Oikein hyvää Uutta Vuotta 2012 kaikille! Vaikka blogissa on jälleen ollut hiljaista, kotona on riittänyt hommia senkin edestä. Marraskuussa pääsimme muuttamaan uuteen kotiimme, ja aika nopeasti saatiin tavarat järjestykseen. Nyt enää puuttuu osa verhoista, mattoja ja joitain tauluja seiniltä. Taulujen kanssa ei edes pidetä kiirettä, vaan makustellaan mihin mikäkin voisi sopia. Keittiöön ja olohuoneeseen sain laitettua jouluksi verhot, Nellan syntymäpäiviin mennessä olisi tarkoitus saada ommeltua ja laitettua paikalleen vielä parit lisää. Keittiön verhot ovat haastavimmat, sillä mielessä on monta visiota. Tällä hetkellä keittiössä on vielä ne jouluverhot.  Pidän niin paljon uudesta kodistamme , on avaraa ja vaaleaa, harmonista.  Joitain pieniä kodikkaita juttuja puuttuu, mutta niitähän ehtii hankkimaan  asumisen lomassakin.

Rakas poikamme kastettiin joulukuun alussa, ja niihin kemuihin leivoin monennäköistä, muun muassa tällaisen kakun, jonka koristeiden näpertelyyn meni tunti jos toinenkin. Toivottavasti tulen vuosien saatossa nopeammaksi noiden koristeiden kanssa!

Isä ja poika niin hienoina...

Itsetehty ristiäismekko olikin tietysti jo esikoisen jäljiltä valmiina, mutta halusin silti tehdä jotain neulottua Viljamillekin. Olin jo paljon aikaisemmin lisännyt kirjanmerkkeihin Dropsin sivuilta neuleliivin, ja semmoisen neulaisin pojalle ristiäisten vaihtovaatteeksi. Neuleliivi mahtuu edelleen, kuva on eilen otettu ennen lähtöä 2-vuotis synttäreille. Varsinaisena ristiäispäivänä liivi ei Viljamin päällä ollut kuin muutaman minuutin,  sillä väkimäärän vuoksi sisällä oli melkoisen lämmin.

Jo syksyllä sain Nellan villasukat valmiiksi samaisesta langasta kuin omanikin. Täysin peruskamaa, silmukoita taisi olla 44 ja puikot 3,5. Lanka siis seitsemää veljestä.

Olimme Viljamin ja Teemun kanssa joulumyyjäisissä myymässä käsitöitä, ja pääsimme paikallislehteenkin. Kauratonttuja oli onneksi valmiina armeija, mutta tein niitä myös lisää, sekä jouluessuja, joita olisi saanut olla enemmänkin. Jouluessuista en valitettavasti muistanut ottaa kuvaa, niistä tuli kumminkin kivoja. Tein samalla periaatteella kuin edellisetkin essut, eli miten mieleen juolahti, jokaisesta erilaisen. Tonttujen tuotekehittely jatkuu edelleen, ja olen jo tehnyt pari ensi joulua varten. Uusien tonttujuttujen ideointi on tosi hauskaa. Yhdestä kehitellystä tontusta on kuvakin. Tämä tonttu meni Terhille. Tontulla on Rose Mohair Luxista neulottu lakki, sekä tuubi-kaulaliina. Kauluri on siis uusinta uutta tontturintamalla, sopii kauratontullekin!  Violetti väri valikoitui Terhin olohuoneen verhojen värin mukaan.  Kaikki tontut menivät kaupaksi ,  joten uusien suoltaminen ensi joulua varten on vauhdissa.  Muutamia edellisjouluna tehtyjä tonttuja jouduin korjailemaan, kun en ollut niihin tyytyväinen. Samaten nyt huomaan että uusien kauratonttujen taso on noussut, kun itse tulee tarkemmaksi niiden suhteen. Nyt jouluna näin sen vuosi sitten lahjaksi antamani kauratontun prototyypin ja olin ihan kauhuissani sen puutteistaJ. Ensi jouluksi pitänee tehdä prototyypin omistajaperheelle uusi tuotekehitelty tono. Sukkahousuista on pulaa, joten muistakaa kaikki sukulaiset ja ystävät;  kaikki vähänkin rikki olevat kelpaa tonttumateriaaliksi!  Ostin kyllä juuri Vapaa Valinnasta tosi halpoja sukkahousuja, toivotaan että ne toimii tontuissakin! Vielä en ole päässyt niitä kokeilemaan.

Ennen ja jälkeen. Puusohvan sain anoppilan yläkerrasta ja sutikoin sen valkoisella Helmi –kalustemaalilla. Pappan sirkkelillä muotoilimme Etolan ale-patjan oikean kokoiseksi ja ompelin siihen päällisen Käsityöapajasta ostamastani hienosta ja paksusta  englantilaisesta puuvillasta. Puusohva on hyvällä edustavalla paikalla eteisessä, pidän siitä kovasti!

Ihanaa kun on lunta, on niin kaunista! Kun joulukuu vaihtui tammikuuksi, alkoi kuin taikaiskusta olemaan näitä aurinkoisia päiviä, jolloin hanki kimmeltää ja valo lisääntyy ihan silmissä. Työn alla on Nellan synttärileivonnaiset, kakunkoristeet , sekä poltetun oranssin värinen villatakki itselleni. En ole aikoihin neulonut itselleni mitään, ja päätin että NYT! Ei sitten kun se ja se on valmis, mammakilot on karistettu jne., vaan nyt!  Mammakiloja kyllä yritän karistella niin, ettei niitä enää ensi vuonna montaa olisi. Olkoon se, jos ei nyt uudenvuodenlupaus, niin ainakin uudenvuoden yritys!

Jälleen myös täällä.

Tulinpahan vain kertomaan, että kaksi viikkoa olen saanut olla kahden äiti. Pientä kipua tuotti olla sairaalassa vauvan kanssa kolme yötä, sillä äidin ja esikoisen eron hetket olivat ennen sitä olleet vähissä. Isosisko ja isi pärjäsivät aivan loistavasti kahdestaankin eläintarhamme kanssa, ja äiti ja pikkuvelikin pääsivät hyvänä ja aurinkoisena päivänä kotiin. Pikkuveljen villasetti valmistui ajoissa ja se saatiin kotimatkalle päälle.

Pojan haalari on ihanaakin ihanampi Small Things Romper. Koko on kolmekuisen, vähän jämpti meidän jässikälle, joka syntyessään oli reilu nelikiloinen. Syntymäpaino oli kylläkin oletetun mukainen, painoihan esikoinenkin piirun verran yli neljä kiloa. Neuloin haalarin 4,5 mm:n pyöröillä ja sukkapuikoilla, lankana on se Cascaden upea 220 Paints. Sitä kului tasan 150 grammaa. Haaalarin jo valmistuttua hoksasin senkin, että lanka on aavistuksen ohuempaa kuin ohjeen suosituksissa ja puikotkin pienemmät, joten varmaan siitäkin johtuu neuleen niukka mitoitus. Isompi haalari olisi tarkoitus neuloa lähiaikoina.

Olen tämän kahden viikon aikana saanut huomata, että vaikka minulla on tähän päivään saakka ollut maailman ihanin tyttölapsi, niin nyt saan olla myös maailman ihanimman poikalapsen äiti. Kummallista, vai mitä? Onnentunnetta tietysti vielä syventää hyvin nukutut yöt, suloinen poikalapsi kainalossa ja reipas esikoinen, joka nukkuu meidän kaikkien kanssa samassa huoneessa, mutta omassa sängyssä. Pienestä ne ilot lähtee.

Haalarin kaveriksi neuloin lapaset, lakin ja töppöset, joihin kaikkiin yhteensä kulutin 80 grammaa vihreää TeeTeen Helmi-lankaa. Lakki on Norwegian Sweet Baby Cap, tein pienemmän koon, mutta  olisi siitäkin vielä pitänyt jättää silmukoita pois, sillä lakki on turhan iso vauvalle. Töppöset tein Neulojan Vuosi –kirjan ohjeella, jätin pienimmästä koosta vielä 10 silmukkaa pois. Aika niukat ovat vauvalle, mutta tosi suloinen töppösmalli. Meinaan tehdä toiset isommat, mutta pitää muistaa päätellä löyhästi, etteivät kiristä suusta. Nämä siis neulotaan pohjasta varteen tasona, itse kylläkin neuloin varren, ohjeesta poiketen, sukkapuikoilla ja suljettuna neuleena. Lapaset tein omasta päästä, ne ovat kaksinkertaiset, ja resorissa on 38 silmukkaa ja kämmenissä 44. Kämmen-osuudet olisivat voineet olla aavistuksen pidemmät, mutta aika hyvin käsissä pysyvät. Viidellä silmukalla ja kolmella sukkapuikoilla neuloin i-cord –putken käsineiden väliin, jotteivat joudu hukkaan toisistaan. Puikkoina kaikissa oli 2,5 mm:n bambutikut. Kaksi puikkoa katkaisin, onneksi alun perin on ollut kaksi settiä samoja puikkoja, joten en ollut pulassa tapaturmista huolimatta.

Tällä hetkellä puikoilla on villasukat tyttärelle. Aikaa neulomiselle ei paljoa ole, mutta otan kaiken ilon irti siitäkin vähästä ja palailen kun kerrottavaa on.

Teksti luettavissa myös täällä.

Kuka on hurahtanut violettiin häh?  En ainakaan tunnusta, vaikka sattuman summana tänään tulee pläjäys purppuran ja violetin sävyjä, sekä hätäisiä kuvia, jotka johtuvat pääasiassa liukkaasta ja kamera-innostuneesta lapsesta, sekä vähän siitä kärsimättömästä äidistä.

Arviolta kuukausi sitten sain tilauksen miähensiskontyökaverilta kahdesta virkatusta Juhannusruusu-matosta. Väritoiveena oli tummanvioletti, jota lähdin ensin metsästämään ontelokuteena, mutta kun sellaista ei missään ollut tarjolla, niin siirryin tavoittelemaan trikoota.  Ensitutustuminen Uudessakaupungissa sijaitsevaan Kudepuotiin tuotti toivotun tuloksen, ja löysin reilu kahdeksan kiloa violettia trikookudetta juuri täydellisessä tummanvioletissa sävyssä.

Kerimisessä oli järkyttävä homma. Huomasin heti kotona, että kude on tosi epätasaisen paksuista, vaikka väri olikin täydellisen tasainen. Väriin olin kiinnittänyt jo kaupassa erityishuomiota, sillä edelleen vähän harmittaa se tyttären pinkki matto, jonka kude oli todella epätasaisen väristä. Jouduin leikkaamaan kudetta kahtia, välillä en leikannut, välillä mietin, että pitääkö leikata vai ei. Kerimiseen ja leikkailuun meni varmasti ainakin se sama aika kuin mattojen virkkaukseen.

Matot on virkattu nro 8 koukulla, sellaisella sähäkänvihreällä ja kimaltavalla, joka veti tytärtä puoleensa yhtä tehokkaasti kuin itseänikin. En tiedä oliko oikeastaan onni, että koukku napsahti ensimmäisen maton lopussa poikki (vasta eka rikkomani mattoja virkatessa) ja jouduin ostamaan uuden perus-novitalaisen koukun. Ystäväni on muistaakseni katkaissut matonvirkkauksen yhteydessä useammankin koukun, joten nyt olisi virkkuukoukkufirmoilla tuotekehittelyn paikka ja täydellinen rako suunnitella katkeamaton koukku erityisesti matonvirkkaukseen.  Tuskinpa olemme ainoita koukunkatkojia, ja matonvirkkaus tuntuu nyt olevan pinnalla.  Jostain luin, että tällä hetkellä ontelokuteen saatavuudessa on jopa ongelmia, sillä kysyntä on suurempaa kuin mitä ehditään tuottamaan. Ja matonvirkkaus tunnetusti syö materiaalia.

Mattoihin humpsahti suunnilleen kahdeksan kiloa kudetta, pieniä keriä  jäi vain jäljelle. Mattojen halkaisijat olivat muistaakseni 125 senttiä. Olen mattoihin tosi tyytyväinen, vaikka olisihan se vielä kivampaa ollut, jos kude olisi ollut tasaista. Joissain kohdin mattoa näkyy, kun kuteen paksuus vaihtelee, mutta mielestäni se ei kuitenkaan ole mitenkään häiritsevää. Mattoja en kastellut (huonon ilmanvaihtomme vuoksi) ennen lähettämistä uuteen kotiinsa, tamppasin ja harjasin vain.  Olen huomannut että virkatut matot on hyvä peitellä kostealla pyyhkeellä (ilmava paikkakin on plussaa), kunnes pyyhkeen ja maton pintakosteus on haihtunut. Niin matoista tulee hiukan lattanoita, eivätkä ne lainkaan kupruile siten, että tekisi mieli kompastua reunaan.  Olen muutenkin aikamoinen käsitöiden kostuttaja, eli en oikein osaa sanoa mitään työtä ennen valmiiksi, kun olen sen laittanut päiväksi-pariksi  suihkupullolla kostutettuna pyyhkeiden väliin. Suihkupullokostutus kun saa neulepinnalle ihmeitä aikaan, vaikkei siinä mitään törkeitä käsiala-ongelmia olisikaan.  Toivotaan, että sitten kun seuraava matto valmistuu, asumme jo uudessa kodissa jonka ilmanvaihto on niin hyvä, että saan kostuttaa mattoni ennen käyttöönottoa.

Sairaalasukat ovat sitten tässä! Malli on Novitan sivuilta muokattu. Ohjeessa käytettiin Nallea, ja itselläni oli 7-veikkaa, joten jouduin vähän soveltamaan. En saanut itse otettua sukista kummoisia kuvia, ei keskikroppa enää taivu juuri mihinkään, ja muutenkin valaistus ja muut vallitsevat olosuhteet latistivat fotoiluinnostuksen.  Tykkään perusukistani silti kovasti. Kavennukset ovat pohkeessa, malli on melko konstailematon, mutta kiva.  Lanka on valmiiksiraidoittuvaa 7 –veljestä luumun ja violetin sävyissä, puikot kolmoset  sekä kolmepuolikkaat ebenpuiset sukkatikut. Lankaa kului 188 grammaa.

Tyttärellä on uusi violetti takki. Siksi äidin oli pakkoa neuloa siihen hyvin rimmaava pipo, vaikka pipoja lapsella on jo hyvä laatikollinen. Materiaalina käytin Sublimen lankoja,  Extra fine merino woolia, sekä valaannahkan väristä Lustrous extrafine merinoa, joka on uusi tuttavuus ja jännittävä koostumukseltaan. En kuitenkaan täysin rakastunut viimeksi mainittuun lankaan. Jollain tavalla se on huono ja joustamaton neulottava. Tämmöisessä pienessä työssä se ei tietenkään haittaa, mutta en siitä villatakkia lähtisi työstämään. Malli on oma, sillä en mukamas Ravelrysta löytänyt mitään kivaa pipomallia pirpanalle. Lankaa kului 77 grammaa, puikkoina käyttelin kolmepuolikkaita sukkatikkuja. Neuloin pipoon korvaläpät talven kerhomatkoja ajatellen. Tupsusta tein aluksi hehtaarin kokoisen ja jouduin sitä puolituntia nyrhimään saksilla sieltä-täältä, että kehtasin kiinnittää paikalleen. En tiedä tykkääkö tytär erityisemmin (huomioi ilmeet), mutta äiti tykkää, ja sehän nyt on hyvä että edes puolet porukasta on innoissaan, surullisempaa olisi jos kukaan ei tykkäisi. Suunnitelmissa on täydentää settiä myöhemmin lapasilla ja sukilla siitä violetista vuosikerta-Woolista, joka on marinoitunut laatikossa vuoden jos toisenkin.

Edellispäivänä pääsin onnekseni irti violetin oravanpyörästä, ja aloin neulomaan vihdoin sitä vauvan haalaria vihreästä Cascadesta, nyt kun muutamia supistuksiakin on havaittu, ettei vaan jäisi viimetinkaan. Haalarin vartalo-osa on valmis, mutta hihat ja lahkeet odottavat kunnes Vapaa Valinta aukeaa, sillä mulla ei ole sellaisia kummallisuuksia kuin neljäpuolikkaat sukkapuikot, vaikka kaikki maailman puikot mulla varastoissa melkein onkin. Haalari näyttää kyllä tosi pieneltä, mutta mitat täsmäävät mallipiiroksen kolmekuisen mittoihin.  Mene ja tiedä, pianhan se nähdään mahtuuko.

Novitan uusin lehti oli aivan upea, sekä ohessa tullut sukkalehti myös. Upeita malleja oli sivut pullollaan.  Aion tehdä jotain,  jos vaan annetaan. En halua kuulostaa liian mahtipontiselta, sillä sen kauan odotetun nyytin arvioituun saapumispäivään on alle viikko. Sitten tahdin määrää pieni ja sen isosisko… Mikäli kaikki menee hyvin, sillä mikään tämmöinen ei ole itsestään selvää. Nöyränä, mutta silti totaalisen malttamattomana odottelen, sillä tässä tilauksessa viikko saattaa yhtä hyvin olla kolme viikkoa…

Uuden kodin eteiseen tulevan puusohvan maalaus on suoritettu onnistuneesti, ja siihen tuleva vaahtomuovipatja ostettu ja leikattu sopivan kokoiseksi. Päällinen pitäisi vielä ommella. Joulumyyjäisten kauratonttujen valmistusta varten sain enemmän kauraa kuin jaksan kantaa, hienoa! Eräs beige neule odottelee vihreän villahaalarin valmistumista. Ei nämä käsi- tai kotityöt tekemällä lopu, siispä tuulta päin! (Ja nimenomaan tuulta päin, kun en missään nimessä halua olla kaksimielinen, saati mennä tulta päin edes mielikuvissani).

Tämä sama kirjoitus on luettavissa myöskin bloggerin puolella.

No niin! Pääsimpä vihdoin alkuun jutussa, jota olen oikeastaan pantannut, kunnes sain eräät sukat valmiiksi. Alkukesästä sain idean ryhtyä kasvivärjäyspuuhiin jälleen. Viimeksi kolmisen vuotta sitten hurahdin touhuun ja nostelinkin kattilasta kiitettävän määrän maanläheisen väristä lankaa. Tällä kertaa ongelmaksi nousi vain värjäysvehkeiden vähyys, sillä kattiloita oli tasan yksi, lämpömittari oli mennyt rikki ja puretusaineetkin oli käytetty loppuun tai hävitetty. Siispä olinkin jo yhteydessä miehen siskoon, että jos hän vaan jossain rompetoreilla sattuu isoja kattiloita myynnissä näkemään, niin tänne vaan! Kattiloita ei onneksi löytynyt siihen hätään, sillä vajaa viikko tästä tätini, joka myöskin on ahkera käsityöihminen, otti yhteyttä ja sanoi haluavansa antaa kaikki kasvivärjäysvehkeensä mulle. Mikä lottovoitto! Ja sattumalta juuri oikeaan saumaan. Niinpä sitten muunmuassa lämpömittari ja kattilat muuttivat meille, ja tietysti syöksyin suinpäin apteekkiin tilaamaan puretusaineita. Ensimmäinen kokeilu tulikin tehtyä jo ennen alunatilauksen saapumista apteekkiin, eli värjäsin raparperilla, joka ei hapokkuutensa vuoksi vaadi eri puretusta.

Yhteensä sain neljä tai viisi kattilaa ja vanhan mehumaijan, jota voi käyttää värjäykseen (esim höyrykiinnitteiset silkkivärit). On nämä niin tarpeellisia ja kauniita! Ja säästin vielä pitkän pennin, sillä ainakin Säkylän torilla olen nähnyt vastaavia kattiloita myytävän jopa 45 euron kappalehintaan!

En kyllä väitä että semmoisia summia olisin kattiloista maksanut, mutta periaatteessa. Etenkin nämä kelta-punaiset vanhat kattilat tuntuvat kirppareilla olevan aika arvossaan, kun ovat tällä hetkellä tavallaan 'muodissa'. Luulenpa että Kaija on nämä hankkinut jo silloin, ennenkuin tulivat suureen huutoon, ja näitä sai ihan kohtuulliseen hintaan. Osa kattiloista voi jopa olla mummulan vintiltä.

Kattiloista kaksi on korkeamman mallisia ja erivärisiä, 'made in Yogoslavia' lukee ainakin toisen pohjassa. Kattilat ovat ahkerasti pöhisseet alkaen jo viikko ennen juhannusta. Kuten kerroin, raparperilla aloittelin ja jatkoin siitä jouhevasti lupiinilla, joka vetelee viimeisiä henkosiaan Jussin tienoilla, eli ainakin lupiinin kukilla värjäys pitää suorittaa ennen lakastumista. Kaikki värjäykset tein sisällä, mutta ajattelin syksyn sienivärjäyksiin  mennessä hankkia siirtolevyn, jotta voin värjäillä ulkona ja pitää hajut kurissa.

Värisuora on mielestäni aivan valloittava! Värjättyä lankaa on näissä kuvissa noin  puolitoista kiloa, pääasiassa Kauhavan Kangas-aitan luonnonvalkoista, kasvivärjäykseen tarkoitettua karstalankaa, sekä vähän 7-veljestä.

Ähelsin näiden kuvien kanssa ulkona aivan aamutuimaan ja toivoin saavani oikeat värit talteen. Aika hyvin onnistui, vaikka yli tunti siinä urheillessa meni, ja hyttyset saivat imettyä varmaan desin tai pari verta kintuistani. Siksi laitoin paljon kuvia, kun en osannut päättää parhaita otoksia. Kuvassa karkeasti jaoteltuna, vasemmalta aloittaen: lupiini, sananjalka, lupiini, raparperi, lupiini, koiranputki ja lupiini. Jotakuinkin näin. Voimme kai tästä päätellä, että vanha pakkomielteeni lupiinista saatavaan täydelliseen vihreään on edelleen olemassa.

Raparperilla aloittelin, malttamaton kun olin sen alunan puuttuessa, ja värjäsin  valkoista, luonnonvalkoista ja harmaata 7-veljestä käyttäen. Kivat ruskean sävyt tuli.

Yläkuvassa lupiinin kukinnoilla värjättyä karstavillalankaa, yhteensä 200 grammaa, alunapuretus. Vyyhdit ovat eri värjäyssatseista ja hieman poikkeavat toisistaan. En ymmärrä mihin jäi se ihana turkoosi vivahde, jonka jotkut ovat saaneet värjätessään lupiininkukilla? Ihan kivan värisiä ovat silti.

Lupiinin varsilla ja lehdillä värjäys tuotti ihania tuloksia. Kasan päällimmäisenä juuri sitä 'oikean' väristä vihreää. Kivassa vihreässä siis aluna sekä kuparivihtrilli, oikeanpuoleisessa aluna ja vasemmalla alhaalla 4 grammaa rautaa lisätty jälkivärjäyslangan poristessa viimeistä 15 minuuttia kattilassa. Kasassa yhteensä 300 grammaa luonnonvalkoista karstalankaa (oikeastaan melkein joka karstalankavyyhti painoi 105 grammaa kuten kuvasta näkyy). Oikealla oleva lupiinilankakin on todella hienon väristä, vaikkei se kuvassa niin näykään. Upea vaaleanlime!

Koko lupiinilla varsineen, lehtineen ja kukintoineen värjäsin 100 grammaa vaaleanharmaata 7-veljestä, sekä kaksi vyyhtiä karstalankaa (yhteensä 200 g). Oikealla puretteena aluna sekä kuparivihtrilli, muissa pelkkä aluna. Keskimmäinen on jälkivärjäysliemen tuloksia. Kivoja vihreitä nämäkin.

Koiranputki päästi valtaisasti väriä, vaikkei sitä millään uskoisikaan, kun kasvi näyttää niin kovin kuivalta töröttäessään tien varressa. Upea voimakas keltainen tarrasi lankaankin kiinni! Värjäsin parissa kattilassa 400 grammaa karstalankaa ja vajaa 150 grammaa vaaleanharmaata ja valkoista 7 veljestä. Väriä oli niin paljon, että jälkivärjäyskin kannatti. Harmaa lanka sai vihertävämmän sävyn kuin luonnonvalkoinen, ja  lankakasan oikeassa alakulmassa oleva sinertävä lanka sai värjäyksen loppuvaiheessa pari grammaa rautaa seuraansa. Kaikissa muissa puretteena pelkkä aluna.

Sananjalkoja kasvaa tonneittain sen metsätien varrella, jossa me nyt vuokralla asumme. Siispä yhtenä päivänä lenkilläni, kun tytär jo nukkui vaunuissaan, poimin kattilallisen saniaisia. Värjäsin yllä olevat karstalankavyyhdit kahdessa erässä, puretteena pelkkä aluna, enkä millään ymmärrä miksi toisesta tuli vihreää!?! Odotin nimittäin ruskeaa lankaa, värjäysliemikin oli hienoa vahvanruskeaa. Ehkäpä jostain oli eksynyt hippu rautaa tai kuparia lopputulosta vääristämään, vaikka pesenkin aina värjäysvehkeet käytön jälkeen hyvin.

Tässä kaunokaiset odottelevat kerille pääsyä (sitä tosin saavat hetken odottaa, kun ovat siistejä näinkin). Kiitokseksi kaikista värjäysapuvälineistä halusin tehdä Kaijalle jotain, hän itse toivoi sukkia, joten tartuin jälleen kolmosen ebenpuikkoihin.

Teinkin kolmet, ja ajattelin, että pitäköön Kaija itsellään kaikki, tai antakoon tyttärilleen yhdet ja pitäköön itsellään yhdet, ihan tarpeen mukaan. Kaikki on Novitan 7-veikkaa, yhdet aiheeseen sopien kasvivärjätyistä langoista neulottu. Lankaa kului yhteensä 375 grammaa.

 Asiaa olisi, mutta nyt loppui kirjoituskunto kesken. Käykää katsomassa siellä bloggerinkin  puolella. Kiitos!

Luulen niin... Keväällä ei tullut neulottua, kun väsymys vaivasi naista. En ole blogejakaan, omaakaan, käynyt lukemassa, joten olinkin aivan otettu kaikista uusista ihanista kommenteistanne! Kiitos! Jos jollain on vielä jotain kysyttävää, niin vastailen kyllä mielelläni, kyselkään vaan uudestaan. En vain viitsi kirjoitella kaikkiin kolme kuukautta vanhoihin kysymyksiin vastauksia, kun varmaankin suurimpaan osaan on jo hyvät vastaukset löytyneet:).

Kai joskus maaliskuussa pikkulikka sai uudet villasukat vanhasta vihreästä Woolin jämästä. Sukat tulivat tosi tarpeeseen, kaikki vanhat olivat pieniä. Silmukoita loin 40 ja näppituntumalla mentiin taas. Puikot olivat kaksipuolikkaat.

Ekan sukan kärkikavennukset tein jälleen 'väärin päin', eli huomasin vasta pääteltyäni, että jos olisin tehnyt kavennukset toisin päin, olisi tullut siistimpää jälkeä.  Yleensä käy aina näin ja puran ekan sukan kärkikavennukset.  Nyt en lähtenyt purkamaan, mutta tein kakkossukkaan 'sen paremman' päättelyn ja huomasin ettei niissä nyt oikeasti niin kovasti eroa ole.

Typyä ei nyt kuitenkaan haittaa miten päin kavennukset siellä kärjissä ovat.

Reilu kolme viikkoa sitten pääsin jälleen ompeluhommiin keväthäiden kunniaksi. Löysin jo aikaisemmin keväällä tosihalvalla ihananruskeaa paksua satiinia Laitilan Helmikankaasta mekkoa varten. Niin kaunis väri mielestäni!

Koska masuni on jälleen vaivihkaa päässyt kasvamaan, sain loistavan tekosyyn ommella jälleen uuden puvun. kun mikään vanha ei sovi, tiedättehän...

Tein mekon Burdan ohjeella, mutta jouduin tekemään rajusti muutoksia etumukseen, enkä lopultakaan ole täysin tyytyväinen. Helma on kauniin mallinen, joten kokonaisuus on kohtalaisen onnistunut. Liukas kangas oli kyllä todella haasteellinen vanhalle Singerilleni, ja jos malli olisi ollut lainkaan monimutkaisempi, olisin ollut pulassa. Tämänkin melko yksinkertaisen mallin kanssa jouduin turvautumaan käsin ompeluun (!) parissakin kohtaa.

Näillä näkymin, jos vaan kaikki menee hienosti, meitä saa sitten syksymmällä onnitella. Siihen saakka kasvatan ja suojelen pienoista parhaani mukaan, jokaisesta sisäisestä potkusta ja muksauksesta iloiten.

Paljon on siis tekeillä kotona ja rakennuksilla. Vielä ei tiedetä edes sitä milloin uusi oma koti valmistuu. Varmasti ajallaan, silloin kun se pitääkin, sillä mitään päivämääriä ei ole asetettu. Tänä kesänä toivoisin hiukan käsityöaikaa itselleni, vaikka pieni auringonsäteeni onkin kovin ehtiväinen tyttö. Pahoinvointi on väistynyt pikkuhiljaa (vaikkakin niin myöhään tällä kertaa), olon puolesta kudin houkuttelee jo. Virkkuukoukulla on puolikas kuteesta virkattua mattoa. Se tulee tyttären huoneeseen sinne uuteen kotiin. Kiitos! Alan lukemaan jälleen pari kuukautta lukematta jääneitä ihania blogeja...

Vauvalla on vaaka,

sillä se punnitsee

mitä se tahtoo tehdä

ja mitä se ei tee.

Yhdessä kupissa on tähdet,

toisessa kupissa on kuu,

kun maailmalle lähdet,

kaikki onnistuu!

(Hannele Huovi, vauvan vaaka 1995)

Kävin tänään tapaamassa pienenpientä tyttöä ja hänen äitiään. Vauva oli ihana ja niin pikkuiselta tuoksuva. Mennessäni vein hänelle neulesetin, joka yläkuvassa on hänen päällään. Haalarista tuli vähän nafti, niinkuin pelkäsinkin, mutta kyllä se jonkun kuukauden varmasti mahtuu:). Tein pienen mittavirheen kun yritin tehdä haalarista samankokoista kuin tyttären ekahaalari, ja näin tästä tuli pikkaisen liian sopiva. Pieni kasvunvara ei olisi ollut pahitteeksi:). Haalari valmistui hyvissä ajoin jo kuukausi sitten, mutta asusteet väsäsin joulun jälkeen.

Tällä(kin) kertaa tein omasta päästä kaikki muut paitsi lakin, haalari on superhelppo, näitä olen tehnyt jo kaksi tyttärelle samalla periaatteella. Joka kerran jälkeen tulee silti jokin pieni parannusehdotus, esimerkiksi tässä fuksianpunaisessa haalarissa on avarampi kaula-aukko kuin aikaisemmissa.

Haalari on neulottu kolmepuolikkailla puikoilla Dropsin Extra Fine Merinosta, joka on 100% merinovilla. Lankaa kului tasan neljä kerää, ja painoakin oli vaa'an mukaan tasan 200 grammaa. Napit on nappivarastoista ja mielestäni tosi kivat. Dropsin merino on napakkaa, mutta silti pehmeää. Saa nähdä miten kestää käytössä.

Lakki on jälleen ihanalla Norwegian Sweet Baby Cap -ohjeella tehty, koko on pienin. Lakki saattoi olla pikkaisen reilu vauvalle, mutta onneksi heillä on taipumuksena kasvaa. Nellalle lakki on hiukan pieni kuten näkyy, mutta malli tulee selväksi. Lankana käytin Lanettia ja puikkoina kaksipuolikkaita bambusukkiksia sekä kolmosen pyöröjä. Lakkiin ja lapasiin sekä sukkiin kului Lanett-lankaa yhteensä 61 grammaa. Lapasiin ja sukkiin loin kumpiinkin 44 silmukkaa ja neuloin mutu-tuntumalla. Sukista tuli ainakin hyvänkokoiset ja varmaan lapasetkin menee. Setin myötä langankulutukseni joulukuun osalta pläjähti komeille lukemille, eli olen neulonut kaksi kiloa lankaa tämän joulukuun aikana! Mutta nyt tämä rouva lähtee nukuttamaan omaa lastaan, ja jättää lapaset ja sukat näillä kuvilla puhumaan puolestaan.

...Ja väriterapiavillasukkia yhden parin verran. Nämä sai Euran pappa, lankana tuttu 7 veljes, ja puikot kolmepuolikkaat ebenpuiset sukkapuikot. Lankaa kului 150 grammaa, eniten metsänvihreää ja pienet jämät tummanpunaista, mustaa ja petroolinsinistä.

Askartelin tyttären puolesta vielä tänä vuonna pappojen kortit, ja isäkin sai itsetehdyn autokortin, joka valmistui seurakunnan kerhossa. Korttien askartelu oli tosikivaa! Niin kivaa, että sarja jatkunee lähiaikoina.

 Isäinpäivä meni kivasti. Pappat ja isät huomioitiin ja heidän luonaan kyläiltiin. Miehellä oli eka isänpäivä, ja hän sai erikoisaamupalan ja täytekakkua. Otin kuvankin kakusta, vaikken yleensä ota. En ole mikään taitava kakunkoristelija, vaikka minulla onkin monta Ulla Svenskin kakkukirjaa, ja käyn sillointällöin ihastelemassa leivontablogeissa taitavampien aikaansaannoksia. Onneksi saan usein maut kohdilleen, vaikka ulkonäkö laahaisikin noin valovuoden toiveideni perässä. En taida silti laittaa kakkukuvaa tähän, sillä pöytä kokonaisuudessaan näyttää niin villiltä. Kenties kattauksessakin toivomisen varaa? Tänään jatkan vadelmanpunaisen neulomuksen parissa yhdistäen siihen illan elokuvan katselun.

Kun alueemme palokuntanaiset päättivät osallistua Sotilaskotiliiton sukankeräystempaukseen, en arkaillut värien valinnassa. Päätin että vaatimattomuus kaunistaa vain aidanseipäitä ainakin tässä tapauksessa, ja mallailin suunnitteluvihkoon ainakin kymmenen kutkuttavaa väriyhdistelmää. Ehdin kutaisemaan neljä paria seiskaveikkaista rouheaa kavionlämmitintä, kunnes joku sukuun kuuluva huikkasi takavasemmalta hengästyneellä äänellä että "suutarin lapsilla ei tosiaan taida olla kenkiä". Sukkaputki katkesi siihen, kun päätin että viidennet valmistuukin sitten jo jollekin läheiselle. Tiedä sitten saako putken päästä kiinni  vielä myöhemmin. Nyt olen sukkien suhteen katkolla, jos ei lasketa metsänvihreää sukanalkua. Varovaisesti ajattelin niistä vielä sukkia sivareille, tasapuolisuuden vuoksi, ja koska Mielitty haastoi bloginsa lukijat. Mut tässä näitä olis, sukkia rohkeille ja ennakkoluulottomille Suomen sotapojille:

Aika kasa siinä on, lankaa kului piirun verran alle 600 grammaa, varsista tein vähintään 20 senttisiä, joissakin on pidemmätkin, jotta sain raidoitukset menemään hyvin. Puikkoina  käytin kolmepuolikkaita ebenpuisiani, ne ovat olleet viime aikoina kovassa käytössä. Sukkia oli ihana tehdä, ja niihin jäi koukkuun! Värit on niin ihania ja namikkoja, vaikken tiedä onko sotapoikasille liiankin rohkeita. Mutta moista en murehdi, keräykseen nämä lähetän!

Tämä petrooli väri on sukassa tosi kiva. Novitalla on muutenkin tosi kivoja värejä kartoissaan tänä syksynä. Ei sillä että olisin niitä itselleni kahminut muuta kuin tämän yhden kerän, mutta makustellut olen pari kertaa.

Oranssi-puna-graffitit on silti suosikit! Tässä ne blokkeireiden ja Nellan kera.

Kuvat on taas vähän laatua "otettu sisällä iltapimeässä". Ens kerralla pitäs mennä kameran kanssa luontoon. Ens kerralla kerron myös SYTYCK-jutuista. Mulla on pursuileva luonnosvihko ja valmiita mallitilkkujakin. Homma alkaa hahmottumaan. SYTYCK- haasteen vuoksi olen löytänyt kymmeniä uusia seurattavia blogeja. Välillä ei vaan ehdi. Raahaan viikon jäljessä blogilistaa, mutta luen kyllä kaikki postaukset kun vaan ehdin. Nellan hiano alpakka-silkki-villatakkikin on valmis, mutta sen seuraksi  meinaan tehdä villapöksyt, joten taidan esitellä koko setin sitten samalla.

Talonrakennus etenee, ja näitä mikkihiirikorvia tullaan tarvitsemaan. Äidin mielestä näitä tarvittais joskus kyllä kotonakin, kun 9-kuinen on pettynyt äitiin/elämään/kaappeihin jotka ei aukene jne. Jos saitte häikäistysoireita ja karkkiväriähkyn, autan teitä palaamaan maanläheisimpiin tunnelmiin: