauslanka toimi loistavasti! Olen vähän skeptisesti suhtautunut aiemmin noihin metallilankoihin, koska minulla on ollut mielikuva, että ne katkeavat alvariinsa. Tämäpä lanka ei kertaakaan katkennut ompelun aikana, ja muutin mielipidettäni,  jeee sille. Siskon essuun upotin paljon erilaisia nappeja ja niittejä, koska alkuun se näytti niin tylsältä ilman. Kuppikakku rinnuksissa on siirtokuva, omapiirtämäni tietysti, koska en viitsinyt applikoida toista hetiperään. Kuppikakkuja on tietysti nykyään joka paikassa, niitä leivotaan ja niitä upotetaan kaikenmaailman printtikuoseihin sun muuhin, jotenka mistään ideakeksinnöstä tuskin voidaan puhua. Mutta mun kuppikakku on tämännäköinen... ainakin tänään...

'

Annoin tuoteperheelle nimeksi 'Leipuriässät'. Älkää välittäkö karvasta kuvassa, vaikka se itseäni suunnattomasti tuossa ärsyttääkin.

Ripustuslenkin muodostin leveästä satiininauhasta johon silitin Raisu-logon.

Raisu-logo on helmassakin. Huomioikaa ihana pitsi, jota oli pakko hakea lisää kolmatta essua varten, koska se on niin ihanaa. Tässä kuvassa näkyy myöskin hopeatikkaukset. Luulen että sisko tykkäsi essustaan ja liinoista.

Nimpparilahjaksi mummulle tein kaksoissetin, johon kuuluu essu hänelle, ja tuolle meidän pienelle, joka aikanaan saa alkaa leipomaan mummun kanssa.

Vähän se on vielä iso Nellulle.

Nellan essu on koristettu applikoinnilla ja hopeisilla tikkauksilla. Tätäkin nyhräsin käsin tovin jos toisenkin. Löysin tuommoisia niitejäkin jostain vanhoista kätköistä, joissa on liloja kiviä. Käytin samoja siskonkin essuun.

Mummu sanoi että uusi essu tulikin tarpeeseen. Se oli ihana kuulla! Tässä vielä kuva hänen essustaan:

Yritin ensin poseerata kaulinten kanssa, muttta mies sanoi että näytän hullulta. Siirsin ne sitten pöydälle...

...Ja siirryin mainostamaan Asenteella Käsintehtyjä vaatteita...

...Essun juttu on siirtopaperilla kankaalle silittämäni Nella maitoparran kuva. Kiitos! Anteeksi runsaat kuvat!

Miehen kanssa saimme hyvät naurut, kun mietiskelin ettei tämmöisen kanssa pitäisi saada kulumaan kuin viisi minuuttia. Kuinka kertakaikkiaan minulta saattoi kulua koko projektiin melkein kaksi tuntia! Hmmm...

Tämä on siis vaunujen sadesuojan päällinen, kun vanha otti ja repesi lopullisesti atomeiksi. Vaikka kuinka on laatuvaunut, niin ei näköjään kaikki osat ole ihan priimaa. Mutta ei hätää, komiampi tietysti on persoonallinen ja uniikki sadesuojan päällinen, joka tulee kiinnittää vaunujen aisaan. Näissä kuvissa päällinen on väärissä rattaissa, enemmän suojus tulee varmaasti roikkumaan musta-ruskeissa vaunuissa, joten siksi ruskea värivalinta. Toiseksi mulla on tätä ruskeaa, kestovaippailusta tuttua PUL-kangasta, vielä metri jos toinenkin kangasvarastoissani. PUL-kangas on mukavan joustavaa ja samalla vettähylkivää, koska se on muovitettua. Paljon käytin tarranauhaa pussinsuun sulkemiseen, sekä pätkiin, joilla nyssäkkä kiinnitetään vaunujen aisaan. Teknisesti siis suojus on samanlainen kuin vanhakin. Raisu-merkki piti tietysti kiinnittää, vaikka harmittaakin tuo huono tikki, jota koneeni suoltaa. Piti äidiltä lainata täksi illaksi kone, mutta vallan unohdin ottaa sen mukaani, kun päivällä heillä kävimme. Siksi ei enää huvittanut aloittaa Tilda-kukan ompelua pussukka-kokemuksen jälkeen. Sen lisäksi että Singerissäni on tätänykyä kurja tikki, niin sen lamppu on palanut. Mutta. Suojus tuli tarpeeseen ja on ihanan retro!

Miehellä on kesäloma. Tai niin hän ainakin luuli, ennenkuin karu totuus paljastui kolmisen viikkoa sitten. Todellisuudessa kotiäidillä on nyt kesäloma, kun leipätyön voi helposti delegoida miehelle. Hyvä tekosyy käsityöläiselle oli lähestyvät häät, eli monta työtä puikoille ja ompelukoneelle häihin liittyen. Häät olivat eilen. Todella ihanat ja rennot juhlat. Kaikki ompelukset ja neulomuksetkin valmistuivat, joiden pitikin määräaikaan mennessä valmistua.

Öh, ja ihan tunnustusmielessä, ennenkuin kukaan ehtii saada karkkiväriähkyä, kerrottakoon että tämänhetkinen fanitusväriyhdistelmä on karkkipinkki/namiomppuvihreä. Jumijumijumi. Yläkuvassa minun ja tyttären hamoset, sekä miehen kraka, jonka mies löysi Helsingin alennusmyynneistä 'pienen' painostuksen alaisena. Kerroin aika suoraan, etten halua nähdä näiden rinnalla TAAS sitä samaa punaista krakua, mikä on toisaalta hieno, mutta nähty jo vähän liian monta kertaa. Kiitos miäs, valinta rimmaa täysin!

Lainaompelukone (se ihan parasihana) surisi iltapäivän jos toisenkin, ja sain huristeltua kivat mekot itselleni sekä tyttärelle. Lopputuloksiin olen tosi tyytyväinen. Juurikaan en joutunut purkamaan enkä paikkailemaan, mielestäni aikaakin näiden tekoon kului kohtuullisesti. Hääpäivänä satoi, joten silkkivärillä värjäämäni kengät kokivat lieviä vesivaurioita, kuten kuvassa näkyy. Asia on kuitenkin korjattavissa, joten kengille on käyttöä vielä tulevissakin juhlissa.

Tyttären mekkoon otin vähän mallia vanhasta ja loput sävelsin omasta päästäni. Tylliä hukutin helmaan monta metriä, joten päälikangas nousi kivasti koholleen. Hihansuihin ja helmaan ompelin käsin reunapitsiä, jonka pongasin Raumalta vähän ennen pitsiviikkoja. Nappilöytö tähän mekkoon!

Jos tarkkaan katsoo, niin näkee että helmassa on kymmenen sentin levyinen kaitale hamekankaasta. Tein  hameesta alkuun liian lyhyen, enkä halunnut purkaa kaikkea ja vaihtaa koko helmaosaa pidempään, joten lisäsin kaitaleen. Kaitale toimii tosi hyvänä yksityiskohtana, vaikka se vahingossa mekkoon tulikin.

Juhlia edeltävänä iltana keksin, että pitäähän tytöllä olla kirkossa lakki. Meillä järjestetyillä tortilla-illallisilla anoppi huomasi sen tutun kiillon silmäkulmassani puhuessani lakista, eikä ollut seuraavan päivän aamuna kuulemma lainkaan yllättynyt, kun kerroin että täydensin tyttären asun hatulla. Tämä Pienitalopreerialla-lakki oli tosi nopeatekoinen. Piirsin vain mutu-tuntumalla lakin kaavat ja surauttelin lätsän kokoon 15 minuutissa. Kaikkien todennäköisyyslaskelmien vastaisesti lakista tuli juuri sopivan kokoinen ja semmoinen millaisesta olin haaveillutkin. Tuon hatussa olevan koristeen pyysin mummua tekemään, koska hänellä on sen askarteluun tarkoitettu apuväline, ja oma aika oli vähän kortilla. Ompelin vielä pitsiä koristeen reunaan koska sitä oli juuri sen verran helmasta ja hihoista jäänyt. Tyttären asu on siis aika onnistunut. Helmakaistaleen huolitteluun olisin voinut käyttää siksakin sijaan saumuria, sillä kangas on todella rispaantuvaa, ja se näkyi kun hameen helma oli välillä miten sattui väärinpäin ,kun pikkutytär pyöri väkkäränä sylissä.  Muita epäkohtia ei tule mieleen, mutta helman kyllä huolittelen uudelleen ennenkuin mekko tulee seuraavan kerran käyttöön. Mekon kangas on 100% tekokuitua, silkkijäljitelmää. Alkuun haaveilin aidosta silkistä, mutta kolmenkympin metrihinta kuivatti kuolat poskille. Hyvä näinkin, koltun hinnaksi tuli piirun verran alle sen mitä metri silkkiä olisi kustantanut.

Oman mekkoni suunnittelussa käytin apuna vanhaa kaupasta ostettua hametta. Olin laittanut sivuun Käsityökerhon lehden, jossa oli myöskin kauniin mekon kaavat, mutta kun piti ryhtyä kaavoja piirtämään, ei lehteä löytynyt mistään. Hukassa on edelleen, niin hyvään korjuun olin sen laittanut! Otin siis mallia vanhasta mekosta, kaavojen piirtämiseen meni kyllä valtaosa ajasta. Lopputulos on mielestäni onnistunut, upeanvihreä juhlatafti läikehtii ihanasti!

Helmassa on harmaata tylliä meeeeetrikaupalla. Piiloketjun ompelu onnistui täydellisesti. Rintojen alla on solmimisnauha, josta tykkään. Perhoset revin irti kymmenen vuotta vanhasta teinitopistani ja ompelin tähän kiinni. Lopputuloksesta tykkään todella, vaikka kuvia katsellessani karu totuus muistuu mieleen; vielä reilu viisi kiloa mammaläskejä karistettavana. Mutta eihän se ole mekon vika, että sen sisällä on pari ihrarengasta. Mekko on niin hieno, kuin tässä kropassa nyt vaan voi olla. Tämänkään mekon kustannukset eivät pompsahtaneet pilviin, vaikka arvatkaapa kuolasinko niitä silkkejä tätäkin suunnitellessani. Mekkosen väri on ehkä oikeimmillaan noissa yläkuvissa. Nämä kaksi alinta otosta taitavat olla pikkaisen vallottuneita.

Käsilaukkupussukka ei niinkään hivele kauneudellaan silmää, mutta oli supernäppärä  juhlissa; Sinne mahtuivat lapsen vaipat, pyyhkeet, ruuat ja jopa kamerakin. Nyssäkän surauttelin jälleen mutu-tuntumalla nopeassa aikataulussa. Pohja on ympyränmallinen, tueksi leikkasin Latzi-cat -annospussipakkauksen pahvipäällisestä oikean kokoisen ympyrän. Muutakaan pahvia en hätäpäissäni talosta löytänyt. Kantonarun pujotus vei eniten aikaa, kun tietysti ompelin kujasta pikkaisen liian jämptin. Hienosti kassinen teki tehtävänsä juhlissa.

Vaikka muistimmekin hääparia raha-lahjalla, halusin antaa myös jotakin pysyvää. Neuloin ihanasta Shibui Knitsin Sock-langasta parille sukat, apuna suunnittelussa käytin Nancy Bushin Knitting Vintage Socks -kirjaa. Sukkien kantapää ja mallineule on lainattu eri sukkamalleista. Sukkapuikkoina käytin 2-puolikkaita bambupuikkoja. Lankaa 50 gramman kerässä on 175 metriä.

Tummat sukat ovat miehelle, väri on Ink, lankaa kului 81 grammaa. Toisessa sukassa värivaihdot eivät kyllä menneet aivan niinkuin olisin halunnut. Väri läiskittyi ja sukka näyttää vähän erilaiselta kuin toinen. Päädyin lopulta kerimään pätkiä langasta pois, niin että värit tasoittuvat paremmin pitkin sukkaa. Lopputulos kuitenkin ihan ok, vaikka pelkäsin että sutta tulee, kun varsi oli alkuun niin epämääräisen näköinen.

Morsiamen sukan väri on Mulberry, ja lanka asettui värivaihtoineen todella kauniisti ja tasaisesti. Sukkiin kului 73 grammaa, ja rutkasti enemmän aikaa kuin 'tavallisiin' 7-veikkasukkiin. Kyllä se vaan tuntuvasti vaikuttaa, onko puikot ja lanka ohuet vai paksut! Mallineule näissä sukissa on supersimppeli; 2o, 2n -toistoa 7 kerrosta, sitten yksi kerros oikeaa, ja jälleen 2n, 2o niin että oikeiden ja nurjien kerrokset  ikäänkuin vaihtavat paikkaa. Resorissa on  16 kerrosta 1o1n -joustinta. Nimeksi näille annoin 'Takkatuli-sukat'. Nämä tuntuvat pehmoisilta ja mukavilta kun ne vetää saunan jälkeen jalkoihinsa takkatulen ääressä. Ylimmäisessä sukkakuvassa voi nähdä viimepostauksessa esitellyt sukkaplokkerit tositoimissa.

Lomareissulla kävin Jyväskylän ihanassa Sinellissä. Kenkävärin lisäksi löysin sieltä mainioita askartelu-juttuja, kuten Tilda-lahjapaperin, jolla päälystin  kuvan pahvilaatikon, ja maalasin päälle kimallelakalla pysyvyyden takaamiseksi. Lahjasukat tietty piilotin laatikkoon. Kortissa on käytetty skräppäyspaperia Sinellistä ja leikattavia Tilda-figuureita. Niitä riittää tulevillekin hääpareille vaikka kuinka monelle:).  Taitettu A4 ja käsintehty vihreä paperi on Tiimarista. Edelleenkin junnasin vihreässä ja pinkissä. Jumijumijumi.

Ihana juhlanäpertelyni/kotiäidin lomani alkaa olemaan lopuillaan, mies nauttikoon viimeisestä lomaviikostaan ihan oikeasti. Nyt hyppysissäni on  neuloutumassa Tuntemattoman sotilaan sukka. Sotilaskotiliiton järjestämän tempauksen tavoitteena on saada mummut ja mammat neulomaan kasapäin sukkia niin että kaikki ensi vuonna palvelukseen astuvat sotapojat saavat villasukat juhlavuoden kunniaksi. VPK:mme naisosasto hankki langat, ja aion osallistua neulomalla ainakin parin tai kaksi. Aloitin ekasukan tänään, ja olen jo kantapäässä.  Hienoltahan moinen tuntuu, Takkatulisukkin kun nuhraantui tuntikaupalla aikaa pienien puikkojen ja ohuen langan ansiosta. Kyllä rouhealla seiskaveikka-langalla on puolensa. Tuntuu kuin leikkisi legojen jälkeen taas dubloilla! Pus kaikille lukijoille, jotka jaksoitte loppuun, palailen puikoille!

Pää pursuilee ideoita, kädet tekee minkä ehtii. Hääjuhlat tiedossa reilun viikon päästä. Sinne olen ompelemassa kahta mekkoa, tyttären on jo valmiskin. Siitä tuli ihana kermakakku! Kuvia vasta ensi kerralla, sitten kun omanikin on valmis. Pukuani varten värjäsin höyrykiinnitteisellä silkkivärillä hääkenkäni harmaiksi. Kengät olivat kovin kuluneet, eivätkä enää kovinkaan valkoiset. Silti väri otti kiinni kauniisti ja tasaisesti.

Kenkien sisäpohja sitten ottikin itseensä ja kärsi kunnolla. Heti kärkeen varoitus; ÄLKÄÄ OSTAKO KENKIÄ VARTEN HÖYRYKIINNITTEISTÄ SILKKIVÄRIÄ! Ostakaa lämpökiinnitteistä. Kengät ei kestä mehumaijaa, vaikka kuinka foliolla suojaisi, sanomalehtiä käärisi ja pyyhkeitä kannen väliin tunkisi. Mehumaijakäsittelyn jälkeen jouduin vielä monta kertaa sutimaan nämä popot, ja siinä samalla näistä tuli pikkaisen tummemmatkin mitä olin ajatellut. Ei silti häiritsevästi, kenkien väri on sama kuin tyllinkin. Lopullista väriä ei ole kiinnitetty, joten toivon ettei sada saavista kaatamalla. Lopputulokseen olen tyytyväinen, kaikesta huolimatta. Kuvan alimmainen pinkki tylli on semmoista kimalletylliä. Sille ei ole vielä mitään paikkaa, mutta se oli pakko ottaa mukaan Eurokankaasta kun hain tuota harmaatakin hamettani varten. Harmaan ja pinkin liitto on upea! Samaten upeita ovat kaikenmaailman reunapitsit sun muut. Maailmalle kiitos ihanasta pikkutyttärestä, jonka vaatteisin niitä voi upottaa.

Sitten mää olen tehnyt puutöitä. Sahannut appiukon kuviosahalla vanerista, maalannut petsilakalla ja akryylivärillä. Olen lapsellisen ylpeä itsestäni. Osaan muutakin kuin neuloa! Ihanant akryylivärit ostin melko edullisesti Tiimarista. Värejä paketissa oli 12, mustaa ostin erikseen. Miesten sukkaplokkereiden nimi on Villit Silkkilampaat Kuutamolla ja naisten plokkereiden nimi Hippien Kesäjuhlat. Tässä tulee:

Nuhrasin, maalasin, silittelin, ihailin ja tuhlasin näiden kanssa kolme päivää. Saman ajan kuin appiukko käytti leikkimökin tekoon (tietysti leipätyönsä ohessa). No, mitäpä tuosta, nopeus ei koskaan ole ollut juttuni (paitsi ehkä ensi viikolla, jos en saa omaa juhlamekkoani etenemään lähipäivinä). Olen neulonut tyttärelle tunikaa ja siihen sopivia capreja. Niistä tulee ihanat, ei ole paljon keskenkään. Toivottavasti ehditään käyttämään niitä edes kerran ennenkuin kesä ajaa ohi. Hassua oli se, että tyttären caprit ovat kuin kopio Ilona Korhosen Neulekirjan aikuisen villa-capreista. Ajatuksemme ovat siinä kohtaa juosseet samaa rataa. Tuo Neulekirja oli minun pakko saada, joten tilasin. Ja se on ihanaihanaihana! Voisin tehdä itselle ne villapöksyt, kun aika antaa myöden. Muitakin hienoja malleja kirjassa on, suosittelen tutustumaan. Ja vielä. Löysin (miehen sisko antoi napakymppi-vihjeen) vanhan tavaran kaupasta toimintakuntoisen rukin. Eikä maksanut kuin kympin, internetin myyntisivustoilla ihmiset yrittävät kiskoa niistä lähemmäs sataa euroa. Kerrankin kävi tuuri! Jos jollain on, niin ylimääräisiä rullia saa tarjota! Poljen rukkia päivittäin, aina ohimennessäni. Vielä en ole päässyt kehräämään, on pakko keskittyä juhlaompeluksiin nyt kun häihin on enää reilu viikko. Sormet syyhyä, reilun viikon kuluttua pääsen harjoittelemaan sur-rur kehräämistä.

...Sano rukki. Kiitos miehen siskon olen nyt korviani myöten koukussa kehräykseen. Vierailimme tyttären tätösen luona yökylässä, ja kokeilimme miten suvun vanha rukki surisi. Aika epätasaisestihan se alku lähti, eikä vähäisempänä syynä ole ainakaan meikäläisen pirun huono rytmitaju. Luovuttaminen taas ei kuulu heikkouksiini, joten luulempa että opin kehräämään suurinpiirtein sadan vuoden kuluttua, kun ottaa huomioon sen seinästä reväistyn rytmitajuni. Miehen sisko osasi jo perusteet, joten minä kunnostauduin lähinnä suurena hahtuvankatkojana. Huijasimme hiukan, ja käytimme näin alkuun kiekkohahtuvaa kuitutopsin sijasta, ja lopussa tuntui jonkunnäköistä ahaa-elämystä heräävän, sekä kierrettäkin lankaan syntyvän. Saattaa silti olla, että hiki tulee kun topsilta joskus lähden kehräämään. Ensin tietysti pitäisi minullekin löytyä rukki, se on nyt hakusessa. Mansikoita en ekarukista ajatellut maksaa, pitää ensin tavoitella sitä hypnoottista tunnelmaa jollain muulla, kuin tyhjän pankkitilin aiheuttamalla järkytyksellä. Saa siis tarjota! Hahtuvalankoja syntyi kaksi vyyhteä, kumpikin painoi 35 grammaa. Nyt vyyhdet on kasteltu ja kuivateltu, sekä kerätty. Värit on ihanat beige sekä liukuvärjätty puna-oranssi-lime. Jotain meinaan näistä tehdä piakkoin kunhan elokuun juhlahumu ja siihen liittyvät käsityöt on ohitettu.

Harmi etten ottanut rukista kuvaa. Se on niin kaunis!

Lämmittelin ompelutaitojani mekkoja varten lainaamalla äitini ihanaa Berninaa, ja surauttelin itselleni shortsit. Singerilläni ja minulla on pikkaisen riitaa, eikä neiti suostu taipumaan sik-sakille. Äidin kone toimi kuin unelma, joten kolautus maanpinnalle tulee olemaan kova sinä päivänä kun palaan Singerin ääreen. Ompelussani olin tällä kertaa oikein huolellinen, ja olen tyytyväinen lopputulokseen.

Kangas on kymmenisen vuotta vanhaa tummanpinkkiä puuvillaa varastoistani. Väri on niin tämänhetkistä minua, tykkään. Ohjeen otin uusimmasta Suuri Käsityö-lehdestä (nro 7?). Voisin tehdä toisetkin tämmöiset, niin kivat tuli. Noh, vyön keskitakasauma ei ole kuvassa aivan keskellä, eikä kuvaaja sitä tietysti huomannut  kuvatessaan, niin että olisin voinut asetella paremmin. Koitetaan olla huomaamatta!

The Järkyttävyysjuttu oli se, että jouduin tekemään pöksyt kaavakoolla 42. Aikana "ennen kersaa" (EKR) koko 38 oli maaginen maksimi, isompia vaatekappaleita en suostunut edes kaupassa kokeilemaan. Tänä päivänä moinen koko-asia ei paljon paina vaikka, myönnettävä se on, kokoa piirtäessäni pari kertaa nielaisinkin. Hienoa kun on niin monta rakasta kotona, eikä vähäisimpänä ollenkaan se tuorein tulokas hurmaavine hymyineen, että asiat latoutuu tärkeysjärjestykseen. Ja jos en vielä tarpeeksi hehkuttanut, niin täältä pesee kertosäe; Tykkään näistä housuista kovasti, ja omasta siisteysviitseydestä eritoten. Joskus ompelutöissäni kun iskee kiire tai hoppu, niin silloin saattaa lopputulos vähän kärsiä. Nyt ei.

Shortsit ja vauva lähtee huomenna Kuopioon asuntomessuilemaan. Hienoa kun sinne on pitkä matka, niin saa ottaa matkaneuleita mukaan ja toivottavasti edistääkin niitä. Lisäksi mies joutuu kuuntelemaan paljon kehruu-juttuja, joita on varmasti jo kuunnellut tänäänkin kyllästymiseen asti. Mulla mopo keulii niin herkästi näissä käsityöasioissa, onneksi se rakas ymmärtää!

Auto- ja telkkarineuleina käteviä olleet pari etiopialaisnuttua ovat valmistuneet. Äitini teki myös pari nuttua, ja ajattelimme lähettää ne samassa paketissa maailmalle. Nutut on kivoja ja helppoja tehdä, ja jos automatka on pitkä, saa paljon aikaiseksi. Lankana näissä on Novitan Woolia ja Nalle kukkaketoa, menekki hiukkasen alle 100 grammaa per nuttu, kolmosen puikot oli käytössä. Perhekerhossa innostuin kunnolla näistä nutuista, vaikka olinkin kuullut projektista jo aiemminkin. Käsityöpussukassa on vielä yksi nuttu tuloillaan, mutta saattaa olla ettei se ennätä tähän lähetyserään. Teen sen sitten valmiksi joskus ja yritän ujuttaa mukaan, jos joku muu on lähettelemässä näitä Afrikan suuntaan. Alakuvassa Nella nuttu päällä. Jos tuo menee hienosti potralle puolivuotiaalle suomalaisvauvalle, niin luulisi sopivan etiopialaisvauvallekin pidemmän aikaa.

Ompeluinnostus on jo pakon sanelemista syistäkin nostamassa päätään. Tänään surauttelin itselleni sopivia shortseja jatkuvien hellekelien varalle, ja ensiviikolla pitäisi aloittaa Nellan mekkoa hääjuhlia varten. Siivosin vaatehuoneen asuntonäyttöä varten viime viikolla, ja näin ihanilta minun ja tyttären juhlakankaat näyttävät pinon päällimmäisinä:

Nellan juhlakengätkin ovat jo valmiina, omani odottelevat vielä silkkiväriä. Meinaan värjätä omat valkoiset (tai ainakin alkuperäisesti valkoiset) hääkenkäni asuun sopiviksi mehumaijatekniikalla, jos mehunkeitolta maijoja sattuu lainaksi liikenemään. Eihän maija siitä pilalle mene jos sinne laittaa silkkivärikengät sanomalehteen käärittynä?

Vaatehuoneeseen adoptoin myös muutamia ihania lankakeriä. loput majailevat edelleen lankakaapissa. Ihanat tilkkukankaani pääsivät hyllylle myös.

Kasan päällimmäisenä ihana keijukangas, joka on peräisin Tilkkutexistä Humppilasta, jossa vierailimme viime viikolla äitini ja tyttären kera. Voi mitä ihanuuksia siellä oli! Keijukankaan lisäksi mukaan tarttui pari muuta upeaa kangasta, sekä ooh, ylistävät adjektiivit loppuvat kesken, aivan maailmanhienoin Tilda-kirja, jonka kaikki ohjeet ovat pakko saada toteuttaa -kategoriaa. Mummu lahjoi tytärtä myöskin tämmöisillä ihanilla hiiritossuilla, jotka ovat ehtaa suomalaista käsityötä.

Palailen Humppilan saaliiseen paremmin myöhemmin, sillä tytärlapsi alkaa kypsymään matolla äidin ja tietokoneen intensiiviseen suhteeseen!

Eräänä perjantaisena ihanaisena päivänä viime viikolla, meikämamman huonosti lakattu sandaalijalka suunnisti kohti erästä maaplänttiä.

Ja kyllä, tää on meen mäki! Meinaamme ryhtyä kodinrakentajiksi. Projekteja siis riittää lähitulevaisuudessa. Niistä ja vähän kehräysjutuista kertoisin, ellen nyt lähtisi lapsen puuronkeittoon vaativan huudon säestyksellä. Kiitos ja hyvää alkavaa viikkoa!

Sunnuntaina, 10. tammikuuta 2010 syntyi pieni rakas keijukaisemme, ja teki meidät rajattoman onnellisiksi. Nyt hän jo kotona kehdossa kellittelee, mummun ompelemissa lakanoissa, pappan tekemässä kehdossa. Suurin ihme maailmassa, uusi elämä.

Sairaalastahakuhaalarin kaveriksi tein väreihin sopivat lapaset ja villasukat Lanetista, pienillä kaksipuolikkailla puikoilla. Silmukoita sukissa taisi olla 40, lapasissa 34. Muistaakseni. Lakki on Norwegian Sweet Baby Cap pienennettynä versiona. Pienentää ei olisi ohjeesta kannattanut, sillä lakki on liian pieni jo nyt:). Mutta jos joskus saamme kakkoslapsen, ja hänellä sattuisi olemaan pienempi pää, niin tämä on sitten hänelle. Lanett on kyllä kivan pehmeää lankaa, hidasta neulottavaa  kylläkin, kun on niin ohutta. Nämä olivat niin pieniä vaatekappaleita, ettei montaa päivää kulunut niitä neuloessa. Lankaa kului koko settiin hiukan alle 50 grammaa.

Tässä ihana lapsosemme omissa villatamineissaan. Lakki ei sitten sattuneesta syystä ole aivan väreihin rimmaava. Sukat ja lapaset ovat ihan sopivan kokoiset, eivät tosin montaa kuukautta mene. Haalari on hieno, paljon hienompi kun tyttö on sinne sujautettuna:).

Ennen sairaalareissua ehdin myös päällystää vanhan sitterin viidakkokankaalla ja ihan pirteä lopputulos tuli! Kangas riitti juuri ja juuri, eikä vanha Singerikään ökkäillyt paksujenkaan saumojen kohdalla. Päivittämättä jää nyt sairaalassa neulomani villapeitto liilasta langasta, sekä vähän muutakin. Esittelen ensi kerralla sitten paremmalla ajalla. Kesken ja aktiivisessa vaiheessa on tällä hetkellä tytön ristiäismekko. Katsotaan miten käy sen kanssa, eli riittääkö aika.  Ristiäisiin aikaa reilu kuukausi. Nyt lähden kylvettämään Pientä Ihmettä.

Kovat pakkaset on meillä etelässäkin, aivan upeaa, tulee kunnollisen talven tuntu. Välillä pitää tarkastaa Appelsiini-koirankin tassut ja poistaa pahimmat jääkikkareet, vaikka aika kylmänkestävä kaveri tuo Iiris onkin. Toiset taas mallaa pipoa päähän. Ihan itte!

Laitoin tämän kuvan vaikkei se varsinaisesti ole maailman onnistunein sillä:

1. Keinu näyttää eka kertaa valokuvassa sellaiselta kuin pitääkin ja 2. Pipon värit muistuttavat todellisuutta aika tarkasti. Tein pipon miehen veljenlapselle tarkoituksenani antaa jouluna, mutta se unohtui sitten niiden muiden pakettien tohinoissa. Eipä mitään, kiva kun kaikki ei pääty jouluun... Ja taitaa mulla olla noita joululahjaksi tarkoitettuja pipoja enemmänkin laatikossa. Unohdin ne vallan laittaa paketteihin.

Pipo oli juuri sopivan kokoinen hurmaavalle neidille. Lankana on Novitan 7 -veljestä. Tarkan punnituksen unohdin, mutta varmaan 50 grammaa tuollaiseen menee. Puikot olivat 3puolikkaat pyöröt ja sukkikset. Silmukoita loin 80, ja kerroksia on joustin ja kaikki kavennuskerrokset mukaan laskettuna 54. Siis tosi sopiva yksivuotiaan päähän, vahingossa onnistuin tällä kertaa. Pompom-pompulan sain taas tehä päälaelle keikkumaan. Oi kun tykkään niistä!

Nyt kun ompelukone on kaivettu naftaliineista ja siksak jälleen kunnossa, ovat tilkkutyöt ja muutkin ompelukset alkaneet kiinnostaa. Hoitopöydän alustan tein kestovaippakaupan muovitetusta PUL-kankaasta, tausta on paksua valkoista puuvillaa. Väliin laitoin monta kerrosta tikkikangasta, joten nyt alusta on pehmeä mutta samalla konepestävä. Mua hiukan öllöttää ne kaupan valmisalustat mitkä on kovaa ja nahkeaa muovia.

Alustan kuosi on kiva. Joskus aikoja sitten tilattu Myllymuksuista.  Kuosista puheenollen olen yrittänyt kaivaa kaapeistani jotain kivaa oloasu-kangasta. Vaikka uusin Moda oli muuten aika köyhä, oli siinä kiva oloasun ohje äippälomalaiselle. Taidan toteuttaa jos ennätän jossain vaiheessa.

Parin päivän puhteena tein tulevalle piiperoiselle villahaalarit paksusta langasta. Nämä olisi tarkoitus laittaa kotimatkalle (tulisi nyt ensin edes SE päivä).  Malli on oma, mutta mittasuhteita on tarkastettu valmisvaatteesta. Hihat ja puntit on niin pitkät että ne pitää varmasti alkuun kääntää.

Haalarin väri on aivan ihana, vaikkei se mielestäni toistu näissä kuvissa missään ihan todellisena. Lankana käytin Schachenmayrin Ecologico Coloria, upean pehmeää 100% villaa. Puikkokoko paksulle langalle oli 5,5, lankaa kului 163 grammaa. Oikeasti melkein neljä kerää tuhlasin tähän, sillä kaula-aukko ei meinannut ottaa onnistuakseen. Purin, neuloin, purin, neuloin. Tuli siitä lopulta kelvollinen, vaikkei täydellinen. Napit ja koristeankan löysin omista varastoistani.

Eikä tämä siis ole välttämättä lainkaan mikään pojan haalari, vaikka sinisenvihreä onkin. Vaikka voi se ollakin, sehän pian nähdään. Napit ovat kivan läpinäkyvät. Puunapitkin olisivat näyttäneet kivoilta, mutta ne jotka multa löytyi, oli liian isoja tähän nappilistaan. Tällä hetkellä bambuisilla puikoilla melkein valmiit vastasyntyneen kokoiset villasukat, sen jälkeen vielä tumput ja lakki samaan settiin, jollei sairaalareissu yllätä ennen. Vauvan tilkkupeitto on viimein mietitty valmiiksi. Olen mallannut tilkkupaloja työhuoneen lattialla moneen eri järjestykseen ja lopultakin olen tyytyväinen. Pian alan ommella yhteen, jottei järjestys ehdi sotkeutua. Ulkona on kylmä mutta upea ilma. Lähdetään koirien kanssa ulos... Hienoa Loppiaista!

Joulu taas tuli kuin vaivihkaa, ja kului niin nopeasti. Rauhallista ja niin mukavaa oli. Kauratonttu valvoi joulun touhuja tv-tasolla. Ostin tämän Euran Pirtin joulumyyjäisistä, ja päätin ensi vuonna tekeväni näitä enemmänkin koristeiksi ja joulukukkasten korvaajiksi tutuille. Tänä vuonna en ehtinyt kuin ostamaan noita silmiä, askartelun sijaan tuli leivottua ja käsitöitäkin tehtyä omaan sekavaan tapaani, eli monta työtä on ihanasti kesken ympäri huushollia!

Joululahjoiksi miehen siskon lapsille ompelin tämmöiset sängynpeitot. Kun ostin tykötarpeita, niin kangasvalinta kyllä aluksi mietitytti moneen kertaan, eli  jahkailin tuleeko lopputuloksesta rauhaton kuin mikä, vai mukavan reipas. Nyt voin todeta että värit ovat raikkaat ja peitot onnistuneet. Jes! Selväksi tuli, että olen melkoinen käsi näissä tilkkutöissä, ainoa kohdillaan oleva asia on itseluottamukseni, joka ei rapissut missään vaiheessa sen kummemmin (paitsi vähän). Neliöt sain ommeltua siististi kasaan uskollisen ystäväni avustuksella:

Hänhän siis toimii erinomaisesti varsinkin kun sain väliaikaisesti vaivanneen sik-sak-ongelman kuriin! En kyllä antaisi tätä pois ihan pienestä hinnasta. Jos joskus hankin vähän uutukaisemman koneen napinläpi-automatikoineen ja koriste-ompeleineen, niin pidän tätä varmasti edelleen varalla toimimaan suorien ommelten eksperttinä. Kone-ompeleiden onnistuminen päättyi kuitenkin siinä vaiheessa kun piti ommella reunakaitaleen kääntöreuna päälitikkauksella. Vakavan ähellyksen jälkeen luovutin ja ompelin kumpaisenkin peiton reunan käsin. Seitsemän tuntia reunan ompeluihin meni, onneksi olen nyt tyytyväinen, vaikka aluksi riepoi ajatus että taitavampi olisi surauttanut koneella tosi-nopeasti reunat kasaan. Mutta siisteys on kuitenki tärkeintä. Tikkauksiin ei sen kummemmin ollut aikaa (saati palavaa halua), joten ompelin käsin muliinilangalla koristetikkaukset. Näistä pidän lopultakin tosi paljon! Toisessa peitossa tikkaukset vihreällä ja toisessa oranssilla. En vaan huomannut ottaa näköjään hyvää lähikuvaa niistä. Vähän yritystä kumminkin.

Suurin ongelmakohta työssä oli ehkäpä välivanu, joka ei ollutkaan pelkkä välivanu, vaan tätini lahjoittama tikkikangas. Tikkikankaassa kun sattuu olemaan vanu-, sekä ala- ja päälliskangas. Sen lisäksi työssä oli tietysti oma päällis- ja taustakangas, mikä tekee yhteensä viisi kerrosta. Muliinilangalla tikkaus ei ollut kivaa! Seuraavaan , varmaankin melko pian toteutuvaan (jos se meikäläisestä riippuu) tilkkutyöhön ostan laillista vanua!

Loppuviimein olin tosi yllättynyt kuinka hauskaa näiden peittojen tekeminen olikaan. Peittojen koot ovat muuten 130X130cm, ne olivat ainoat toiveet peittojen suhteen, joten sain ihanan vapaat kädet. Huomatkaa kuinka Iiris auttaa prosessissa!

Viime kerralla taisin jo luvata kuvia psljon aikaa sitten valmistuneista hommista. Tässä miehen pipo, josta piti tulla serkun pipo, mutta kun se valmistuttuaan näytti ihan miehen pipolta.

Lankana käytin 100 grammaa vihreää seiskaveikkaa ja puikot olivat muistaakseni vitoset. Malli on oma, en oikein tiedä miksi tuota neulosta nyt kutsutaan, mutta paksua se on. Joka toinen kerros on neulottu oikein ja joka toinen nurin/nostamalla 1 s oikein neulomatta puikolle. Maalaamani keinutuoli on lunastanut paikkansa olohuoneessa, ja on hieno, vaikka sitä onkin kovin hankala kuvata. Yritin kuitenkin:

Sävyvalinta on muuhun olohuoneeseen nähden erittäin onnistunut! Keinutuolinhan on muilta osin tehnyt appiukko joitakin vuosia sitten, joten en kehtaa tässä enempää itseäni kehua, kun olen oikeastaan aika pienellä osuudella vaikuttanut tämänkin keinun nykyiseen ulkomuotoon:).

Keskeneräisiä töitä on vielä enemmän kuin viimeksi. Petrooli jakku on edelleen nappeja vailla, äidin lukunuttu 20 cm vailla päätöstään, siskon pipo päättelyä vailla valmis, miehen lapaset puolivälissä projektia. Sitä en tiedä aivan tarkkaan milloin masu-asukki on maailmaan valmis, mutta alan olla valmistautunut että iso pamaus saattaa tulla minä päivänä tahansa:).

Otsikko kertoo kaiken, eli monta rautaa on tulessa, jotain valmistakin. Melkein valmiina on se petrooli jakku, toista hihaa vielä vähän tekemättä. Täysin valmiina on se uudempi maalaustyö, eli punainen keinutuoli, mutta kuva uupuu vielä joten esittelen sen ylepänä vasta ensi kerralla. Samaten yhdestä vihreästä piposta puuttuu todistelu-aineisto, joten sekin vasta joskus.

Joulukortit on  väännetty ja jopa postitettu. Tein tänä vuonna kortit itse, tämän mammaloman etuja kun kerrankin ehdin:).En mitään monimutkaisia lähtenyt ideoimaan, mutta mielestäni ihan kivoja tuli ja aikaakin sai kiitettävästi kaikesta huolimatta kulumaan. Kolmisenkymmentä korttia tuli. Tarvikkeet on paikallisesta kangaskaupasta, Tiimarista ja Tampereen kädentaidonmessuilta. Näiden teon aikoihin tein päätöksen etten kyllä ala sittenkään tekemään sataa kiitoskorttia häissämme olleille ihmisille, vaikka se aluksi olikin tarkoituksena. Kutsukortit tein itse ja niihinkin meni tuhottomasti aikaa. Siispä käännyin Ifolorin puoleen, josta kiitoskortit sai nopeasti. Allekirjoituksissa ja osoitteissa ei sen kummemmin aikaa nuhraantunut, joten saimme jo pari päivää sitten kortit matkaan. Ja tuleva mamma on onnellinen, yksi tekeminen poissa ajatuksista:). Vaikka korttien askartelu on hauskaa, niin sarjatyön maku syö sitä nautintoa. Varokaa vaan kaikki tutut ja tuntemattomatkin, nyt mulla on ylimääräiset korttipohjat sun muut tarvikkeet sataan samanlaiseen korttiin, joten tulevien kymmenen vuoden kortit menee samaan perusmuottiin!

Tampereen kädentaidon messuilta ostin tuon Maarit Ailion hevos-aiheisen kangaspalan ja tein itselleni kakkos-käsityöpussukan, niinkuin alunperin ajattelinkin. Kuviollinen kangas on Kangas-Pauliinan palalaarista. Tuon yksivärisen ja kuviollisen kankaan väriero ei oikeasti ole niin valtava kuin kuva antaa ymmärtää, vaan värimaailma on ihanan murrettu. Valaistus-olosuhteet nyt vaan on tähän aikaan vuodesta syvältä, kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Serkulle tein pyynnöstä tukkapipon, varsinkin kun hänen synttärinsä olivat lähitulevaisuudessa. ohjeiksi sain vain, että pipon pitäisi olla metsänvihreä ja hiusten mahtua alle. Siis minähän aivan rrrrrr-rakastan tukkapipoja, joten olin valmis hommiin. Ykkösversion kanssa meni metsään. Siitä tuli tavallaan ihan hieno, mutta koko ajan se näytti ihan miehen pipolta. Päätin sen sitten antaa miehelle ja aloitin uuden pipon serkulle. Siitä miehen vihreästä piposta ei vielä kuvaa kun unohdin ottaa.

Yläkuvassa siis serkun palmikkopipo vihreästä Isoveljestä, kerällinen sitä taisi melkein mennä. Tein omasta päästäni, sen verran muistan että silmukoita loin 80 ja puikot oli 5,5 sukkikset kun ne vastaavat pyöröt on kiinni toisessa työssä. olisi voinut olla muutama silmukka vähemmänkin, mutta hyvä näinkin! Kavennuksia tein ehkä viimeisillä 6 kerroksella,  sen tarkemmin en muista.

Pipo edestä ja sivulta, mulle tämä ainakin oli sopiva! Ja tykkäänkin, toivottavasti saajakin piti tästä. Tukkapipot on  niin kivoja mun mielestä, että tämmönenkin pitää  itselle vielä tehdä tuon palmikon kera. Eikä tuhraannu tämän kanssa kuin vajaa päivä, kun on paksu lanka, josta tulee nopeasti valmista. Siis nam! Nyt aion lähteä joululahja sekä -valo ostoksille Turkuun. Alakuvassa yläkäyrällä kasvava masuni ja minä. Varmaan uskotte että on välillä selkä kipiä! Kuukausi vielä arvioituun räjäytykseen, toivottavasti en halkea kovasti ennen!

Jaaha, mistä sitä aloittaisi... Vaikka mitä on tapahtunut ja vähän  sitä sun tätä tehty, niin käsitöissä kuin muillakin osa-alueilla. Mut ihan ekana kerron, et me mentiin naimisiin. Reilu kuukausi sitten. Hääpuku on ompelijalla teetetty, ei itse tehty. Morsiustytön puku sen sijaan on mun ompelukoneesta. Ei nyt aivan täydellisestionnistunut hamonen, mutta morsiustyttö näytti äärimmäisen valloittavalta mekko päällään:).

Morsiustytön mekon rakennusaineina on eläväpintainen paksuhko satiini, organza ja tylli. Mekon kaava on Burdan valmiskaavoissa, erittäin kiva simppeli malli, antaa tilaa kauneudelle:). Kaavat ja kankaat on ostettu Eurokankaasta. Mekon helmapoimut ovat mielestäni tosi kivat, sellaiset halusin lopulta omaaankin mekkooni. Kangasvalinnat olivat mielestäni aika onnistuneet, omaan toteutukseen en ollut aivan tyytyväinen, osaksi johtui myös siitä, kun jouduin pienentämään mekkoa ekasovituksen jälkeen, toiseksi siitä , että rikoin ykkösvetskarin ja sen kakkosen ollessa hieman paksumpaa mallia ei lopputuloksestakaan tullut ihan niin kepeä. En millään halunnut purkaa mekkoa osiksi pienennysoperaation vuoksi, vaikka sillä tavalla olisi lopputuloksesta saatu varmasti paras. Pienet sormenheristykset mulle, haisee laiskiaisen touhuilulta! Organza-vyön olisin voinut jollain patentilla köyttää paremmin pukuun kiinni, ei oikein pysynyt huiskeessa paikoillaan. Mitään tuo ei haitannut, huiske  ja meininki on hyvästä,  suuret kiitokset vielä morsiustytölle!

VAUVAN VILLATAKKI

Koko: 68 cm

Lanka: Novitan Wool sinisenä, 3 kerää

Ohje: Novita Syksy 2009

Puikot: 3 1/2 pyöröt

Tykkään että tästä tuli kiva. Tästä on tarkoitus tulla käyttövaate omalle syntyvälle kullanmurulle. Vaikkei edelleenkään tiedetä sukupuolesta mitään. Sinistä silti. Housut ajattelin tehdä vielä samaa sarjaa. En silti tee tuota nättiä pintakuviota housuihin, vaan sileää, ettei vaan tule liikaa ruutua. Tämän sain tehtyä jo jonkin aikaa sitten, ja taisi valmistuakin aika nopeasti (kerrankin), koska oli kivan mielenkiintoinen mallikerta vaikkei kovinkaan vaikea. Hieman haastavampaa on meneillään ebenpuu-puikoilla puuvillaisen langan kera.

Tästä petroolinsinisestä Safran-langasta on tulossa jakku (ei itselle), malli on jostain vanhasta IK:sta. Sileän neuleen osuudet etenee hyvinkin kivasti, mutta kuvioneuleen kanssa olen tahinut tunnin jos toisenkin. Ei vaikeaa, mutta aikaa vie.

Lapsellisesta kankaasta ompelin uudelle tulokkaalle verhot hänen tulevaan huoneeseensa. Tosi kiva kangas, ostin sen verraan ekstraa, että saan jotain muutakin tästä. Muitakin ompeluksia on nyt meneillään, muttei valmiina. Niistä lisää ehkä myöhemmin.

Suuressa Hää-tohinassa aloitin ylläolevan keepin. Ei ehkä maailman järkevintä, stressiä oli muutenkin tarpeeksi vaikkei onneksi liikaa. Ei tullut tästä valkoisesta Isoveikasta mitään hää-asustetta, mutta nyt olen sen kanssa kovin loppusuoralla, joten saanpahan tästä talveksi kivan keepin pakkaskelien varalle. Malli on Novita-lehdestä, kaiveskelen numeron julkisuuteen sitten kun tämä valmistuu.

Maalasin miehen pappan vanhan keinustoolin aivan ihanan pirteällä limenvihreällä maalilla. Ja se onnistui, vaikka aluksi epäilinkin. Siitä tuli niin mahtava, että nyt on jo toistakin keinutuolia maalattu parin kerroksen verran. Työn alla oleva keinutuoli on miehen isän tekemä, minä hoitelen vain maalauspuolen:). Maaliksi tuoliin valitsin kauniin syvänpunaisen kalustemaalin, jotta keinu sopii olohuoneen väreihin. Erittäin koukuttavaa tuo maalaus, kokeilkaa vaikka. Keinutuoli-kuvan vasemmassa ylänurkassa näkyvä samansävyinen peitto on äitini käsialaa kolmenkymmenen vuoden takaa. Peitto löytyi vasta keinun maalauksen jälkeen, mutta on hämmästyttävän samanvärinen. Muutenkin peitto on aivan upea virkattu tekele. Ei mun kärsivällisyydellä...

Iiris-haukku on kasvanut kesästä melkoisesti, eikä pelokkaasta pallerosta ole juuri mitään jäljellä. Välikevennys ruokaa odottavasta aina-nälkäisestä koiranrotkaleesta.

Ja juu, kävin Tampereella Messuilla. Kun en ollu viime vuonna... Ja olinkohan edellisenäkään. Kyllä joskus täytyy lähteä messuilemaan siitäkin huolimatta että tietää vararikkoutuvansa reissun seurauksena. Alakuvassa Shibui Knitsiä, Abuelitaa, Kirjo-Pirkkaa ja lenkki-alpakkaa. Nam. Ne ovat vain osa messusaaliista. Niiden lisäksi hamusin ostoskasseihin nappeja ja korttiaineksia ja vähän muutakin kädentaidetta. Esittelen messusaalista paremmin jossain myöhemmässä postauksessa, nyt loppuu tila ja aika.

Viikon-kahden aikana on pukannut nopeita pikkutöitä puikoille sen varsinaisen työn rinnalle. Isänpäiväksi tein miehen isälle petroolista raita-seiskaveikasta villasukat. Ihan tavikset niistä tuli, ja kuvakin unohtui ottaa.

Novitan Puro-lanka on mukavan tuntuista ja nopean neuloutuvaa. Kanerva-sävyisestä olen neulonut kainaloihin asti lapsen neuletakkia. Hihatkin meinaan  tehdä pyörönä, ja siksi työ oli hetken jäissä 5,5 mm:n sukkapuikkojen puuttuessa. Tämä on mukava reissuneule, kun saa laittaa aivot narikkaan.

Pipot ovat jälleen inspiroineet kovasti. Kuvassa viittä vaille valmiita lahja-pipoja. Siksi vain pienenpienen vilautuksen verran... Neuleiloa kanssasisaret!