Viimeisin viikko on ollut paitsi vauhdikas, niin todella mieleenpainuva hyvässä ja pahassa. Neulottu on urakalla, ja valmistuneitten korissa on neljä paria Sotilaiden Sukkia. En ole niitä vielä päätellyt, joten esittelen vasta ensi kerralla. Herkullisia värejä olen niihin laittanut. Seuraavaksi aion kuitenkin keskittyä neulomaan sukkia lähipiirille, koska olen saanut muutamia komentteja suutarin lapsista ja heidän kengistään.

Pieni tyttäremme joutui viikko sitten sairaalaan. Sairastettuaan korkeaa kuumetta ilman nuhaa kolme päivää huolestuin, ja lähdin kuljettamaan lasta päivystykseen. Päivystyksen kautta tiemme vei sairaalaan, ja saanpa kiittää äidinvaistoani joka ajoi meitä lähtemään perjantai-iltana lääkäriin. Reissuun lähdimme kuuden maissa illalla, ja sairaalan lastenosastolla olimme vasta yhden maissa yöllä. Terveyskeskuksessa oli jonoa ja paikkaukseen saapuneita juoppoja. Sairaalan lastenlääkäri muisti sanoa, että onneksi lähdimme sairaalaan sinä iltana, ja tulehdus munuaisissa saatiin kuriin. Viivyimme sairaalassa viisi päivää, onneksi sain olla koko tuon ajan osastolla tyttären kanssa. Nyt olo on jo rauhoittunut, helpottunut ja onnellinen. Myöntää pitää, että viikon aikana olen itkenyt ja iloinnut enemmän kuin ikinä. Lapsen sairastelu on kamalaa, onneksi kotona on nyt terve tyttö ja arki alkaa olemaan taas uomissaan. Ikinä en ole pitänyt onnea tai lasta itsestäänselvyytenä, enkä edelleenkään. Onneksi Nellan suojelusenkeli oli lähellä.

Sairaanakin Nella jaksoi hymyillä hoitajille. Eipä ihme, että tädit toivat vuorotellen tytölle Piltin Aurinkoinen-sosetta.

Nukuin sairaalassa aika huonosti, joten kuuntelin Leena Lehtolaisen äänikirjaa ja neuloin. Se rauhoitti. Sain viimeisimmät sukat valmiiksi -niistä sitten ensi kerralla- ja aloittelin silkki-alpakkasekoite Aureasta nuttua Nellalle. Mummu toi langan sairaalaan, joten pääsin kimppuun. Olen kaavaillut nutun ympärille oikein pipo-käsine-housu-settiä. Katsotaan mitä tuleman pitää, nuttu valmistunee lähipäivinä.

Parisen viikkoa sitten löysin blogeja kahlaillessani haasteen, jota oli mahdoton ohittaa. Olen siis mukana So You Think You Can Knit -tempauksessa. Vähän jännittää mitä on tulossa, ja minkätyyppisen haasteen tulen saamaan. Haaste selvinnee tämän viikonlopun aikana...

Olin ensimmäistä kertaa kansalaisopiston valokuvauskurssilla tosrstaina, joten saa nähdä paraneeko kuvanlaatu vastaisuudessa. Ekakerran jälkeen en usko mitään radikaalia parantumista tapahtuneen. Kunhan yritin kuvailla ruskaa ja syksyistä luontoa. Asetuksia räpläillessä osuin pari kertaa oikeaan, ja sain kelvollisia kuvia vaikken automaattia käyttänytkään. Kai sekin on jo jotain. Neulomisiin!

Ilta tulee ja laitan lapsen nukkumaan. Mieskin nukahtaa, herää töihin aikaisin. Hiivin ulos ja haistelen hiljaista kesäyön ilmaa. Kuin linnunmaitoa. Kaksi kissaa livahtaa samalla ovenavauksella takapihalle tyydyttämään seikkailumieltään. Kaivan kutimen ja istun muovituolille. On hiljaista, ötökät liikkuvat ja minä neulon ja ajattelen onnellisia ajatuksia. Käyn välillä vilkaisemassa kun mies ja lapsi hengittävät tasaisesti, rauhallisesti. Muumimaailman Nipsun näköinen otus makaa sängyn jalkopäässä ja huokaisee kai nautinnollisena kääntäessään kylkeä. Tunnen hellyyttä lattialla nukkuvaa teini-ikäistä koiraa kohtaan, joka aina hereillä ollessaan näyttää norsulta posliinikaupassa. Nyt napero juoksee unessaan ja näyttää hymyilevältä. Palaan ulos kutimen ääreen ja mietin että tällainen onni tuntui joskus kovin kaukaiselta, kuten lottovoitto jollekin sellaiselle joka lottoaa. Olen ulkona vielä hyvän tovin ja nieleskelen hiljaisuutta. Ennen sisäänmenoa huutelen kissoja nimeltä. Toinen tulee, mutta raitainen jää vielä seikkailemaan linnunradan alle. Sain oman ajan ja valmiit lapsen neuleet muutamassa kauniissa kesäyössä.

TORIPÄIVÄ -SETTI

Oma malli

lanka: Sirdar Snuggly baby bamboo

puikot: 3 1/2 pyöröt ja sukkapuikot

menekki: 200 grammaa

Neuloin setin siis aloittaen jo kesäkuussa, mutta viimeistely venyi näihin päiviin. Setti on tietenkin ensi kesänä liian pieni, joten ehkäpä annan tämän jollekulle, tai säästän, jos sille vielä tulee myöhemmin käyttöä. Neuloin käyttäen uusia kolmepuolikkaita ebenpuikkoja, ja todella tykkään niiden tuntumasta, vaikka jonkun mielestä ne saattavat olla tahmeat. Tein aika mutu-tuntumalla, mutta lopputulos on onnistunut. Lankaa ei kyllä jäänyt yhtään. Olisin pidentänyt paidan helmaa, jos olisi ollut mahdollista.

En osannut päättää, joten laitoin monta kuvaa. Hassua oli se, että kyseiset pöksyt on aivan samantyyppiset kuin siinä Ilonan kirjassa ne aikuisten villa-caprit. En tietenkään niistä tiennyt ennenkuin jälkeenpäin, joskus elokuussa. Haluaisin tehdä ne itselleni, jos aika antaa myöden. Nyt puikoilla menossa sotamiesten sukkia,  tilaushame 7-veikasta, sekä yksi pikkutyö. Ilmoittauduin valokuvauskurssille kansalaisopistoon. Odotan sitä innolla, tännekin ehkä tiedossa parempaa kuvanlaatua. Seiskaveikkasukkien neulonta on tooooo-si koukuttavaa. Ens kerralla kehruusta. Tänään tyttärellä on mörrimöykkypäivä, vaikka äidille aurinko paistaa.