Sweet dreams are made of this, eli  kaikkea vaaleanpunaista tarjolla tänään, vaikkei vuodenajan väreihin lainkaan sovikaan.  Sen sijaan sopivasti viikkoa ennen erään pienen tytön kolmevuotis-synttäreitä aloin neulomaan Olearia-villatakkia muutaman vuoden laatikossa marinoituneesta ihanasta Sublimen Baby Cashmere Merino Silkistä. Tuota marjapuuronpunaista lankaa oli tasan neljä kerää, ja tiukan ynnäilyn jälkeen uskoin määrän riittävän neuleeseen.  Kuinkas kävikään! Neuletakki valmistui nopeasti neljässä päivässä Agatha Christien äänikirja seurana, mutta jo kainaloissa aloin jännittää kuinka pitkään helmaan lanka riittää.  Minulle erittäinkin sopivasti Olearia –malli on saumaton, ja  se neulotaan ylhäältä alas, joten langan tarkka kuluttaminen on mahdollista. Jos sitä lankaa on kuitenkin auttamatta liian vähän, ja sen hankinnastakin monta vuotta, on pakko keksiä uusia ratkaisuja. Sovitin siis neuletta tyttärelle ja totesin sopivan pituiseksi hänelle, vaikkakin aavistuksen väljäksi(ei kuitenkaan liian). Eipä kai  kaksi- ja kolmivuotiaan leveydessä niin valtavaa eroa olekaan. Olearia mallina oli niin selkeä ja kiva (nopeakin) neulottava ja Sublimen ylellinen vauvalanka jälleen niin miellyttävä työstettävä, että harkitsen vakavasti uusintayritystä samaisesta langasta yhdellä ekstrakerällä tietysti. Ehkäpä tuo ihastuttava kolmivuotias saa jouluksi oman Oleariansa tädin neulomana.  Kaikki riippuu tietysti vallitsevista olosuhteista välillä loka-joulukuu. Vielä siis ollaan odottavissa tunnelmissa, mutta suhteellisen pian saamme toivottavasti sen kauan odottamamme perheenlisäyksen tälle puolelle, sitten nähdään miten arki lähtee rullaamaan uudella koostumuksella.  Nellan Olearia on siis neulottu käyttäen 3,5 mm:n ja 4 mm:n puikkoja, kulutus tasan 200 grammaa. Kaiken materiaalin käytin viimeisiä metrejä myöden.  Nyt vasta sain tehtyä ensimmäisen projektisivun Ravelryyn, tästä neuleesta, vaikka kyseisillä sivustoilla olenkin hillunut jo pari vuotta ja risatkin.

Pahoitteluni selkäkuvan tutista. Äidin oli pakko hiukan lahjoa, jotta sai räpsittyä äkkiä edes muutamaan melko onnistuneen kuvan. Tutti kun on varattu enää erikoistilanteisiin ja yritetään sitä välttää kotona (tai äiti ja iskä yrittävät).

Takin napit löytyivät Porista, Nappi ja Nauha-putiikista. Olearia mallina on kyllä niin helppo ja kiva, että suosittelen kaikille! Kokojakin löytyy runsaasti.

Koska villatakin kanssa meni pikkaisen sähellykseksi, jouduin ostamaan 3-vuotiaalle lahjan, ettei tyhjin käsin tarvinnut lähteä onnittelukäynnille. Prinsessakirjan lisäksi sain leipoa kaksi kakkua, toisen lastenkutsuille ja toisen sukulaisten vierailuja varten. Keskeinen tarveaine oli Wiltonin pinkki pastaväri; sillä saa kerman upean väriseksi. Vetoaa myös vähän vanhempaan prinsessaan. Leipurintaitoni eivät läheskään ole sitä mitä toivoisin, joten koristeruusut ostin valmiina kaupasta. Joskus olen yrittänyt itse vääntää marsipaaniruusuja, mutta siihen hommaan upposi tuhottomasti aikaa, eikä lopputuloskaan ollut järisyttävän onnistunut. Ehkä sitten joskus… Lastenkutsuille tein tuollaisen perinteisen karkkikakun. Pursotus- ja täytevinkkejä katsoin ihanasta Taikinataivas-blogista. Miten joku voi olla noin taitava?

Kolmivuotissynttäreiltä (siis silloin ekapäivänä, menimme tyttären kanssa nimittäin vielä toisenakin päivänä) suuntasin paikalliseen uuteen lankakauppaan neulontakerhoon. Kyseessä on tietysti Luovat Langat –kauppa ja tempauksen alkuunpanija Teetee, joka on kivalla tavalla keksinyt  järjestää muutaman kerran vuodessa neulojat yhteen ja ehkäpä markkinoida lankojaan neulojille. Olin tosi innostunut kerhosta, vaikka olinkin harmillisesti semmoisessa nuhassa että olin miltei ääneni menettänyt ja raakuin kun varis vierustoverille, jolta olin saanut mukavan kommentinkin edelliseen kirjoitukseeni. Tosi mukava on nähdä toisia neulojia, kun välillä tuntuu että olen ainut nuorehko neuloja tässä kylässä ja kaveripiirissä. Tämä ilmiö on sinänsä outo, koska blogimaailmassa surffaillessa tuntuu että neulovia naisia, kaikenikäisiä, kasvaa joka puskassa. Omassa kaveripiirissäni ei taida olla kuin yksi neuloja-virkkailija. Ensimmäisen neulekerhon teema oli villasukka, eikä ihan mikä tahansa, vaan ballerina-sukka. Sukan neulominen aloitettiin kärjestä, mikä ei itselleni ollut tuttua, ohjekin oli kirjoitettu vähän erikoisesti, mutta alkuun sillä pääsi, kunhan ensin tavaili rauhassa. Sukat ovat vielä kesken, sillä olen virkannut mattoja koukku sauhuten, mutta pitänee yrittää saada ne valmiiksi ennen seuraavaa kerhokertaa, joka on vähän ennen ensi kuun puoliväliä. Kerhoilta omalla kohdallani toteutuu, jos en ole lähtenyt jakautumaan Porin suuntaan.  Ilmoittautunut olen kuitenkin.

Lipaston maalaus onnistui hienosti, ja entinen kirsikkapuun väri peittyi pinkin alle. Tytär sai näin uudistetun lipaston, aika näyttää tuleeko sinne vaatteita, leluja vai jotain muuta sälää. Ylemmässä kuvassa muokkaamaton kuva lipastosta, jossa sävyt näyttävät aavistuksen valjuilta. Jälkimmäiseen kuvaan yritin muokkailla kuvankäsittelyohjelmalla värejä niin, että ne muistuttavat mahdollisimman paljon todellisia. Raitainen tapettikin vilahtaa, olen jo tottunut siihen ja se näyttää mielestäni kivalta noin yhdessä seinässä. Tytär ainakin tykkää. ’Hieno’, hän toteaa aina astuessaan tulevaan huoneeseensa. Lipasto on maalattu sävytetyllä Helmi-kalustemaalilla, käytin pientä telaa ja sutia joissain kohdissa. Hiomistyö oli taas pikkaisen tylsä, itse maalaus on hauskaa. Nyt olen saanut suuremman urakan, ison puusohvan hiomisen päätökseen. Tuossa eteiseen tulevassa sohvassa on jo pohjamaalikerroskin, seuraavaksi valkoista Helmiä sutikoimaan.  Hommaa siinä vielä on, pinnoja sohvassa on monta kymmentä ja niiden rääppimiseen menee pieni ikuisuus. Toivotaan että kaksi Helmi-kerrosta riittää! Pinkki lipasto on paikoin kolmeenkin kertaan maalattu, erillistä pohjamaalia en siinä käyttänyt.  Puusohvasta huomasin, että pohjamaalin pinta jää melko karheaksi, ehkäpä siihen tarraa kalustemaali hanakammin kiinni.

Raitatapetin lisäksi Nellan huoneessa on pinkkejä Afrikan eläimiä boordissa, joka kulkee lattianrajassa ikkunan alla. Eläimet ovat samaa sarjaa tapetin kanssa, joten rimmaavat hienosti yhteen. Onneksi tytär tuntuu jakavan pinkki-innostuksen äitinsä kanssa, ainakin toistaiseksi. Katsotaan uudemman kerran muutaman vuoden päästä!

Talomme taitaa sittenkin joskus valmistua, vaikka välillä tuntuu uskomattomalta ajatella että onko tämä todella meidän!  Omalle maulle onnistuneita valintoja on tullut tehtyä, nythän ne vasta tosissaan näkee kun kaapit ja pintamateriaalit alkavat olemaan paikoillaan. Monta rautaa on tällä hetkellä tulessa, laskettu aika tuntuu olevan rajapyykki vähän kaikelle tekemiselle. Tuntuu kuin mitään, ainakaan omassa elämässä, ei voisi tapahtua sen jälkeen.  Kaikki pitäisi ehtiä ennen. Muuttoa emme toki ehdi ennen, emmekä yritäkään. Jouluksi kotiin kuulostaa paremmalta, ja sellaiselta, että tavarat saattavat olla jonkinlaisessa järjestyksessä kaamean kaaoksen sijaan. Nyt tyttären kanssa leipomaan sämpylää, vaikka kävelenkin tänään ensimmäistä päivää tässä odotuksessa kuin ankka. Vielä reilu viikko katsoin myötätuntoisena äitiyspolikäynnillä nuorta naista, jonka eteneminen oli äärimmäisen vaappuvaa, ja ihmettelin minkämoinen tuntemus pakottaa tuon tyyppiseen etenemiseen. No nyt tiedän, eikä yhtään harmita etten vielä tiennyt silloin viikko sitten!

Vihdoinkin sain miehen ädin jakun valmiiksi. Onhan se ollut melkein valmiina jo parisen kuukautta. Napit kiinnitin edellispäivänä. En tiedä mikä tässä työssä mätti, mutta jotenkin vaivalloista sen neulominen oli, vaikka periaatteessa neulomiseen ei työtunteja niin hirmuisesti kulunutkaan. Malli on Interweave Knitsin kevään 2008 numerosta, ja jouduin tietysti sohlaamaan tiheyksiä sun muita, vääntämään mallitilkkuja ja räpeltämään laskinta. Mutta lopultakin tästä tuli tismalleen sen kokoinen kuin pitikin. Että kannatti se vaivannäkö! Uusi omistaja ei ole vielä jakkua saanut sovitukseen, toivotaan että on oikean kokoinen.

Sen lisäksi että tämän jakun valmistumisprosessi oli yhtä tuskaa, niin sitä samaa oli kuvaaminenkin. En oikeesti saanut ainuttakaan hyvää kuvaa, ja sitten kyllästyin. Joten näillä mennään:). Lankana on käytetty Dropsin Safrania, joka on 100% puuvilla, kulutus oli aika tarkalleen 250 grammaa, kuudennelle kerälle jouduin menemään. Rintamuksen ja yläselän kuvio oli minulle jotenkin hankala, sillä sain koko ajan olla nenä kiinni ohjeessa. Purinkin varmaan sata kertaa kun kuvittelin oppineeni mallikerran ulkoa. Puikkoina käytin kolmosen ebenpuisia pyöröjä ja kolmepuolikkaan virkkuukoukkua helman ja hihansuiden viimeistelyyn. Ne ihanat ebenpuiset puikot sain sitten poikki viimemetreillä, voi surkeuksien surkeus. Viimeistään semmoiset ostelen sitten marraskuussa Tampereen kädentaidonmessuilta, joten ruksi siihen ostoslistaan jo tässä vaiheessa. En oikein siis voi kehua tätä projektia, lopputulos on ok, etenkin jos jakun saaja on tyytyväinen. Kiva kuitenkin että sain valmiiksi, nyt työn alla toinen viime metreillä oleva tekele. Palaan piakkoin sen kanssa...